Kolmisen viikkoa olen ollut valmis luovuttamaan todistuskasani tulevan työpaikkani käsiteltäväksi. Tänään se vihdoin onnistui.
Puolitoista tuntia matkasin metrolla, kävellen ja bussilla kohti Athinoula A. Martinos Center for Biomedical Imaging-tutkimuskeskusta. Ala-aula oli täynnä aikuisia ja lapsia, pöytiä herkkuineen ja ilmapalloineen sekä paljon iloista puheensorinaa, sillä käynnissä oli vuosittainen työntekijöiden perheiden juhla. Ilmoittauduin ja sain rintapieleeni tunnistustarran, jota sivumennen sanoen kannoin aina kotiin saakka (noloa). Sovitusti soitin aulan lankapuhelimella saamaani lankapuhelinnumeroon.
Olin saanut lukuisista käymistämme sähköpostikeskusteluista vaikutelman tiukasta, huolitellusta hieman päälle nelikymppisestä virkanaisesta, mutta tapasinkin lähellä eläkeikää olevan, aavistuksen pyöreän ja lupsakan toimistotädin. Kävimme paperipinoni läpi sivu sivulta. Jo ensimmäinen paperi tuli bumerangina takaisin; CV:ssä olisi pitänyt olla päivämäärien tarkkuudella jokainen työpaikkani ja erityisesti jokainen vähänkin merkittävämpi poissaolo työstä. Sanomattakin on selvää, että en ollut näin tarkasti toiminut. Sitten meni monen paperin kanssa hyvin, kunnes kävi ilmi, että tutkimusryhmästä saamani kutsukirje oli jo liian vanha. Hohhoijaa.
Vaikka osassa liitteitä olikin puutteita, lähti viisumihakemusprosessini kuitenkin käyntiin. Ja hyvä niin, sillä aikaa byrokratian rattaisssa kuluu aina heinäkuun alkuun, jolloin lähtömme Suomeen jo häämöttää. Muu prosessi jäi odottamaan uutta korjattua CV:täni sekä allekirjoitettua uutta kutsukirjettä. Niine hyvineni pääsin kotimatkalle, johon aikaa kului puolituntia vähemmän kuin mennessä.
Kotona avasin sähköpostini. Siellä oli jälleen toimistotädin tervehdys. Sain lisäpyynnön lähettää kopion passistani sekä kaikki aiemman viisumihakemukseni liitteet. Kiitollisuuteni T:n järjestelmällisyyttä kohtaan sai uuden ulottuvuuden; meillä oli näistä kaikista skannatut versiot koneellamme. En uskalla edes ajatella, miten iso työ olisi ollut ryhtyä kopioimaan uudelleen kaikkea pyydettyä. Sain samantien lähetettyä tädille lähes parikymmentä liitetiedostoa. Korjasin myös CV:n ja allekirjoitin uuden kutsukirjeen lähetettäväksi myös. Yllättäen pienen lisäpuristuksen jälkeen kaikki olikin järjestyksessä. Hyvin hyvä, kuten tätimme sanoisi.
Viikonloppu saapui jälleen kuin varkain. Vapun kunniaksi laitoin siman tulemaan, tänään. Huomenna E:n koulu täyttää 50 vuotta, ja menemme sitä juhlistamaan. Juhlien jälkeen vastaanotamme E:n ja Iso-O:n kovasti odottamat sedät.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Tentin alkuaskeleet (Step 1)
Niinkuin kuvitella saattaa, järjestivät normaalisti hyvin nukkuvat lapsemme yö-ohjelmaa juuri sellaisena yönä, kun siihen ei lainkaan olisi ollut varaa. Erityisesti Pikku-O:n kanssa sai keksiä monenlaisia nukkumista edistäviä toimenpiteitä. Syynä tähän oli useana päivänä kuumetaudin aiheuttaman väsymyksen vuoksi nukutut päiväunet, ja unen riittämättömyys siten koko yöksi. Tai jotain. Onneksi T otti päävastuun yönäytöksistä, mutta havahduin silti itsekin. Katkoton uni olisi kyllä tullut tarpeeseen.
Aurinkoinen, mutta tosi kylmä keli saatteli minut metroon ja Longwoodin pysäkiltä n. kilometrin matkan Brooklinessa sijaitsevalle Prometric Testing-keskukselle. Olin hyvissä ajoin paikalla, joten ehdin hetken istahtaa auringossa rentoutumassa. Itse keskus sijaitsi rakennuksen kolmannessa kerroksessa muutamassa huoneessa. Testihuoneita, joihin yhteensä mahtui kolmisenkymmentä testattavaa, oli kaksi. Molemmissa oli lukion kielistudioon tai Domus Academican lukusaliin verrattavissa olevia koppeja, ja kopeissa jokaiselle oma tietokone, kuulokkeet, muistiinpanolevy ja kynä. Sormenjälkien ja valokuvauksen, taskujen tutkimisen ja tavaroiden lokerikkoon laittamisen jälkeen minut ohjattiin omalle paikalleni. Taaperrus alkoi.
Tentti oli tosi raskas. Aikaa oli varattu 8 tuntia, joista 7 meni tunnin mittaisten sessioiden tekemiseen, ja väliajat haluamallaan tavalla taukoihin jakaen. Tauolle oli sallittua poistua sessioiden välissä, ja tuolloin sai viedä mukanaan vain lokerikon avaimen sekä passin/ajokortin. Sekä tauolle lähdettäessä että sieltä takaisin tultaessa piti jälleen antaa sormenjäljet, näyttää passi sekä allekirjoittaa poistumis-ja palaamisaikansa.
Jokainen tunnin mittainen sessio sisälsi 48 potilastapausta monivalintakysymyksineen. Eli päivän aikana eteeni avautui 336 kysymystä keskimääräisellä nopeudella kysymys/75s. Vaikka olen ollut työssä aina kohtuullisen nopea, sain täystyrmäyksen. Mitään kysymystä ei ollut aikaa jäädä yhtään pohtimaan; muuten kävi session viimeisten kysymysten kanssa ajan loppumisen vuoksi köpelösti. Kyllä, tiedän. Ja kun suurin osa kysymyksistä sisälsi paljon tekstiä potilastapauksen anamneesin, statuksen ja tutkimuslöydösten muodossa, ei minkäänlaiselle, vähäisellekään tuumailulle ollut sijaa. Ei liene mahdotonta arvata, että tentti ei mennyt ihan putkeen.
Jälkikäteen mieli apeana pienessä, jäätävässä tihkusateessa metroa kohti kävellessäni mietin, mitä testillä oikein haluttiin mitata. Ymmärrän, että tietokonepohjaisten monivalintatestien tarkistaminen ja pisteytys on huimasti helpompaa kuin esseekysymyksiä sisältävien tenttien. Nämä samat tentit tekevät ulkomaalaisen LL-tutkinnon suorittaneiden lisäksi Yhdysvalloissa opiskelleet lääkärit. Testattavia on siis ihan hirveän paljon. Mutta, jos aikaa miettiä ei jätetä ollenkaan, testataan ulkoaopettelua, ja se ei käytännön kannalta ehkä kuitenkaan ole se tärkein taito. Kai. Saatan toki olla väärässä tai jotenkin vain allapäinen tämän tyrmäävän kokemuksen jälkeen.
Ei taida tulla tähän osoitteeseen ilouutisia kuuden viikon päästä, kun tenttitulokset saapuvat. Jotenkin pitäisi kuitenkin saada käännettyä uusi lehti, ja kaivaa esiin kesäkuun lopulla siintävä tentin seuraavan askeleen (Step 2CK) kirjat. Sitä varten tarvitsee osata kaiken jo luetun lisäksi koko kliininen lääketiede. Taidanpa ennen kaivamista pitää kuitenkin pienen hengähdystauon.
Aurinkoinen, mutta tosi kylmä keli saatteli minut metroon ja Longwoodin pysäkiltä n. kilometrin matkan Brooklinessa sijaitsevalle Prometric Testing-keskukselle. Olin hyvissä ajoin paikalla, joten ehdin hetken istahtaa auringossa rentoutumassa. Itse keskus sijaitsi rakennuksen kolmannessa kerroksessa muutamassa huoneessa. Testihuoneita, joihin yhteensä mahtui kolmisenkymmentä testattavaa, oli kaksi. Molemmissa oli lukion kielistudioon tai Domus Academican lukusaliin verrattavissa olevia koppeja, ja kopeissa jokaiselle oma tietokone, kuulokkeet, muistiinpanolevy ja kynä. Sormenjälkien ja valokuvauksen, taskujen tutkimisen ja tavaroiden lokerikkoon laittamisen jälkeen minut ohjattiin omalle paikalleni. Taaperrus alkoi.
Tentti oli tosi raskas. Aikaa oli varattu 8 tuntia, joista 7 meni tunnin mittaisten sessioiden tekemiseen, ja väliajat haluamallaan tavalla taukoihin jakaen. Tauolle oli sallittua poistua sessioiden välissä, ja tuolloin sai viedä mukanaan vain lokerikon avaimen sekä passin/ajokortin. Sekä tauolle lähdettäessä että sieltä takaisin tultaessa piti jälleen antaa sormenjäljet, näyttää passi sekä allekirjoittaa poistumis-ja palaamisaikansa.
Jokainen tunnin mittainen sessio sisälsi 48 potilastapausta monivalintakysymyksineen. Eli päivän aikana eteeni avautui 336 kysymystä keskimääräisellä nopeudella kysymys/75s. Vaikka olen ollut työssä aina kohtuullisen nopea, sain täystyrmäyksen. Mitään kysymystä ei ollut aikaa jäädä yhtään pohtimaan; muuten kävi session viimeisten kysymysten kanssa ajan loppumisen vuoksi köpelösti. Kyllä, tiedän. Ja kun suurin osa kysymyksistä sisälsi paljon tekstiä potilastapauksen anamneesin, statuksen ja tutkimuslöydösten muodossa, ei minkäänlaiselle, vähäisellekään tuumailulle ollut sijaa. Ei liene mahdotonta arvata, että tentti ei mennyt ihan putkeen.
Jälkikäteen mieli apeana pienessä, jäätävässä tihkusateessa metroa kohti kävellessäni mietin, mitä testillä oikein haluttiin mitata. Ymmärrän, että tietokonepohjaisten monivalintatestien tarkistaminen ja pisteytys on huimasti helpompaa kuin esseekysymyksiä sisältävien tenttien. Nämä samat tentit tekevät ulkomaalaisen LL-tutkinnon suorittaneiden lisäksi Yhdysvalloissa opiskelleet lääkärit. Testattavia on siis ihan hirveän paljon. Mutta, jos aikaa miettiä ei jätetä ollenkaan, testataan ulkoaopettelua, ja se ei käytännön kannalta ehkä kuitenkaan ole se tärkein taito. Kai. Saatan toki olla väärässä tai jotenkin vain allapäinen tämän tyrmäävän kokemuksen jälkeen.
Ei taida tulla tähän osoitteeseen ilouutisia kuuden viikon päästä, kun tenttitulokset saapuvat. Jotenkin pitäisi kuitenkin saada käännettyä uusi lehti, ja kaivaa esiin kesäkuun lopulla siintävä tentin seuraavan askeleen (Step 2CK) kirjat. Sitä varten tarvitsee osata kaiken jo luetun lisäksi koko kliininen lääketiede. Taidanpa ennen kaivamista pitää kuitenkin pienen hengähdystauon.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Taikuutta ja linnanherruutta
Lauantaina Suomi-koulun oppitunnit kestivät vain tunnin. Opintojen jälkeen koululaiset vanhempineen kokoontuivat liikuntasalin lattialle ihmettelemään Suomen Turusta saakka saapunutta taikuria. Pete Poskiparta otti yleisönsä.
Etukäteen E oli toivonut, että taikuri taikoisi hänet näkymättömäksi. Toive ei toteutunut, mutta tilanne korjaantui täysin E:n päästyä taikurin avustajaksi. Hieman ujosti hymyillen E teki kaiken kuten pyydettiin, ja hämmästys näkyi hänen kasvoiltaan vähintään yhtä suuresti kuin yleisön, kun tiukasti kiinni pitämiensä käsien sisältä löytyi kahden pehmeän pallon sijaan neljä.
Myös Iso-O osallistui esitykseen. Kun istumapaikka oli eturivissä, ei tältä voinut välttyä, vaikka Iso-O muuten olisikin mielellään moisesta kunniasta jäänyt paitsi. Pienestä ujoudesta huolimatta avustus sujui mainiosti; Iso-O sai luvan varmistaa, että esityksen aikana moneksi palaksi silpoutunut köysi oli varmasti ehjä ja huolehtia sormin painamalla näkymättömäksi muuttuneen liinan taikurin käden sisälle.
Pikku-O oli alkuun tarkkaavainen ja nauroi ääneen taikurin tehdessä yökkäysrefleksimäisiä ilmeitä juuri ennenkuin näkymättömäksi muuttunut liina ilmaantui hänen suuhunsa. Pian tarkkaavaisuus kuitenkin herpaantui, ja Pikku-O alkoi ehdotella poistumista paikalta. Esitys oli sen verran lyhyt (n. puoli tuntia), että lompakkoni tutkiminen riitti pienelle poistumisen korvikkeeksi, ja saimme osallistuttua koko esitykseen.
T ei päässyt mukaan, sillä samanaikaisesti hänen lukupiirinsä kokoontui meillä. Tai oikeammin, F tuli meille, ja G oli mukana Skypen välityksellä New Yorkista. Upea väline tuo Skype; on ollut itsellekin ihana, kun on päässyt elämään Suomen läheisten ihmisten tapahtumien mukana pääosin hyvin toimivan yhteyden välityksellä. Hyvin se toimii lukupiirinkin välineenä; lauantainen tapaaminen ei suinkaan ollut piirin ensimmäinen.
Loman viimeinen päivä sunnuntai on sujunut kotosalla. E ja Iso-O viihtyivät tuntien ajan pihalla, sillä kepit muuntuivat miekoiksi, frisbeet kilviksi ja autotallin takaosa linnaksi, jonka herruutta he puolustivat. Pikku-O on parina viime yönä saanut laryngiittityyppisen hengitysahdistuskohtauksen, joten päiväunet tulivat tarpeeseen, ja linnaleikki jäi väliin. Vatsakin hänellä on ollut mystisesti löysällä. Tylsää!
Tulivuori esti E:a pääsemästä tänään Red Sox-otteluun nuorten setien kanssa. Sen verran tuhkapilvi on kuitenkin harventunut, että sedät pääsivät eilen samalle mantereelle kanssamme, ja tulevat vieraiksemme ensi lauantaina. Tämän ennakoimiseksi T vei E:n ja Iso-O:n lähikentälle juoksemaan ja treenaamaan jalkapallon pelaamista. Saapi nähdä, josko pikku matsi järjestyisi Suomen jalkapallotoivojen välille.
Etukäteen E oli toivonut, että taikuri taikoisi hänet näkymättömäksi. Toive ei toteutunut, mutta tilanne korjaantui täysin E:n päästyä taikurin avustajaksi. Hieman ujosti hymyillen E teki kaiken kuten pyydettiin, ja hämmästys näkyi hänen kasvoiltaan vähintään yhtä suuresti kuin yleisön, kun tiukasti kiinni pitämiensä käsien sisältä löytyi kahden pehmeän pallon sijaan neljä.
Myös Iso-O osallistui esitykseen. Kun istumapaikka oli eturivissä, ei tältä voinut välttyä, vaikka Iso-O muuten olisikin mielellään moisesta kunniasta jäänyt paitsi. Pienestä ujoudesta huolimatta avustus sujui mainiosti; Iso-O sai luvan varmistaa, että esityksen aikana moneksi palaksi silpoutunut köysi oli varmasti ehjä ja huolehtia sormin painamalla näkymättömäksi muuttuneen liinan taikurin käden sisälle.
Pikku-O oli alkuun tarkkaavainen ja nauroi ääneen taikurin tehdessä yökkäysrefleksimäisiä ilmeitä juuri ennenkuin näkymättömäksi muuttunut liina ilmaantui hänen suuhunsa. Pian tarkkaavaisuus kuitenkin herpaantui, ja Pikku-O alkoi ehdotella poistumista paikalta. Esitys oli sen verran lyhyt (n. puoli tuntia), että lompakkoni tutkiminen riitti pienelle poistumisen korvikkeeksi, ja saimme osallistuttua koko esitykseen.
T ei päässyt mukaan, sillä samanaikaisesti hänen lukupiirinsä kokoontui meillä. Tai oikeammin, F tuli meille, ja G oli mukana Skypen välityksellä New Yorkista. Upea väline tuo Skype; on ollut itsellekin ihana, kun on päässyt elämään Suomen läheisten ihmisten tapahtumien mukana pääosin hyvin toimivan yhteyden välityksellä. Hyvin se toimii lukupiirinkin välineenä; lauantainen tapaaminen ei suinkaan ollut piirin ensimmäinen.
Loman viimeinen päivä sunnuntai on sujunut kotosalla. E ja Iso-O viihtyivät tuntien ajan pihalla, sillä kepit muuntuivat miekoiksi, frisbeet kilviksi ja autotallin takaosa linnaksi, jonka herruutta he puolustivat. Pikku-O on parina viime yönä saanut laryngiittityyppisen hengitysahdistuskohtauksen, joten päiväunet tulivat tarpeeseen, ja linnaleikki jäi väliin. Vatsakin hänellä on ollut mystisesti löysällä. Tylsää!
Tulivuori esti E:a pääsemästä tänään Red Sox-otteluun nuorten setien kanssa. Sen verran tuhkapilvi on kuitenkin harventunut, että sedät pääsivät eilen samalle mantereelle kanssamme, ja tulevat vieraiksemme ensi lauantaina. Tämän ennakoimiseksi T vei E:n ja Iso-O:n lähikentälle juoksemaan ja treenaamaan jalkapallon pelaamista. Saapi nähdä, josko pikku matsi järjestyisi Suomen jalkapallotoivojen välille.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Karuselli
Torstaiaamuna lähdimme reippaina kohti Bostonin keskustaa. E oli pakannut puuharepun, ja lapset oli ohjeistettu käyttäytymään asiallisesti työpaikkapiipahduksemme ajan. Lahjontaankin oli syyllistynyt - jos kaikki menisi mukavasti, olisi tiedossa käynti E:n toivomuksen mukaisesti Dunkin' Donuts:in donitsikaakaoilla.
Keskustaan saavuttuamme tarkistin sähköpostit. Olin edellisenä päivänä laittanut viestin, että koululaisten loman vuoksi joudun tulemaan lasten kanssa, mutta huolehdin heille puuhaa, jotteivat ole häiriöksi. En ollut saanut vastausta, mutten ajatellut asiassa olevan mitään ongelmaa. Kuitenkin nyt laatikossani oli vain lyhyt viesti:"We'd better meet next week". Kiva. Et sitten viitsinyt vastata ajoissa! Nieleskelin raivoani hetken, mutta laitoin sitten ystävällisen, joskin lyhyen viestin ehdottaen tapaamista ensi perjantaina - ilman lapsia. "That'll be great", oli vastaus.
No. Olimme Bostonin keskustassa, keli oli mitä mainioin, ja Iso-O oli reissua keskustaan pitkään toivonut. Ehkä mitään katastrofia ei siis ollut tapahtunut. Ja, totta on, että menen mieluiten virallisiin tapaamisiin ilman lapsia. Oli aika ryhtyä nauttimaan tästä yllättävästä minilomasta. Varsinkin, kun olin jättänyt kirjanikin kotiin.
Kävelimme Boston Common-puistossa päästäen alkuun lasten pahimpia höyryjä pihalle puiston laidalla olevassa leikkipuistossa. Leikkipuiston jälkeen reittimme varrelle osui karuselli - sellainen oikein perinteinen, vanha, soiva karuselli hevosineen kaikkineen. Iso-O oli myyty. E mietti hetken, ja halusi sitten mukaan hänkin, vaikka hintana tästä pyörähtelystä oli Dunkin' Donuts-käynnin siirtyminen tulevaisuuteen. Intoa puhkuen Iso-O ja E asettuivat jonoon, ja pääsivät viimeisten joukossa omiin hevosiinsa. Hieman E:a harmitti, että istuminen pyörivässä teekupissa jäi kokematta, kun siihen oli joku jo ehtinyt mennä. Pikku-O joutui seuraamaan karusellin pyörimistä ulkopuolelta, muttei se tuntunut haittaavan, joten ratkaisu oli oikea.
Karusellin jälkeen käveleskelimme vielä puiston toiseen osaan, jossa on paljon kauniita istutuksia ja pieni lampi, jota pitkin turisteja kuljetetaan parinkymmenen hengen joutsenpolkuveneillä. Puisto on tosi kaunis, ja ympäröivät korkeahkot, vanhat rakennukset tekevät siitä oikein sievän kokonaisuuden. Pikku-O istui rattaissa, E ja Iso-O hyppelehtivät lammen rantatörmää pitkin. Yhteensä vietimme aikaa melkein pari tuntia. Hyppäsimme metroon puiston toisella laidalla olevalta pysäkiltä (Arlington) kotia kohti.
Lapsia ei tarvinnut motivoida kotiin, sillä tiedossa oli kutsu Iso-O:n preschool-kaverin kotiin pizzaillalliselle. Kaverin pastori-isä paistoi pizzaa, esitti hauskalla tavalla eripuolilta Yhdysvaltoja tulleita ihmisiä, ja kuunteli kiinnostuneena T:n väitöskirjaprojektin vaiheita. Leppoisa julkisella puolella työssä oleva juristiäiti kertoi omasta työstään lastensuojelupuolella sekä sairaalassa. Vietimme oikein mukavan alkuillan heidän kanssaan. Lapsetkin viihtyivät. 9-vuotias isosisko piti hyvää huolta Pikku-O:sta, ja 4-vuotias pikkuvelikin nautti selvästi kolmikkomme seurasta. Oma puhumiseni oli jostain syystä taas tosi kankeaa; T sen sijaan on todella hyvä. Välillä mietityttää, että kärsinkö jonkinasteisesta ulkomaankieliafasiasta, kun T:lle puhuminen tuntuu olevan niin paljon helpompaa.
Jälkiruokajäätelön jälkeen oli aika lähteä kävelemään sadan metrin päässä olevalle kodillemme. Lapset menivät hammaspesun jälkeen suoraan nukkumaan, T lähti tapaamaan opiskelukavereitaan elokuvafestivaalin merkeissä ja itse kertailin vielä (epätoivoisesti?) muutamia pikkuyksityiskohtia ensi keskiviikkoa varten.
Sen verran tärkeä kokemus pyörähdykset karusellissa oli, että lapset kertoivat sen innokkaina T:lle heti hänet kotona nähtyään. "Tämä on ollut TOSI kiva päivä!" totesi Iso-O päivän päätteeksi.
Keskustaan saavuttuamme tarkistin sähköpostit. Olin edellisenä päivänä laittanut viestin, että koululaisten loman vuoksi joudun tulemaan lasten kanssa, mutta huolehdin heille puuhaa, jotteivat ole häiriöksi. En ollut saanut vastausta, mutten ajatellut asiassa olevan mitään ongelmaa. Kuitenkin nyt laatikossani oli vain lyhyt viesti:"We'd better meet next week". Kiva. Et sitten viitsinyt vastata ajoissa! Nieleskelin raivoani hetken, mutta laitoin sitten ystävällisen, joskin lyhyen viestin ehdottaen tapaamista ensi perjantaina - ilman lapsia. "That'll be great", oli vastaus.
No. Olimme Bostonin keskustassa, keli oli mitä mainioin, ja Iso-O oli reissua keskustaan pitkään toivonut. Ehkä mitään katastrofia ei siis ollut tapahtunut. Ja, totta on, että menen mieluiten virallisiin tapaamisiin ilman lapsia. Oli aika ryhtyä nauttimaan tästä yllättävästä minilomasta. Varsinkin, kun olin jättänyt kirjanikin kotiin.
Kävelimme Boston Common-puistossa päästäen alkuun lasten pahimpia höyryjä pihalle puiston laidalla olevassa leikkipuistossa. Leikkipuiston jälkeen reittimme varrelle osui karuselli - sellainen oikein perinteinen, vanha, soiva karuselli hevosineen kaikkineen. Iso-O oli myyty. E mietti hetken, ja halusi sitten mukaan hänkin, vaikka hintana tästä pyörähtelystä oli Dunkin' Donuts-käynnin siirtyminen tulevaisuuteen. Intoa puhkuen Iso-O ja E asettuivat jonoon, ja pääsivät viimeisten joukossa omiin hevosiinsa. Hieman E:a harmitti, että istuminen pyörivässä teekupissa jäi kokematta, kun siihen oli joku jo ehtinyt mennä. Pikku-O joutui seuraamaan karusellin pyörimistä ulkopuolelta, muttei se tuntunut haittaavan, joten ratkaisu oli oikea.
Karusellin jälkeen käveleskelimme vielä puiston toiseen osaan, jossa on paljon kauniita istutuksia ja pieni lampi, jota pitkin turisteja kuljetetaan parinkymmenen hengen joutsenpolkuveneillä. Puisto on tosi kaunis, ja ympäröivät korkeahkot, vanhat rakennukset tekevät siitä oikein sievän kokonaisuuden. Pikku-O istui rattaissa, E ja Iso-O hyppelehtivät lammen rantatörmää pitkin. Yhteensä vietimme aikaa melkein pari tuntia. Hyppäsimme metroon puiston toisella laidalla olevalta pysäkiltä (Arlington) kotia kohti.
Lapsia ei tarvinnut motivoida kotiin, sillä tiedossa oli kutsu Iso-O:n preschool-kaverin kotiin pizzaillalliselle. Kaverin pastori-isä paistoi pizzaa, esitti hauskalla tavalla eripuolilta Yhdysvaltoja tulleita ihmisiä, ja kuunteli kiinnostuneena T:n väitöskirjaprojektin vaiheita. Leppoisa julkisella puolella työssä oleva juristiäiti kertoi omasta työstään lastensuojelupuolella sekä sairaalassa. Vietimme oikein mukavan alkuillan heidän kanssaan. Lapsetkin viihtyivät. 9-vuotias isosisko piti hyvää huolta Pikku-O:sta, ja 4-vuotias pikkuvelikin nautti selvästi kolmikkomme seurasta. Oma puhumiseni oli jostain syystä taas tosi kankeaa; T sen sijaan on todella hyvä. Välillä mietityttää, että kärsinkö jonkinasteisesta ulkomaankieliafasiasta, kun T:lle puhuminen tuntuu olevan niin paljon helpompaa.
Jälkiruokajäätelön jälkeen oli aika lähteä kävelemään sadan metrin päässä olevalle kodillemme. Lapset menivät hammaspesun jälkeen suoraan nukkumaan, T lähti tapaamaan opiskelukavereitaan elokuvafestivaalin merkeissä ja itse kertailin vielä (epätoivoisesti?) muutamia pikkuyksityiskohtia ensi keskiviikkoa varten.
Sen verran tärkeä kokemus pyörähdykset karusellissa oli, että lapset kertoivat sen innokkaina T:lle heti hänet kotona nähtyään. "Tämä on ollut TOSI kiva päivä!" totesi Iso-O päivän päätteeksi.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
Energia puuhaksi
Kun koulua ei ole, on pakko keksiä päivittäin jotain puuhaa tai energiamäärä talomme sisällä kasvaa hallitsemattomaksi. Vaikka lasten loma ei ehkä osunutkaan kaikkein parhaimpaan aikaan omalta kannaltani, on silti ollut mukava, kun aamuisin ei ole tarvinnut hoppuilla mihinkään. Loma-aamut ovat toki alkaneet aikaisin, mutta kiireettömyys on kyllä hyväksi itse kullekin. Ja, maanantaiaamuna tuolloin vielä toipilaana ollut Pikku-O nukkui puoli yhdeksään!
Maanantain puuha liittyi pyöräilyyn ja touhuamiseen leikkipuistossa. E ja Iso-O löysivät uuden kaverin, jonka kanssa leikki sujui mainiosti ilman kieliongelmia. Pikku-O tervehti iloisesti pari vuotta vanhempia poikia, jotka tervehtimisestä innostuneina alkoivat pelleillä Pikku-O:lle. Alkuun menikin hyvin, ja Pikku-O nauraa kikatti, mutta kun toinen pojista otti Pikku-O:ta olkapäistä kiinni, tuli kiire jälleen äidin kainaloon. Oli evässämpylöiden aika. Pikku-O:n syödessä vieressäni sain hetken keskityttyä omaan kirjaani.
Tiistaina oli kirjastopäivä. Lapset tykkäävät jo pelkästä ajatuksesta, joten porukkaa ei tarvinnut houkutella mukaan. E ja Iso-O ottavat siististi kirjoja hyllystä ja valitsevat lainattavat kirjat niitä sohvalla selaamalla. Pikku-O sen sijaan käy kasaamassa suuria kirjapinoja sohvan reunalle, kääntelee sivuja suurieleisesti hetken ja yrittää laittaa ne sitten takaisin hyllyihin - paikoille, jotka eivät todellakaan ole niiden alkuperäisiä. Niinpä kirjastoreissumme kesto riippuu käytännössä omasta sietokyvystäni tämän pienen lukijan innokkuutta kohtaan. E olisi jo halunnut lainata Harry Potter-kirjan, mutta totesimme yhteistuumin sen vielä olevan liian massiivinen nykyiselle lukutaitotasolle; otimme mukaan neljä aloittelevan lukijan tarinakirjaa ("Chapter book"). Iso-O valitsi kahdeksan toinen toistaan tyttömäisempää, vähemmän tekstiä, enemmän kuvia-tyyppistä kirjaa. Ne samat kirjat ovat onneksi myös Pikku-O:n mieleen, joten iltasatukirjat ja vessalukemiset on jälleen turvattu seuraavan kolmen viikon ajalle, jonka kirjat kerrallaan lainassa saavat olla. E yleensä vähän kritisoi näitä Iso-O:n valintoja, mutta kuuntelee sitten kuitenkin mielellään, kun joku lukee.
Tänään lomaviikon puolivälissä puuhana oli vain käynti postissa veroehdotuksen vuoksi (tuntui vähän hölmöltä kirjoittaa kirjeeseen "AIRMAIL", kun kyseinen postinkulkemistapa on ollut viime päivät aikalailla jäissä - tai oikeammin pilvessä) sekä metroasemalla metrokorttia lataamassa. Onneksi keli oli suosiollinen pitkään ulkoiluun omalla pihallamme. Iso-O pyysi lukupiiristään saapuneelta T:lta leikkimökkiä. Sitä nyt ei äkillisesti järjestynyt, mutta hyvänä korvikkeena toimi pihalle pystytetty teltta. Siellä sisällä kolmikkomme sai aikaa kulumaan yllättävänkin pitkään. Välillä tosin täytyi käydä vähän juoksemassa taloa tai telttaa ympäri.
Huomenna lähdemme piipahtamaan tulevalla työpaikallani. Tarkoitukseni on ojentaa koko juhlallisen kokoinen paperi- ja todistuspinoni suoraan asioitani hoitavalle henkilölle. Toivottavasti en tee liian elävää ensivaikutelmaa saapuessani paikalle kolmen ei-niin-kovin-flegmaattisen seuralaiseni kanssa!
Maanantain puuha liittyi pyöräilyyn ja touhuamiseen leikkipuistossa. E ja Iso-O löysivät uuden kaverin, jonka kanssa leikki sujui mainiosti ilman kieliongelmia. Pikku-O tervehti iloisesti pari vuotta vanhempia poikia, jotka tervehtimisestä innostuneina alkoivat pelleillä Pikku-O:lle. Alkuun menikin hyvin, ja Pikku-O nauraa kikatti, mutta kun toinen pojista otti Pikku-O:ta olkapäistä kiinni, tuli kiire jälleen äidin kainaloon. Oli evässämpylöiden aika. Pikku-O:n syödessä vieressäni sain hetken keskityttyä omaan kirjaani.
Tiistaina oli kirjastopäivä. Lapset tykkäävät jo pelkästä ajatuksesta, joten porukkaa ei tarvinnut houkutella mukaan. E ja Iso-O ottavat siististi kirjoja hyllystä ja valitsevat lainattavat kirjat niitä sohvalla selaamalla. Pikku-O sen sijaan käy kasaamassa suuria kirjapinoja sohvan reunalle, kääntelee sivuja suurieleisesti hetken ja yrittää laittaa ne sitten takaisin hyllyihin - paikoille, jotka eivät todellakaan ole niiden alkuperäisiä. Niinpä kirjastoreissumme kesto riippuu käytännössä omasta sietokyvystäni tämän pienen lukijan innokkuutta kohtaan. E olisi jo halunnut lainata Harry Potter-kirjan, mutta totesimme yhteistuumin sen vielä olevan liian massiivinen nykyiselle lukutaitotasolle; otimme mukaan neljä aloittelevan lukijan tarinakirjaa ("Chapter book"). Iso-O valitsi kahdeksan toinen toistaan tyttömäisempää, vähemmän tekstiä, enemmän kuvia-tyyppistä kirjaa. Ne samat kirjat ovat onneksi myös Pikku-O:n mieleen, joten iltasatukirjat ja vessalukemiset on jälleen turvattu seuraavan kolmen viikon ajalle, jonka kirjat kerrallaan lainassa saavat olla. E yleensä vähän kritisoi näitä Iso-O:n valintoja, mutta kuuntelee sitten kuitenkin mielellään, kun joku lukee.
Tänään lomaviikon puolivälissä puuhana oli vain käynti postissa veroehdotuksen vuoksi (tuntui vähän hölmöltä kirjoittaa kirjeeseen "AIRMAIL", kun kyseinen postinkulkemistapa on ollut viime päivät aikalailla jäissä - tai oikeammin pilvessä) sekä metroasemalla metrokorttia lataamassa. Onneksi keli oli suosiollinen pitkään ulkoiluun omalla pihallamme. Iso-O pyysi lukupiiristään saapuneelta T:lta leikkimökkiä. Sitä nyt ei äkillisesti järjestynyt, mutta hyvänä korvikkeena toimi pihalle pystytetty teltta. Siellä sisällä kolmikkomme sai aikaa kulumaan yllättävänkin pitkään. Välillä tosin täytyi käydä vähän juoksemassa taloa tai telttaa ympäri.
Huomenna lähdemme piipahtamaan tulevalla työpaikallani. Tarkoitukseni on ojentaa koko juhlallisen kokoinen paperi- ja todistuspinoni suoraan asioitani hoitavalle henkilölle. Toivottavasti en tee liian elävää ensivaikutelmaa saapuessani paikalle kolmen ei-niin-kovin-flegmaattisen seuralaiseni kanssa!
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Tuhkaa ilmassa ja pään sisällä
Islannin tulivuori Eyjafjallajökull järjesti aika monen ihmisen aikataulut uusiksi. Vaikka tuulet ovat olleet tältäosin meille suotuisat, olemme kuitenkin törmänneet tuhkaan ihan konkreettisesti ystävämme ja sukulaistemme muuttuneiden matkajärjestelyiden kautta. Vielä on epäselvää, pääseekö T:n lapsuudenaikainen ystävä luoksemme torstai-iltaa ja yötä viettämään. Se sen sijaan on jo selvää, että sukulaisperheemme loma siirtyi ainakin viikolla. Nyt jännitetään, riittääkö sekään.
Tuhkaa on leijaillut myös muualla. Tai ei ehkä tuhkaa, mutta mustia pilviä ainakin. Veroehdotuksen tarkistaminen tuli ajankohtaiseksi jälleen kerran sellaiseen saumaan, että yhtään ylimääräistä minuuttia siihen ei olisi ollut uhrattavissa. Ja kun tarkistamista alkaa tehdä, ei siitä ihan muutamassa minuutissa irti pääsekään. Aloitin oman urakkani perjantai-iltana, T teki suuren työn käyttäen koko lauantaipäivän, ja minä viimeistelin homman sunnuntai-illan ratoksi. Nyt pitäisi olla jokaisen summan oikeassa sarakkeessaan. Jäämme odottamaan, onko verottaja samaa mieltä.
Päänsisäinen tuhka on kuitenkin se kaikkein sakein. T antoi minulle mahdollisuuden opiskella koko viikonlopun yläkerran huoneessamme hoitaen - veroasioiden lomassa - kaiken kodinhoitoon liittyvän. Sain luettua ja tehtyä harjoitustenttejä oikein mukavasti, mutta on se vaan todettava, että kapasiteettini ei enää ole samaa luokkaa kuin yli viisitoista vuotta sitten, kun näitä samoja metaboliareittejä ja reseptorialatyyppejä opiskelin. Vai muistatteko itse, mitä tekevät alfa-1,4-glucosidase, iduronosulfate sulfatase, interleukin 6 tai C1 esterase inhibitor? Ja aiheuttaako onkogeeni c-myc Burkittin lymfooman vai sittenkin kroonisen myelosyytti leukemian (oikeasti tämän syynä on kromosomaalinen translokaatio t(9:22), josta seuraa c-abl/bcr geenin, joka aiheuttaa tyrosiinikinaasin hallitsemattoman aktivaation). Niin, tai ehkä kuitenkin oma suosikkini on 'tietää', että nimenomaan Cook-Medley Hostility Inventory-tutkimuspatteria on syytä käyttää Cohen Perceived Stress Scalen sijaan arvioitaessa potilaan persoonallisuuden ym. vaikutusta sepelvaltimotautiriskiin. Huoh! Katson syyttävällä silmällä niitä kaikkia, jotka kehtaavat väittää näiden tenttien olevan vain "pientä kertailua vaativia". Ei vaan, vaikka kapasiteettini ei riittäisikään tenttiä/tenttejä (seuraavahan on jo kesäkuun lopulla) läpäisemään, olen oppinut paljon, ja yritän muistaa sen, kun meinaa ahdistus iskeä muististani jälleen kerran hävitessä, että Crigler-Najjar syndrooman entsyymivika piilee Bilirubin-UDP-glucuronyl transferasen vähäisyydessä. Olisi virhe kuvitella sen johtuvan N5,10-methylenetetrahydrofolaatista. Tai jostain.
Lapsilla on lomaviikko edessä. Pikku-O on sairastanut viikon puolivälistä lähtien jotain kummallista kuumetautia. T kirjoittaa yhtä lukuisista kirjoitustehtävistään lukemisensa lomassa. Voihan Henderson-Hasselbalchin yhtälö ja hapen dissosiaatiokäyrän siirtyminen oikealle! On ehkä syytä lähteä vähän levähtämään.
Tuhkaa on leijaillut myös muualla. Tai ei ehkä tuhkaa, mutta mustia pilviä ainakin. Veroehdotuksen tarkistaminen tuli ajankohtaiseksi jälleen kerran sellaiseen saumaan, että yhtään ylimääräistä minuuttia siihen ei olisi ollut uhrattavissa. Ja kun tarkistamista alkaa tehdä, ei siitä ihan muutamassa minuutissa irti pääsekään. Aloitin oman urakkani perjantai-iltana, T teki suuren työn käyttäen koko lauantaipäivän, ja minä viimeistelin homman sunnuntai-illan ratoksi. Nyt pitäisi olla jokaisen summan oikeassa sarakkeessaan. Jäämme odottamaan, onko verottaja samaa mieltä.
Päänsisäinen tuhka on kuitenkin se kaikkein sakein. T antoi minulle mahdollisuuden opiskella koko viikonlopun yläkerran huoneessamme hoitaen - veroasioiden lomassa - kaiken kodinhoitoon liittyvän. Sain luettua ja tehtyä harjoitustenttejä oikein mukavasti, mutta on se vaan todettava, että kapasiteettini ei enää ole samaa luokkaa kuin yli viisitoista vuotta sitten, kun näitä samoja metaboliareittejä ja reseptorialatyyppejä opiskelin. Vai muistatteko itse, mitä tekevät alfa-1,4-glucosidase, iduronosulfate sulfatase, interleukin 6 tai C1 esterase inhibitor? Ja aiheuttaako onkogeeni c-myc Burkittin lymfooman vai sittenkin kroonisen myelosyytti leukemian (oikeasti tämän syynä on kromosomaalinen translokaatio t(9:22), josta seuraa c-abl/bcr geenin, joka aiheuttaa tyrosiinikinaasin hallitsemattoman aktivaation). Niin, tai ehkä kuitenkin oma suosikkini on 'tietää', että nimenomaan Cook-Medley Hostility Inventory-tutkimuspatteria on syytä käyttää Cohen Perceived Stress Scalen sijaan arvioitaessa potilaan persoonallisuuden ym. vaikutusta sepelvaltimotautiriskiin. Huoh! Katson syyttävällä silmällä niitä kaikkia, jotka kehtaavat väittää näiden tenttien olevan vain "pientä kertailua vaativia". Ei vaan, vaikka kapasiteettini ei riittäisikään tenttiä/tenttejä (seuraavahan on jo kesäkuun lopulla) läpäisemään, olen oppinut paljon, ja yritän muistaa sen, kun meinaa ahdistus iskeä muististani jälleen kerran hävitessä, että Crigler-Najjar syndrooman entsyymivika piilee Bilirubin-UDP-glucuronyl transferasen vähäisyydessä. Olisi virhe kuvitella sen johtuvan N5,10-methylenetetrahydrofolaatista. Tai jostain.
Lapsilla on lomaviikko edessä. Pikku-O on sairastanut viikon puolivälistä lähtien jotain kummallista kuumetautia. T kirjoittaa yhtä lukuisista kirjoitustehtävistään lukemisensa lomassa. Voihan Henderson-Hasselbalchin yhtälö ja hapen dissosiaatiokäyrän siirtyminen oikealle! On ehkä syytä lähteä vähän levähtämään.
tiistai 13. huhtikuuta 2010
Monenlaista urheilua
Pikku-O:lla on oma punainen krokotiilipolkupyörä 12" renkain. Kävimme hakemassa sen lauantaina Suomi-koulun jälkeen Bedfordista, joka on Lexingtonissa sijaitsevan koulun viereinen kunta. Pikku-O on siitä näkyvän ylpeä, mutta niin ovat isosisaruksetkin, jotka eivät millään malta pysyä pois pyörän kimpusta. Kilpaa he ovat auttaneet Pikku-O:ta ajamisen alkeissa. Siinäpä sitä on auttamistakin. Pikku-O:lla kun ei ole mitään käsitystä, mitä polkimilla, joihin jalat juuri ja juuri ylettävät, tehdään. Eikä apupyörien puuttuminen tee satulassa istumisestakaan liian helppoa. Saa nähdä, mihin tässä vielä päädytään. Odotukset eivät ole kovin korkealla. Päivittäiset lyhyet harjoitussessiomme ovat kuitenkin jo kantaneet pientä hedelmää; Pikku-O on melkoisen taitava taluttamaan pyöräänsä.
Sunnuntaina T, E ja Iso-O kävivät harjoittelemassa baseballia uusien ränsien (T:llä musta, E:llä beige ja Iso-O:lla vaaleanpunainen) ja mailan kanssa. Kaikilla oli sujunut oikein hyvin; E oli osunut heti alkuun 10 heitosta seitsemään ja Iso-O:kin kolmeen. T oli lyönyt muutaman oikein kunnon napautuksen - niin minulle innokkaasti kerrottiin. Tämän pikku ulkoilureissun tarkoitus oli tutustua hieman lajiin, joka on täällä erittäin suosittu; sijaitseehan kuuluisan joukkueen Red Sox:in pelipaikka Fenway Park Bostonissa. Tunnelmaan onkin hyvä päästä, sillä pian vieraaksemme saapuvat lasten kovasti odottamat nuoret sedät (L ja M), joiden kanssa on tarkoitus päästä ihan oikeaa peliä katsomaan.
E:n kouluviikko alkoi mukavasti luokkaretkellä läheiselle maatilalle. Paikalliseen tyyliin kuuluu, että koulun ulkopuolisiin tapahtumiin täytyy molempien vanhempien allekirjoittaa lupalappu, jossa hyvin yksityiskohtaisesti vapautetaan koulu ja kaupunki kaikesta vastuusta, mikäli retkellä tapahtuu jotain odottamatonta. Se tuntuu vähän hurjalta, mutta pakkohan se on allekirjoittaa, muuten ei pääse mukaan. Retki oli ollut onnistunut, eikä mitään haavereita ollut sattunut. Maatilan eläinten lisäksi retkellä oli ihmetelty lintuja ja kuljettu metsässä.
Ehdimme hengähtää kotona vain hetken ennenkuin lähdimme T:n yliopistolle vastaanottamaan voittoisaa paraatia. Boston Collegen jääkiekkojoukkue Eagles oli voittanut Yhdysvaltain yliopistojen välisen sarjan. Väkeä oli paljon, ja lyhyet ystävämme eivät lopulta nähneet oikein mitään, mutta iloa kuitenkin tuottivat E:lle Newtonin pormestari Setti Warrenin näkeminen, Iso-O:lle cheerleader-tyttöjen tanssahtelut ja Pikku-O:lle maskottikotka. Pitkien puheiden uuvuttamina lähdimme lopulta kohti pyöriämme. Aivan pyöriemme vieressä oli hyväntuulinen poliisi, joka pyysi ensin häntä reippaasti tervehtinyttä Pikku-O:ta ja sitten E:a istumaan vilkkuvalot päällä olevan moottoripyöränsä kyydissä. Niissä tunnelmissa oli mukava lähteä polkupyörämatkalle kohti kotia.
E on alkanut puhua suomea käyttäen sinä-passiivia:"Kun sä menet sinne avaruuteen, sulla pitää olla sellainen avaruuspuku päällä". Tätä olen yrittänyt kitkeä pois vastaamalla mm. edellä mainittuun:"E, rakas, äiti ei ole menossa avaruuteen. Suomeksi sanotaan, että avaruuspukua pitää käyttää, jos menee avaruuteen". E tuntuu ymmärtävän, mutta jo seuraavassa hetkessä sinä-passiivi on ahkerassa käytössä. Apua! Yleensä siedän hyvin erilaisia puhetyylejä, mutta yksi jo vuosia harmittanut on joidenkin radiotoimittajien käyttämä fraasi:"Mä olen sun kanssas tän aamun".
T istutti pihallamme muutaman yrtin, joista yhden kohtaloa olemme päivittäin miettineet. Voi olla, että sopivasti jokin yö on käynyt pakkasen puolella, ja se ei ole basilikaa kovin ilahduttanut. Lenkkikausi on myös avattu. T joutuu ottamaan hieman rauhallisemmin polvensa kipeytymisen vuoksi, mutta minä vanha sohvaperuna olen käynyt juoksemassa jo kolmatta viikkoa, kahdesti viikossa. Hyvä, hyvä!
Sunnuntaina T, E ja Iso-O kävivät harjoittelemassa baseballia uusien ränsien (T:llä musta, E:llä beige ja Iso-O:lla vaaleanpunainen) ja mailan kanssa. Kaikilla oli sujunut oikein hyvin; E oli osunut heti alkuun 10 heitosta seitsemään ja Iso-O:kin kolmeen. T oli lyönyt muutaman oikein kunnon napautuksen - niin minulle innokkaasti kerrottiin. Tämän pikku ulkoilureissun tarkoitus oli tutustua hieman lajiin, joka on täällä erittäin suosittu; sijaitseehan kuuluisan joukkueen Red Sox:in pelipaikka Fenway Park Bostonissa. Tunnelmaan onkin hyvä päästä, sillä pian vieraaksemme saapuvat lasten kovasti odottamat nuoret sedät (L ja M), joiden kanssa on tarkoitus päästä ihan oikeaa peliä katsomaan.
E:n kouluviikko alkoi mukavasti luokkaretkellä läheiselle maatilalle. Paikalliseen tyyliin kuuluu, että koulun ulkopuolisiin tapahtumiin täytyy molempien vanhempien allekirjoittaa lupalappu, jossa hyvin yksityiskohtaisesti vapautetaan koulu ja kaupunki kaikesta vastuusta, mikäli retkellä tapahtuu jotain odottamatonta. Se tuntuu vähän hurjalta, mutta pakkohan se on allekirjoittaa, muuten ei pääse mukaan. Retki oli ollut onnistunut, eikä mitään haavereita ollut sattunut. Maatilan eläinten lisäksi retkellä oli ihmetelty lintuja ja kuljettu metsässä.
Ehdimme hengähtää kotona vain hetken ennenkuin lähdimme T:n yliopistolle vastaanottamaan voittoisaa paraatia. Boston Collegen jääkiekkojoukkue Eagles oli voittanut Yhdysvaltain yliopistojen välisen sarjan. Väkeä oli paljon, ja lyhyet ystävämme eivät lopulta nähneet oikein mitään, mutta iloa kuitenkin tuottivat E:lle Newtonin pormestari Setti Warrenin näkeminen, Iso-O:lle cheerleader-tyttöjen tanssahtelut ja Pikku-O:lle maskottikotka. Pitkien puheiden uuvuttamina lähdimme lopulta kohti pyöriämme. Aivan pyöriemme vieressä oli hyväntuulinen poliisi, joka pyysi ensin häntä reippaasti tervehtinyttä Pikku-O:ta ja sitten E:a istumaan vilkkuvalot päällä olevan moottoripyöränsä kyydissä. Niissä tunnelmissa oli mukava lähteä polkupyörämatkalle kohti kotia.
E on alkanut puhua suomea käyttäen sinä-passiivia:"Kun sä menet sinne avaruuteen, sulla pitää olla sellainen avaruuspuku päällä". Tätä olen yrittänyt kitkeä pois vastaamalla mm. edellä mainittuun:"E, rakas, äiti ei ole menossa avaruuteen. Suomeksi sanotaan, että avaruuspukua pitää käyttää, jos menee avaruuteen". E tuntuu ymmärtävän, mutta jo seuraavassa hetkessä sinä-passiivi on ahkerassa käytössä. Apua! Yleensä siedän hyvin erilaisia puhetyylejä, mutta yksi jo vuosia harmittanut on joidenkin radiotoimittajien käyttämä fraasi:"Mä olen sun kanssas tän aamun".
T istutti pihallamme muutaman yrtin, joista yhden kohtaloa olemme päivittäin miettineet. Voi olla, että sopivasti jokin yö on käynyt pakkasen puolella, ja se ei ole basilikaa kovin ilahduttanut. Lenkkikausi on myös avattu. T joutuu ottamaan hieman rauhallisemmin polvensa kipeytymisen vuoksi, mutta minä vanha sohvaperuna olen käynyt juoksemassa jo kolmatta viikkoa, kahdesti viikossa. Hyvä, hyvä!
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Ilmoittautumisia ja paperisotaa
Aikaisemmista kirjoituksistamme on varmasti jo käynyt selväksi, että olemme saaneet mahdollisuuden jatkaa elämäämme täällä vielä hetken. Niinpä T ilmoittautui ensi syksyn kursseille ja vei Pikku-O:n sopimuspaperit varausmaksuineen tänään Montessori-koulun kansliaan. Iso-O kävi ilmoittautumassa Kindergarten-luokalle jo muutama viikko sitten, ja E:lla jatkuu opintoputki koulun toisella luokalla.
Oma prosessini on vielä hieman kesken. Keskiviikkona kävin toistamiseen tapaamassa ihastuttavaa, tyylikkäästi harmaantunutta Suomen kunniakonsulia Bostonin keskustassa olevassa upeassa toimistossa saadakseni virallisen leiman yhteen lukuisista papereistani, joita tarvitsen oman tutkijaurani käynnistymistä varten. Välillä meinaa vähän harmittaa tämä jatkuva kaikkien asioiden todistaminen, mutta toivon sen olevan sen arvoista. Ei kai se ulkomaalaisen ihan helppoa ole Suomeenkaan tulla. Yritin päästä saman päivän aikana käymään myös tulevassa tutkimuspaikassani (Athinoula A. Martinos Center for Biomedical Imaging) päästäkseni paperipinosta eroon, mutta avainhenkilöt olivat viettämässä kevätlomaansa, joten ajauduinkin ihan toisenlaisiin toimiin. Kävin tapojeni vastaisesti shoppailemassa. No, sillä tavoin olin kyllä tavoilleni uskollinen, etten viihtynyt kovin kauan, ja kotiintuomisenani oli käytettyyn aikaan nähden säälittävän pieni kassillinen vaatteita. Surkuhupaisaa oli myös se, että jouduin aloittamaan vaatteiden katsastamisen arvaamalla ensin, mitä kokoa edustan. Tämän sanomalla paljastan, että kohtasin ensimmäistä kertaa yli yhdeksän kuukauden maassaolomme aikana yhdysvaltalaiset (aikuisten) kokomerkinnät. Eipä siitä sen enempää.
Bostonin keskusta oli aivan täynnä hyväntuulisia ihmisiä. Eikä ihme, sillä päivän ajan saimme maistaa oikeaa kesäkeliä. Elohopea nousi täkäläisessä mittarissa yli 90 asteen, mikä muun maailman versioissa näyttäisi lukemaa 32*C. Melkoinen hellepäivä siis. T aloitti viime kesän lopulta tutun vaeltamisen mittarin luota toiselle ja ahdistuneella äänellä luki lukemia monta kertaa ääneen. T:n onneksi hellettä kesti tälläerää vain päivän, ja olemme palanneet jälleen normikevääseen. Eilen oli pilvipoutaa ja 65 astetta (=18*C) ja tänään sadetta ja vain 50 (=10*C). Vaihtolämpöinen talommekaan ei oikein tiedä, mille astelukemalle sitä oikein asettuisi, ja niinpä keskikerroksen makuuhuoneissamme on jo ollut vähän hikistä nukkua, kun alakerrassa vielä on kovastikin tarvetta villasukkille ja pitkähihaiselle paidalle. Kaasulasku on onneksemme sentään kääntynyt laskuun keskitalven huimista $500/kk lukemista.
Aloittelemme viikonloppua kirjojemme äärellä. Parin viikon päästä pääsen itse näyttämään osaamattomuuteni ensimmäisessä tentissäni; T:llä on vielä puolitoista kuukautta omaa tehokasta peliaikaansa jäljellä. Näillä mennään.
Oma prosessini on vielä hieman kesken. Keskiviikkona kävin toistamiseen tapaamassa ihastuttavaa, tyylikkäästi harmaantunutta Suomen kunniakonsulia Bostonin keskustassa olevassa upeassa toimistossa saadakseni virallisen leiman yhteen lukuisista papereistani, joita tarvitsen oman tutkijaurani käynnistymistä varten. Välillä meinaa vähän harmittaa tämä jatkuva kaikkien asioiden todistaminen, mutta toivon sen olevan sen arvoista. Ei kai se ulkomaalaisen ihan helppoa ole Suomeenkaan tulla. Yritin päästä saman päivän aikana käymään myös tulevassa tutkimuspaikassani (Athinoula A. Martinos Center for Biomedical Imaging) päästäkseni paperipinosta eroon, mutta avainhenkilöt olivat viettämässä kevätlomaansa, joten ajauduinkin ihan toisenlaisiin toimiin. Kävin tapojeni vastaisesti shoppailemassa. No, sillä tavoin olin kyllä tavoilleni uskollinen, etten viihtynyt kovin kauan, ja kotiintuomisenani oli käytettyyn aikaan nähden säälittävän pieni kassillinen vaatteita. Surkuhupaisaa oli myös se, että jouduin aloittamaan vaatteiden katsastamisen arvaamalla ensin, mitä kokoa edustan. Tämän sanomalla paljastan, että kohtasin ensimmäistä kertaa yli yhdeksän kuukauden maassaolomme aikana yhdysvaltalaiset (aikuisten) kokomerkinnät. Eipä siitä sen enempää.
Bostonin keskusta oli aivan täynnä hyväntuulisia ihmisiä. Eikä ihme, sillä päivän ajan saimme maistaa oikeaa kesäkeliä. Elohopea nousi täkäläisessä mittarissa yli 90 asteen, mikä muun maailman versioissa näyttäisi lukemaa 32*C. Melkoinen hellepäivä siis. T aloitti viime kesän lopulta tutun vaeltamisen mittarin luota toiselle ja ahdistuneella äänellä luki lukemia monta kertaa ääneen. T:n onneksi hellettä kesti tälläerää vain päivän, ja olemme palanneet jälleen normikevääseen. Eilen oli pilvipoutaa ja 65 astetta (=18*C) ja tänään sadetta ja vain 50 (=10*C). Vaihtolämpöinen talommekaan ei oikein tiedä, mille astelukemalle sitä oikein asettuisi, ja niinpä keskikerroksen makuuhuoneissamme on jo ollut vähän hikistä nukkua, kun alakerrassa vielä on kovastikin tarvetta villasukkille ja pitkähihaiselle paidalle. Kaasulasku on onneksemme sentään kääntynyt laskuun keskitalven huimista $500/kk lukemista.
Aloittelemme viikonloppua kirjojemme äärellä. Parin viikon päästä pääsen itse näyttämään osaamattomuuteni ensimmäisessä tentissäni; T:llä on vielä puolitoista kuukautta omaa tehokasta peliaikaansa jäljellä. Näillä mennään.
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Puskiaislallia, kukkia ja kielikukkasia
Iso-O vietti eilen syntymäpäiväänsä preschoolissa, ja koska viime viikon kansainvälisyyspäivänä emme vieneet mitään suomalaisherkkua maisteltavaksi, päätin nyt korjata tilanteen ja viedä jotain näin syntymäpäivän kunniaksi. Leivoin pullia, ihan niitä perinteisiä kardemummalla maustettuja, ja juomaksi tein (IKEAn tiivisteestä) Marimekon kannussa tarjottavaa puolukkamehua. Kaikki meni, ja kivaa oli. Iso-O ei yllättäen etukäteen ollut oikein innostunut syntymäpäiviään preschoolissa viettämään, mutta jälkikäteen hän innokkaasti kertoi tapahtumista, joten ilmeisen mukavaa oli kuitenkin ollut olla "birthday girl".
Pullia tuli leivottua kaksi pellillistä, joten meillekin jäi niitä mukava kasa. Kun jääkaapista vielä löytyi vanhenemassa oleva kuohukermapurkki ja omenahilloa, olivat laskiaispullat tekemistä vaille valmiit. Ja koska laskiainen oli ja meni, kutsuin niitä puskiaislalleiksi kertoessani lapsille ruoan jälkeen odottavasta jälkiruoasta. E osaa jo muodostaa itsekin sanamuunnoksia, joten puskiaislalli johti mitä erilaisempiin kehitelmiin E:n ja Iso-O:n välillä juuri ennenkuin piti rauhoittua syömään. Tilannetta piti hieman rauhoitella. Mutta, hyviltä maistuivat.
Kevät etenee. Osaan puista on tullut jo pienet vaaleanvihreät lehdet. Ne näyttävät kivoilta. Suurempaa ihastusta herättävät kuitenkin puut, joiden lehdet eivät vielä ole lähelläkään puhkeamistaan, mutta joiden kukat ovat jo puhjenneet. Tälläiset puut ovat täynnä vaalenpunaisia tai valkoisia kukkia aivan vieri vieressä. Kaunista!
Jos kukkia on puissa ja maassakin, on niitä ryöpsähdellyt myös lastemme puheeseen sellaisella vauhdilla, että hyvään suomenkielen taitoon on syytä kiinnittää jatkuvasti intensiivisempää huomiota. E tuli kysymään:"Mitä mun ilmapallolle on häpentunut (happen to= tapahtunut)? Ja, Iso-O kertoi pitävänsä spaidereista (spider=hämähäkki), eikä edes kysyttynä saanut oikeaa sanaa mieleensä. Sinänsä ihailtavaa on seurata, miten hyvin E ja Iso-O tuottavat kieliopillisesti täysin oikeanlaisia englanninkielisiä lauseita tietämättä kieliopista mitään. Tätä pääsee seuraamaan päivittäin, kun kesken leikin kieli muuttuu englanniksi. Pikku-O toimii tämän joukon mukana, mutta puhuu täysin epäselvää kieltä. Voi olla, että tämä isosisarusten kielisekamelska on häiritsemässä pienen opettelijan puhealueiden järjestäytymistä. Niin tai näin, vähitellen alkaisi olla jo kiva kuulla tuon pienimmäisenkin sanovan muuta kuin:"Pääpää tiitti" (=leipää kiitos)!
Pullia tuli leivottua kaksi pellillistä, joten meillekin jäi niitä mukava kasa. Kun jääkaapista vielä löytyi vanhenemassa oleva kuohukermapurkki ja omenahilloa, olivat laskiaispullat tekemistä vaille valmiit. Ja koska laskiainen oli ja meni, kutsuin niitä puskiaislalleiksi kertoessani lapsille ruoan jälkeen odottavasta jälkiruoasta. E osaa jo muodostaa itsekin sanamuunnoksia, joten puskiaislalli johti mitä erilaisempiin kehitelmiin E:n ja Iso-O:n välillä juuri ennenkuin piti rauhoittua syömään. Tilannetta piti hieman rauhoitella. Mutta, hyviltä maistuivat.
Kevät etenee. Osaan puista on tullut jo pienet vaaleanvihreät lehdet. Ne näyttävät kivoilta. Suurempaa ihastusta herättävät kuitenkin puut, joiden lehdet eivät vielä ole lähelläkään puhkeamistaan, mutta joiden kukat ovat jo puhjenneet. Tälläiset puut ovat täynnä vaalenpunaisia tai valkoisia kukkia aivan vieri vieressä. Kaunista!
Jos kukkia on puissa ja maassakin, on niitä ryöpsähdellyt myös lastemme puheeseen sellaisella vauhdilla, että hyvään suomenkielen taitoon on syytä kiinnittää jatkuvasti intensiivisempää huomiota. E tuli kysymään:"Mitä mun ilmapallolle on häpentunut (happen to= tapahtunut)? Ja, Iso-O kertoi pitävänsä spaidereista (spider=hämähäkki), eikä edes kysyttynä saanut oikeaa sanaa mieleensä. Sinänsä ihailtavaa on seurata, miten hyvin E ja Iso-O tuottavat kieliopillisesti täysin oikeanlaisia englanninkielisiä lauseita tietämättä kieliopista mitään. Tätä pääsee seuraamaan päivittäin, kun kesken leikin kieli muuttuu englanniksi. Pikku-O toimii tämän joukon mukana, mutta puhuu täysin epäselvää kieltä. Voi olla, että tämä isosisarusten kielisekamelska on häiritsemässä pienen opettelijan puhealueiden järjestäytymistä. Niin tai näin, vähitellen alkaisi olla jo kiva kuulla tuon pienimmäisenkin sanovan muuta kuin:"Pääpää tiitti" (=leipää kiitos)!
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Pääsiäinen
T kävi lauantai-iltana katolisessa kirkossa opiskelijakaverinsa konfirmaatiossa ja pääsiäisyön vigiliassa sekä osallistui sen jälkeen vielä tien toisella puolella olevan luterilaisen kirkon messuun. Koko perheen voimin oli tarkoitus osallistua pääsiäismessuun tänään aamulla. Tiesimme, että edeltävästi kirkolla olisi myös aamupala, mutta ajattelimme jättää sen häveliäissyistä väliin (kirkolla oli pitkään ollut lista, johon oli voinut ilmoittaa, mitä tuo mukanaan, ja kun emme listan lähellä ole hetkeen vierailleet, ei nimeämmekään sieltä luonnollisesti löytynyt). Yöllä T kuitenkin sai lämminhenkisen kutsun, joten päätimme unohtaa häveliäisyytemme, ja osallistua.
Lapset riemastuivat jo pelkästä ajatuksesta niin paljon, ettei mennyt kauankaan, kun vaatteet olivat päällä ja pyörät esillä. Keli oli jälleen mitä parhain, ja matka pyörillä sujui ilman kommelluksia. Saimme huomiota osaksemme; tien viereen pysäköinyt mies totesi moneen kertaan:"Way to go!", kun pyöräilimme ohi. Kirkolla pöydät notkuivat sekä suolaisia että makeita herkkuja. Iso-O:lle kävi pieni arviointivirhe, ja lautaselle ilmestyi viisi erilaista toinen toistaan makeampaa torttua. Pienen uudelleenjärjestelyn jälkeen saivat kaikki kuitenkin mahansa täyteen kohtuullisen terveellisin eväin.
Itse messu sujui varsin perinteisen kaavan mukaan, mutta oli tunnelmaltaan oikein lämmin ja iloinen. Kirkko oli täynnä pääosin vaaleaihoisia ihmisiä, mikä ei ole ihme, sillä monien sukujuuret ovat vahvasti Pohjois-ja Keski-Euroopassa. Pitkähän se messu jälleen lapsille oli, joten kaikenlaista pikkuaktiviteettia oli syytä jatkuvasti kehitellä, etteivät ympärillä olevat häiriinny kolmikostamme. Onnistuimme varmaan kohtuullisen mukavasti. Jälkikäteen kirkon pihalla oli "Easter Egg Hunting" eli aiemmin kätkettyjen pääsiäismunien etsintäkilpailu. Iso-O lähti alkuun aika ujona mukaan etsimään munia alle kouluikäisille tarkoitetulta alueelta. E sen sijaan juoksi heti pää kolmantena jalkana koululaisten alueelle ja löysikin melkoisen määrän. Pikku-O jätti etsimisen muille ja keskittyi nauttimaan kirkosta saamastaan helium-pallosta.
Kotiin tultuamme T panosti usean tunnin ajan pääsiäisateriamme onnistumiseksi. Se kannatti. Saimme nauttia pitkään marinoituneesta pääsiäislampaasta, paistoliemipohjaisesta kastikkeesta, höyrytetyistä kasviksista, omenakompotista, valkosipuliperunoista ja salaatista punaviinin kera. Väliruokana toimi hieman soveltaen valmistettu pääsiäspasha ja jälkiruokana kahvin kera Iso-O:n eilisen kakun loppu. Vatsa tuli niin täyteen, ettei iltapuuroa tarvinnut keittää.
Meidän pääsiäisemme on ohi; huomenna on normaali koulupäivä. T jatkaa 'lomansa' viettämistä kotona kirjakasojensa keskellä nenä kiinni tietokoneruudussa.
Lapset riemastuivat jo pelkästä ajatuksesta niin paljon, ettei mennyt kauankaan, kun vaatteet olivat päällä ja pyörät esillä. Keli oli jälleen mitä parhain, ja matka pyörillä sujui ilman kommelluksia. Saimme huomiota osaksemme; tien viereen pysäköinyt mies totesi moneen kertaan:"Way to go!", kun pyöräilimme ohi. Kirkolla pöydät notkuivat sekä suolaisia että makeita herkkuja. Iso-O:lle kävi pieni arviointivirhe, ja lautaselle ilmestyi viisi erilaista toinen toistaan makeampaa torttua. Pienen uudelleenjärjestelyn jälkeen saivat kaikki kuitenkin mahansa täyteen kohtuullisen terveellisin eväin.
Itse messu sujui varsin perinteisen kaavan mukaan, mutta oli tunnelmaltaan oikein lämmin ja iloinen. Kirkko oli täynnä pääosin vaaleaihoisia ihmisiä, mikä ei ole ihme, sillä monien sukujuuret ovat vahvasti Pohjois-ja Keski-Euroopassa. Pitkähän se messu jälleen lapsille oli, joten kaikenlaista pikkuaktiviteettia oli syytä jatkuvasti kehitellä, etteivät ympärillä olevat häiriinny kolmikostamme. Onnistuimme varmaan kohtuullisen mukavasti. Jälkikäteen kirkon pihalla oli "Easter Egg Hunting" eli aiemmin kätkettyjen pääsiäismunien etsintäkilpailu. Iso-O lähti alkuun aika ujona mukaan etsimään munia alle kouluikäisille tarkoitetulta alueelta. E sen sijaan juoksi heti pää kolmantena jalkana koululaisten alueelle ja löysikin melkoisen määrän. Pikku-O jätti etsimisen muille ja keskittyi nauttimaan kirkosta saamastaan helium-pallosta.
Kotiin tultuamme T panosti usean tunnin ajan pääsiäisateriamme onnistumiseksi. Se kannatti. Saimme nauttia pitkään marinoituneesta pääsiäislampaasta, paistoliemipohjaisesta kastikkeesta, höyrytetyistä kasviksista, omenakompotista, valkosipuliperunoista ja salaatista punaviinin kera. Väliruokana toimi hieman soveltaen valmistettu pääsiäspasha ja jälkiruokana kahvin kera Iso-O:n eilisen kakun loppu. Vatsa tuli niin täyteen, ettei iltapuuroa tarvinnut keittää.
Meidän pääsiäisemme on ohi; huomenna on normaali koulupäivä. T jatkaa 'lomansa' viettämistä kotona kirjakasojensa keskellä nenä kiinni tietokoneruudussa.
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Iso-O:n syntymäpäivä
Aurinko oli juuri ja juuri noussut, kun lastenhuone oli jo aloittanut päivän. Oli siis itsekin raahauduttava paikalle onnittelemaan yöllä 5-vuotta täyttänyttä perheemme prinsessaa. Lauluun, jonka aikana Pikku-O oli hautautunut kokonaan peittonsa alle ja Iso-O:stakin näkyi vain hiustupsu yhtyi viimeisen säkeistön aikana myös T. Hymy sankarin kasvoilla oli tyytyväisen vieno.
Aamupalaksi syötiin ensin haudutettu kaurapuuro, mutta se upposi Iso-O:llekin tavanomaista nopeammin, kun tiedossa oli T:n paistama pekoni-muna-paahtoleipä-sipuli-tomaatti-aamupala. Epäterveellinen ja työläs, mutta ah niin maistuva. Aamupalan jälkeen Iso-O:n paikalle ilmestyi postin tuomia paketteja, joiden lähettäjät Iso-O iloisesti hihkuen arvasi jo pakettien ulkonäöstä tekstiä lukematta. E on sen verran kasvanut, että osasi iloita siskon saamista paketeista olematta vieressä kasvot kateellisuudesta vääntyneinä kuten vielä vuosi sitten. Ja Pikku-O riemuitsi joukon mukana - todennäköisesti ymmärtämättä lainkaan, mistä oli kyse. T oli hankkinut Iso-O:lle kaksi kynsilakkapurkkia, sillä Iso-O:n murhe edellisen kuivumisesta oli koskettanut koko perhettä. Hitiksi muodostui myös vanhempien näkökulmasta ihan hirveä soiva kortti. Biisi on tullut päivän mittaan tutuksi.
Iso-O on pitkään puhunut halustaan oppia pelaamaan tennistä. Tämä on johtunut autotallista löytyvän mailan lisäksi siitä, että T:n yliopistolla on aloittanut Boston College:n historian toinen suomalainen (T on ensimmäinen) perustutkinto-opiskelija - tennisstipendillä. Hyvä sattuma, että I:llä, joka on yksi Suomen nuorista naistennislupauksista, oli tänään Iso-O:n syntymäpäivänä kotipelit Boston College:lla, ja pääsimme niitä koko perheemme voimin katsomaan. Aurinko paistoi niin kuumasti, että parin tunnin istuminen paahtavalla kentällä aiheutti jopa T:lle punoitusta käsivarsiin, niskaan ja kasvoihin. Mutta ihmeen hyvin pienet jaksoivat keskittyä katsomaan ja kannustamaan. Ja, jälkikäteen I kertoi T:lle, kuinka mukava oli, että olimme häntä siellä kannustamassa.
Kotona söimme hyvin. T sai kakun valmiiksi, ja sen ulkonäkö ja maku sopivat hyvin tarkat ohjeet antaneelle päivänsankarille. Koska Pikku-O sai aamusta yläselkään, kaulaan ja korviinsa nokkosrokon mansikoista, niiden määrää jouduttiin hänen kohdallaan kakkupalassa rajoittamaan, mutta muille tuoreet mansikat maistuivat. Päivän kruunasi vielä yhdessä pelattu erä postintuomaa muistipeliä, jonka E:n ja Iso-O:n joukkue voitti. Iltatoimien jälkeen sekä sormien että varpaiden kynnet lakattiin vaaleanpunaisiksi. Hyvä päivä.
Aamupalaksi syötiin ensin haudutettu kaurapuuro, mutta se upposi Iso-O:llekin tavanomaista nopeammin, kun tiedossa oli T:n paistama pekoni-muna-paahtoleipä-sipuli-tomaatti-aamupala. Epäterveellinen ja työläs, mutta ah niin maistuva. Aamupalan jälkeen Iso-O:n paikalle ilmestyi postin tuomia paketteja, joiden lähettäjät Iso-O iloisesti hihkuen arvasi jo pakettien ulkonäöstä tekstiä lukematta. E on sen verran kasvanut, että osasi iloita siskon saamista paketeista olematta vieressä kasvot kateellisuudesta vääntyneinä kuten vielä vuosi sitten. Ja Pikku-O riemuitsi joukon mukana - todennäköisesti ymmärtämättä lainkaan, mistä oli kyse. T oli hankkinut Iso-O:lle kaksi kynsilakkapurkkia, sillä Iso-O:n murhe edellisen kuivumisesta oli koskettanut koko perhettä. Hitiksi muodostui myös vanhempien näkökulmasta ihan hirveä soiva kortti. Biisi on tullut päivän mittaan tutuksi.
Iso-O on pitkään puhunut halustaan oppia pelaamaan tennistä. Tämä on johtunut autotallista löytyvän mailan lisäksi siitä, että T:n yliopistolla on aloittanut Boston College:n historian toinen suomalainen (T on ensimmäinen) perustutkinto-opiskelija - tennisstipendillä. Hyvä sattuma, että I:llä, joka on yksi Suomen nuorista naistennislupauksista, oli tänään Iso-O:n syntymäpäivänä kotipelit Boston College:lla, ja pääsimme niitä koko perheemme voimin katsomaan. Aurinko paistoi niin kuumasti, että parin tunnin istuminen paahtavalla kentällä aiheutti jopa T:lle punoitusta käsivarsiin, niskaan ja kasvoihin. Mutta ihmeen hyvin pienet jaksoivat keskittyä katsomaan ja kannustamaan. Ja, jälkikäteen I kertoi T:lle, kuinka mukava oli, että olimme häntä siellä kannustamassa.
Kotona söimme hyvin. T sai kakun valmiiksi, ja sen ulkonäkö ja maku sopivat hyvin tarkat ohjeet antaneelle päivänsankarille. Koska Pikku-O sai aamusta yläselkään, kaulaan ja korviinsa nokkosrokon mansikoista, niiden määrää jouduttiin hänen kohdallaan kakkupalassa rajoittamaan, mutta muille tuoreet mansikat maistuivat. Päivän kruunasi vielä yhdessä pelattu erä postintuomaa muistipeliä, jonka E:n ja Iso-O:n joukkue voitti. Iltatoimien jälkeen sekä sormien että varpaiden kynnet lakattiin vaaleanpunaisiksi. Hyvä päivä.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Aurinkoinen pitkäperjantai
Lapsilla oli tänään pitkäperjantaina vapaata koulusta, mutta maanantaina on ihan tavallinen päivä. Posti kulki normaalisti, eikä kauppa-automme varauslistakaan tunnistanut päivää mitenkään poikkeavaksi. Jonkinlaista epäloogisuutta siis näin suomalaisesta näkövinkkelistä. Vapaapäivä oli silti oikein tervetullut.
Pikku-O oli ensimmäisenä hereillä, mutta hänkin vasta puoli kahdeksan aikaan, mikä on aivan tavatonta näin vapaapäivänä. Nopeasti heräsivät myös E ja Iso-O, mutta sen sijaan, että olisivat heti rynnänneet alakertaan katsomaan lastenohjelmia, jäivätkin sänkyihinsä lukemaan. Hain E:lle eilen kirjastosta ensimmäisen aloitteleville lukijoille tarkoitetun "Chapter book":in (=kirja, jonka tarina on jaettu lyhyisiin kappaleisiin ja jossa kuvia on selvästi vähemmän kuin perinteisissä lastenkirjoissa, mutta kuitenkin enemmän kuin varsinaisissa nuorisoromaaneissa). E tarttui kirjaan hanakasti heti eilisiltana, ja luki sen tänään aamupäivällä loppuun. Kun hieman epäillen kysyin, mitä kirjassa oikein tapahtui, kertoi E juonen aivan loogisesti. E taitaa siis ihan oikeasti osata lukea englantia. Jaksan ihmetellä - ja olen ylpeä.
Aurinko lämmitti pihaa mukavasti, ja pienet olivat melkein koko päivän pihalla. E hieman pahastui, kun kielsin laittamasta jääkylmällä vedellä täytettyä ammetta uintia varten, mutta mieli virkistyi hänelläkin, kun söimme sentään jälkiruokajäätelöt pihalla. Oli jo tosi kesäistä. T vietti päivän filosofian historian äärellä ensin kotona kerraten muistiinpanojaan, ja sitten lukupiirinsä kanssa G:n kotona Kantin ajatuksia aukoen. Eivät kuulemma ole vielä ihan kokonaan kirkastuneet.
Leivoin kakkupohjan Iso-O:n huomisia syntymäpäiviä varten. Kakun kuuluu olla "autokakku, joka on päällystetty suklaalla, ja jossa on mansikoita pyörinä ja rattina". Tuoreet mansikat ja tumma suklaa odottavat jääkaapissa gourmet-kokkimme T:n huomista panostusta.
Pikku-O oli ensimmäisenä hereillä, mutta hänkin vasta puoli kahdeksan aikaan, mikä on aivan tavatonta näin vapaapäivänä. Nopeasti heräsivät myös E ja Iso-O, mutta sen sijaan, että olisivat heti rynnänneet alakertaan katsomaan lastenohjelmia, jäivätkin sänkyihinsä lukemaan. Hain E:lle eilen kirjastosta ensimmäisen aloitteleville lukijoille tarkoitetun "Chapter book":in (=kirja, jonka tarina on jaettu lyhyisiin kappaleisiin ja jossa kuvia on selvästi vähemmän kuin perinteisissä lastenkirjoissa, mutta kuitenkin enemmän kuin varsinaisissa nuorisoromaaneissa). E tarttui kirjaan hanakasti heti eilisiltana, ja luki sen tänään aamupäivällä loppuun. Kun hieman epäillen kysyin, mitä kirjassa oikein tapahtui, kertoi E juonen aivan loogisesti. E taitaa siis ihan oikeasti osata lukea englantia. Jaksan ihmetellä - ja olen ylpeä.
Aurinko lämmitti pihaa mukavasti, ja pienet olivat melkein koko päivän pihalla. E hieman pahastui, kun kielsin laittamasta jääkylmällä vedellä täytettyä ammetta uintia varten, mutta mieli virkistyi hänelläkin, kun söimme sentään jälkiruokajäätelöt pihalla. Oli jo tosi kesäistä. T vietti päivän filosofian historian äärellä ensin kotona kerraten muistiinpanojaan, ja sitten lukupiirinsä kanssa G:n kotona Kantin ajatuksia aukoen. Eivät kuulemma ole vielä ihan kokonaan kirkastuneet.
Leivoin kakkupohjan Iso-O:n huomisia syntymäpäiviä varten. Kakun kuuluu olla "autokakku, joka on päällystetty suklaalla, ja jossa on mansikoita pyörinä ja rattina". Tuoreet mansikat ja tumma suklaa odottavat jääkaapissa gourmet-kokkimme T:n huomista panostusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)