sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Viikko loman jälkeen

Loma loppui ja arki palasi perheeseemme. Bostonin pommi-iskun jälkimainingit alkavat lieventyä, ja ovat käytännössä väistyneet lasten puheenaiheista. Kouluissa asiaa oli alkuviikosta ikäänsopivalla tavalla sivuttu. Pikku-O:n koulussa oli aikuisten toimesta vain keskitytty mahdollisiin lasten aloittamiin tarinoihin. Yhteen niistä oli Pikku-O:kin osallistunut, kuulin häneltä jälkikäteen. Aivan yllättäen nimittäin eräänä iltana kotona juuri ennen nukkumaanmenoa hän kertoi tarinan kahdesta rosvosta ("robbers"), jotka olivat ampuneet ja jotka ovat nyt vankilassa. Samanikäinen "Sean told me". Sen verran tietoinen oli siis hänkin.

Viimeisenä lomapäivänäni maanantaina kävin Pikku-O:n kanssa lääkärissä, joka sujui hyvin. Hieman ujonoloinen poika vastaili kysymyksiin asianmukaisesi, läpäisi kuulo-ja näkötestit ja ilman spektaakkeleja otti vastaan kolme pistosta - yhden lyijytestiä ja kaksi erilaisia yhdistelmärokotteita varten. Sitten alkoi tapahtua. Ensin lääkäri kuuli sydämestä sivuäänen ja sitten lyijytesti tuli takaisin normaalin ylärajoilla. Lyijylle ei tehdä mitään, mutta lähetteen kardiologille saimme. Siellä kävimme perjantaina.

Boston Children's Hospital at Waltham on lastensairaalan yksi etäpiste hieman helpompien yhteyksien päässä kuin itse pääsairaala Bostonissa. Pudotimme E:n ja Iso-O:n koululleen ja ajelimme rauhassa kohti sairaalaa. Pikku-O oli hieman jännittynyt, vaikka kerroin, ettei mikään odotettavissa oleva testi satu edes saman verran kuin rokottaminen. Melkein heti ilmoittautumisen jälkeen Pikku-O kutsuttiin nimellä sisään, mitattiin ja punnittiin. Sitten otettiin verenpaine ja sydänkäyrä. Hoitajan poistuttua paikalta totesin ujolle pojalle, että voit hyvin vastata kysymyksiin itse, ei tarvitse odottaa äidin sanovan jotain. Lääkärin avustajan saavuttua ovesta sisään, Pikku-O reippaasti totesi:"How are you doing?" ja toimi täysin ohjeiden mukaisesti. Esimerkiksi itselläni olisi hetki mennyt prosessoida pyyntöä:"Can you criss-cross applesauce?" mutta hän heti tiesi laittaa jalat risti-istunta-asentoon. EKG oli normaali ja sivuääni viaton, totesivat niin avustaja kuin lyhyesti paikalla kuuntelemassa piipahtanut kardiologikin. En ollut hirveän huolestunut edeltävästikään, mutta mukavahan se oli kuulla toistenkin sanomana, ettei syytä huoleen olekaan.

Pikku-O:n osalta viikko oli muutenkin toimelias. Kävin viimeisenä lomapäivänäni lääkärikäynnin lisäksi myös kuulostelemassa, miten hänellä sujuu preschoolissa. Mainiosti sujuu. Täysin valmis siirtymään kouluun syksyllä. Haastealue on hänen pieni kokonsa, sillä häntä tulee helposti pidettyä nuorempana kuin hän onkaan. Niin lasten kuin (myönnän auliisti) itsenikin puolesta. Tämä nuorempana pitäminen johtaa ajoittain siihen, että "isot pojat" jättävät hänet leikkien ulkopuolelle, mistä Pikku-O pahoittaa mielensä ja sen sijaan, että pyytäisi opettajaa avuksi, käy ärsyttämässä poikia jollain pikkukepposella joutuen alakynteen ja lopulta päätyen itkemään. Sama käyttäytymismalli on havaittavissa kotonakin lähes kaksi kertaa isompien isosisarusten kanssa. Olen yrittänyt vihjaista, että helpommalla pääsisi, kun ei kävisi tahallaan ärsyttämässä, mutta vielä ei ole mennyt täysin jakeluun. No, pääasia on, että muutoin hän tuntuu olevan valmis siirtymään isosisarusten kanssa samaan kouluun. Keväällä 2004 alkanut perheemme päiväkotiaika lähenee loppuaan. "Bittersweet situation", niinkuin täällä sanotaan.

Sain vaihdatettua kesärenkaat jälleen yhden huollon yhteydessä, mutta nyt auto on jotenkin vinossa ja T epäilee iskareiden olevan epäkunnossa. Taas pitää mennä kysymään asioita, joihin ei ole sanastoa oikein edes suomeksi. En tykkää. Lisäksi posti toi tiedon, että osassa saman aikakauden autoja on jokin perusvika, mikä pitäisi selvittää ja korjauttaa, mikäli tarpeen. Ensimmäinen askel on saada selville, mikä on autoni "17 digit Vehicle Identification Number". Huoh. En ole autoihminen.

Viikon kaikki aamut, eilinen päivä ja selvästi hieman tämäkin on täyttynyt Suomen veroilmoituksen tarkistamisesta. Tai oikeammin sen kokonaan uudelleen tekemisestä. On jotenkin pöhköä, että verottajalla selvästi kaikesta päätellen on tiedossa saamamme apurahat, mutta silti mitään ei ole missään huomioitu. Ihanaa, kun tämä on osaltani viimeinen apurahojen ilmoittamisvuosi. Kaikki vilpitön kunnioitukseni teille, jotka elätte koko työuranne apurahojen turvin. Minusta ei olisi siihen.

Eilen T kunnosti kaikkien polkupyörät kesäkuntoon ja Pikku-O sai virallisesti käyttöönsä E:n entisen 20" polkupyörän. Se on ihan liian iso! Voi olla, että koulun alkaessa syksyllä, hän joutuu alkuun käyttämään T:n pyörään kiinnitettävää lisäosaa. Koolla on väliä. Iso-O:n kohdalla ei olisi tullut mieleenkään käyttää moista hökötystä, mutta jos kerran poika pyöränsä vieressä seistessään ei ylety nostamaan jalkaansa tangon yli, ei vaihtoehtoa kai ole. Paitsi tietenkin jatkaa 12" pyörällä tai hankkia 16" pyörä, mutta kun meillä nyt tuo lisäosa sattuu autotallissa olevan (saimme eräältä E:n luokkakaverilta), taidamme tyytyä siihen. Paitsi jos Pikku-O venähtää kesän aikana tarpeeksi.

Aloitin eilen oman lenkkikauden. Kävin juoksemassa Iso-O:n kanssa. Jee. Minulla on tasoiseni lenkkikaveri. Juoksimme 1.5 mailin mittaisen lenkin Cold Spring Park:issa 8 minuuttia hitaammin kuin E ja T meidän jälkeemme, mutta eihän tämä mikään kilpailu ole. Eipä!

Kelin jatkuessa kauniin kesäisenä osa kurpitsansiemenistämme on lähtenyt itämään, puut ovat vaaleanvihreitä ja T alkaa jo suunnitella ensimmäistä ruohonleikkuuta. Kävimme lasten kanssa siivoamassa yhden luokkahuoneen Newton Serves-tapahtumassa ja lähdemme pian kirjaston kautta viemään Iso-O:ta jälleen yksille playdate:ille. Iso-O on tosi menevä mimmi. T lukee Kafkaa ja valmistautuu viimeisiin pitämiinsä luentoihin sekä samanaikaisesti ensi tiistaina olevaan neljäsluokkalaisten Bike Safety Day:hin (ks. viime vuoden teksti samasta aiheesta). Näin me jälleen menemme kohti seuraavaa viikkoa.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Loman osio 2/2: lapset myös lomalla

Lasten lomasta tulikin Bostonin pommi-iskun vuoksi aika erilainen kuin oli suunniteltu.  Tai oikeastaan päällisin puolin ei niinkään, mutta tunnelmaltaan kyllä. Minkäänlaista mahdollisuutta ei ollut estää kahden vanhemman tiedonsaantia, sillä E imi kuin sieni kaiken tiedon, mikä tarjolla oli. Viikottain jaettava ilmaislehti Newton TAB oli pullollaan uutisia tapahtuneesta, internetin aloitussivuna toimiva Boston Globe ei muusta kertonutkaan ja televisio jakoi auliisti tietoa kaikilla kanavilla. E sitten informoi pienempiään, joista Iso-O tuntui hyvin olevan kartalla. Pikku-O ei näyttänyt sisäistävän oikein mitään, mutta vaikeahan tuota on täydellä varmuudella sanoa. Kaikki kolme vaikuttivat silti omilta itseltään ja lauantaina E vielä kertoi, että nyt molemmat pommimiehet on saatu kiinni. Sunnuntaipäivänä näimme kuinka lentokone piirsi taivaalle suuren sydämen. Kaupungin sloganiksi on muodostunut:"Boston Strong" (tulee kaupungin ja sen joukkueiden lyhenteestä B = be strong); näin sen viimeksi tänään Pikku-O:ta puheterapiaan kuljettaessani bussin etupanelissa.

Ennen karmaisevia tapahtumia Bostonissa Iso-O ehti käydä ensimmäisillä yökyläsynttäreillään. Jännitys oli käsinkosketeltavaa, kun matami pakkasi kassiinsa makuupussin, tyynyt, pehmoeläimen ja lahjapaketin. Minua varmaan jännitti yhtä paljon, matami kun on mielikuvitukseltaan hyvin rikas ja saattaa keksiä jos minkälaista tarinaa yön pimeinä tunteina. Vaan hyvinhän yö oli mennyt. Iso-O oli valvonut "koko yön, ainakin kahteentoista". Kiva idea syntymäpäivien juhlimiseksi ainaisten valmispakettien sijaan.

Meillä oli myös vieraita käymässä. T:n kaverit Oulusta, kolme meidän ikäistämme miestä, olivat äijäreissulla New Yorkissa ja piipahtivat Bostonissakin kolmen yön verran. Vaikka T:lla oli opetusta, ehti hän jonkinverran pitää seuraa, ja pääsi miesten kanssa käymään niin Bruins-ottelussa kuin Samuel Adams-panimollakin. Lauantaina hän liittyi iloiseen joukkoon New Yorkissa, jossa T:n hiihtoreissuporukka vietti klubinsa 30-vuotisjuhlia, ja johon nämä kolme suomalaistakin oli kutsuttu. Hieman reissussa rähjääntynyt, mutta selvästi mieleltään virkistynyt mies saapui sunnuntai-iltana takaisin kotiin.

T ei ollut ainoa New York-reissun tehnyt perheenjäsenemme. Mekin kävimme. Mistään iloisesta lomareissusta ei ollut kyse, sillä tavoitteenamme oli vain uusia passimme Suomen New Yorkin konsulaatissa. Ajatukseni kuitenkin oli, että teen reissusta niin kivuttoman kuin se neljä-tuntia-suuntaansa-bussissa tyyppisestä reissusta mahdollista on tehdä. Lapsilla oli puuhareput mukanaan, kassi täynnä herkkuja ja Iso-O:n kaikille mukaan pakkaamat tyynyt. Bussimatkat sujuivatkin kohtuullisen mukavasti. Sen sijaan New Yorkissa koko koplasta tuntui puuttuvan virta, eikä meille muutenkaan jäänyt oikein yhtään ylimääräistä aikaa passihakemusten viedessä paljon enemmän aikaa kuin etukäteen suunnittelin. Koska hakeminen oli hyvin pitkäveteistä ja takanamme tosi aikainen aamu ja pitkä bussimatka, meinasi kolmikon käyttäytymiskoodisto revetä konsulaatissa. E ja Iso-O hihittelivät vielä kohtuullisen säädyllisesti keskenään, mutta Pikku-O päätti tehdä oikean minispektaakkelin. Turvakameroihin tallentui, kuinka kyykistynyt Pikku-O ensin rupsautti oikein kuuluvasti ja ilman minkäänlaista sordiinoa totesi selvennykseksi:"I did not go to poo today". Tilanteesta riitti hauskuutta kolmikon keskuudessa koko reissun ajan aina T jaettavaksi saakka. Itseäni ei aivan yhtä paljon naurattanut. Paitsi jälkikäteen. Passihakemusten hotkaistessa aimo palasen New York-ajastamme jätimme yhteistuumin suunnitellun Central Park-reissun väliin ja hitaasti tallustaen kuljimme Yhdistyneiden Kansakuntien päämajan luota (Suomen New Yorkin konsulaatti on aivan sen vieressä) takaisin Times Squarelle ja sieltä 7th Avenueta pitkin aina bussimme lähtöpaikkaan pysähtyen matkalla ainoastaan syömään. Keli ei ollut mitenkään liian mairitteleva, joten sekin ehkä latisti tunnelmaa. Jotenkin tuntui, ettei ketään oikein harmittanut, että bussi lähti jo puoli viiden aikaan jättäen reissumme todella lyhyeksi.

Perjantain vietimme sisätiloissa sattuneesta syystä (ks. edellinen postaus). Lauantaiaamuna aikaisin T lähti New Yorkiin ja Pikku-O Suomi-kouluun. Olin unohtanut viimeksi mainitun totaalisesti ja melkein säikähdin, kun ovikello aamusta soi. Juuri edellisenä päivänä oli kielletty avaamasta kenellekään muulle kuin virka-asuiselle poliisille. Pikku-O oli vielä yöpaidassa. Kahdessa minuutissa hän hoiti aamutoimet ja oli valmiina lähtöön samanikäisen H:n ja kaksivuotiaan A:n perheen kyydillä. En ollut juurikaan edennyt omissa hommissani, kun hän jo saapui takaisin. Loma-aivot ja -nopeus.

Lomalla olemme pelanneet aika paljon erilaisia lautapelejä, joista viimeaikaisin suosikki on ollut Tatun ja Patun Suomi-peli. Pelin tiimellyksessä kävi ilmi, etteivät lapsemme osaa kuukausien nimiä suomeksi. E meinasi aivan hermostua, kun lähdimme niitä sitten tankkaamaan. Pelaaminen suomenkielellä on ollut hyvä muistutus itselleni siitä, kuinka itselle itsestään selvä äidinkielentaito ei sellainen ole lainkaan meidän kolmikollemme. Olemme päivittäin lukeneet kappaletolkulla suomenkielisiä kirjoja ja lastenhuoneen seinältä löytyvät nyt kuukaudet, viikonpäivät ja perusmatematiikkatermit suomeksi.

Aivan viime päivinä, melko yllättäen kevät on viimein saapunut Newtoniin. Puut ja pensaat ovat täynnä valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia ja pienet lehdensilmut suurenevat melkein silmissä. Johan on toki aikakin - viime vuonna tämä tapahtui noin kuukautta aiemmin. Ajatuksissani on ollut tyhjentää komposti pienen kukkapenkkimme mullaksi, mutta sain jyrkän kiellon kolmikoltamme. "It's disgusting stuff". No okei, teen sitten myöhemmin. Istutimme kurpitsansiemeniä, appelsiininsiemeniä ja tammenterhon sekä sisälle että ulos. Iso-O teki kaunista liituväritaidetta pihan asfalttiin. E kiipesi autotallin katolle ja kirjoitti sinne:"Hi Aliens".

Lasten koulu alkoi tänään kauniissa, aurinkoisessa, mutta varsin viileässä kelissä. Lähden pian kuuntelemaan Pikku-O:n opettajan antamaa palautetta, ja sen jälkeen kiiruhdamme Pikku-O:n kanssa vuosittaiseen lääkärintarkastukseen. Siellä pitäisi olla odotettavissa monta rokotusta ja lyijytesti - Pikku-O on ollut jännityksessä jo monta päivää. Oma lomanikin päättyy tänään. Höh.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Boston pysähdyksissä

Maanantai-illan ja torstai-illan välinen aika meni Bostonissa melko tavanomaisen arjen tavalla. Vain isompi määrä poliiseja kertoi käynnissä olevasta tilanteesta - tutkimukset pommi-iskun tekijöiden löytämiseksi kävivät kuumina kulissien takana. Torstai-ilta muutti tilanteen.

Obama oli käymässä torstaina Bostonissa huomioimassa iskussa menehtyneiden perheitä ja iskussa haavoittuneita. Näimme osan hänen puheestaan New Yorkin Time Squaren isolta monitorilta (tästä reissusta ja lasten lomasta lisää myöhemmin). Hänen Bostonissa oloaikanaan mitään suurta ei tapahtunut, mutta illalla MIT:n kampuksella ammuttiin poliisi kuoliaaksi autoonsa noin kello 22.30. Samaan aikaan istuin lasten kanssa metrossa matkalla Bostonin keskustasta kohti kotia. Tilanne MIT:lla käynnisti mittavan operaation, jonka johdosta Boston pysähtyi perjantaipäiväksi kuvernööri Patrickin määräyksellä. Näin raskas määräys johtui ampumavälikohtauksesta ja pommiräjähdyksistä Watertownissa, Newtonin viereisessä kaupunginosassa aikaisin perjantaiaamuna, mikä johti ensimmäisen epäillyn kiinniottamiseen, mutta toisen epäillyn karkaamiseen. Ulkonaliikkumiskielto annettiin Watertownin lisäksi Newtoniin, Walthamiin, Belmontiin ja Cambridge:iin.

T kävi aamusta heittämässä suomalaisvieraamme Natick:iin autovuokraamoon, sillä heidän suunniteltu bussimatkansa Bostonista New Yorkiin ei luonnollisesti voinut toteutua. Hänen saavuttuaan kotiin emme sitten talosta poistuneetkaan. Boston College oli kiinni, eikä T:lla näin ollen luentoa pidettävänään. Meidän jo kertaalleen siirtynyt Chinatown-reissumme siirtyi edelleen, eikä Iso-O:lla ollut asiaa kaverinsakaan luo sovituille "leikkitreffeille" (playdate). Seurasimme tapahtumien kulkua päiväsaikaan muun maailman tavoin internetistä, joten sen valistuneempia emme olleet mekään. Illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen oli mahdollista avata televisio ja viimeisimmät tapahtumat elimme mukana lähes reaaliaikaan. Ulkonaliikkumiskielto purettiin kuudelta illalla. Sen jälkeen Watertownin Franklin streetin asukas löysi takapihan veneeseen johtavat verijäljet ja veneessä makaavan verisen miehen. Poliisin saapuessa paikalle käytiin jälleen lyhyt tulitaistelu, mutta pari tuntia myöhemmin voitiin jo pitää tiedotustilaisuus:"We got him!" Ihmiset iloitsivat ja hurrasivat amerikkalaiseen tyyliin poliisiautojen ja ambulanssien ajaessa heidän ohitseen. Ikäänkuin tilanne olisi nyt kokonaan ohi. Vaan eihän se ole. Kuten yleinen syyttäjä tiedotustilaisuudessa ja presidentti Obama omassa lyhyessä kannanotossaan totesi, on vielä monta kysymystä vastausta vailla. Niihin vastauksia jäämme nyt odottamaan.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Bostonin pommi-isku

Meidän ihanassa kaupungissamme sattui kaksi räjähdystä maratonin loppumetreillä. Ainakin kolme kuoli ja 176 loukkaantui - 17 vakavasti. Me emme olleet lähelläkään paikkaa. En edes harkinnut lähtöä Bostonin keskustaan, koska lasten innostus lähteä juoksijoita kannustamaan oli lähes olematonta. Koska reitti kulkee myös Newtonin läpi ja varsin läheltä kotiamme, ei tarvetta tietenkään ollutkaan. Kannustimme pari tuntia ennen räjähdystä joukkoa, joka ehti maaliin juuri ennen katastrofin alkua. Hieman hätkähdyttävää on se, että virallinen ajanottokello oli räjähdyksen hetkellä näyttänyt aikaa 4:09:44, mikä on lähellä meidän T:n keskimääräistä maratonnopeutta. Onneksi meillä ei ole ollut rahaa laittaa häntä tätä juoksua juoksemaan - osallistumismaksu on monta tuhatta dollaria. Haaveissa juoksu sen sijaan näyttää olevan.

Vielä ei ole tiedossa, kuka on ollut iskun takana. Käynnissä oleva tiedotustilaisuus ei näytä tuovan suurta lisäinformaatiota. Turvatoimia keskustassa on kiristetty, kaikkien poliisien lomat peruttu ja räjähdyksiä ympäröivien korttelien alue suljettu muilta kuin räjähdystutkijoilta. Muutoin Boston on palaamassa Patriot's Day:n jälkeiseen arkeen. Meidän oli tarkoitus lähteä tänään Iso-O:n toiveesta Chinatown-retkelle, mutta menemmekin jokin toinen päivä. Voisimme hyvin mennä, mutta miksi turhaan tuppautua keskustaan, kun voi tehdä jotain muutakin.

Kaupunginjohtaja Thomas Meninon sanoin: "This is a bad day for Boston but if we pull together we will get through it... Boston will overcome".

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Loman osio 1/2 - lapset vielä koulussa

Jäin lomalle maanantai-iltana. Lapsilla loma alkoi eilen perjantai-iltana. Neljä lähes kokonaista päivää aikaa hoitaa rästihommia. Ja niitähän oli.

Varasin lapsille lääkärikäynnin, sillä kerran vuodessa täytyy kouluhoitajalle toimittaa todistus, että kehitys kehittyy ja ongelmia ei ole. Aiemmin nämä todistukset oli hankittu ystävällisen neuvolatätimme avustuksella vuosittaisten neuvolakäyntien aikana, mutta kun nyt viimein olemme osa täkäläistä yhteiskuntaa terveydenhuoltovakuutuksinemme, oli tullut aika aktivoitua. Kävin hakemassa shortseihin koulussa vaihtaneen E:n (olin aamulla vaatinut pukeutumaan lämpöisesti, kun vielä ei ole kesäkelit) ja suoraan liikuntatunnilta punaposkisen Iso-O:n ja matkasimme läheiseen sairaalaan (NWH). Molempia vähän jännitti. Itse tarkastus meni nopeasti ja jouhevasti, sillä kahden vanhimman kanssa rokotukset ovat ajanmukaiset, lyijytesti otettu jo ajat sitten, eikä kasvussa ja kehityksessä oikein mitään huolia ole ollut. Palaamme asiaan sitten vuoden päästä.

Palautettuani lapset kouluun, kävin pikaisesti palauttamassa 32 lasten kirjastokirjaa ja ottamassa tilalle suunnilleen saman määrän. Kirjat saavat olla lainassa 3 viikkoa kerrallaan, mikä menee hirveän nopeasti. On erittäin hyvä, että kirjasto lähettää muistutusviestin 2 päivää ennen eräpäivää. Voisi mennä eräpäivä jos toinenkin ohi ilman moista palvelua.

Pankissakin piti käydä. Kun muutama kuukausi sitten viimein olin sovelias saamaan oikean luottokortin ns. Secured kortin sijaan, suljin entisen korttini niinkuin asiaan kuuluu. Vaan eipä ole kuulunut panttirahaa tilillämme. Kävin sitä selvittelemässä. Todennäköisesti "human error", sanottiin minulle, sillä raha oli kyllä lähtenyt luottoyhtiöstä, vaikkei koskaan ollut tilillemme tupsahtanut. Selvittelevät asiaa ja varmistavat tilanteen ensi viikkoon mennessä. Saan pankissa aina hyvää palvelua, mutta joka kerralla eri henkilöltä. Tuntuu Bank of America olevan melkoisen tuulinen työpaikka.

Pienenä kevennyksenä virallisten asioiden hoitamisen välillä oli tapaaminen E:n opettajan kanssa. Ei opettajalla ollut oikeastaan mitään huonoa sanottavaa; ainoa haaste on kilpailuhenkisyyden kanssa pärjääminen. E tykkää voittaa. Mistä seuraa ongelmia pelitilanteissa muiden yhtä kilpailuhenkisten kanssa. Huomattuaan tämän, opettaja on pelannut muutaman kerran E:n kanssa ja asia on helpottunut melkoisesti. Matematiikassa E on saavuttanut tason, jossa käsitteet ovat hyvin hallussa. Sivuhuomiona todettakoon, että tämähän on nyt totta vain englanninkielellä - suomenkielellä matematiikka tuottaa varmasti suurta haastetta. Kirjoittajana E on myös kehittynyt ja sain mm. lukea hänen monisivuisen, lähes virheettömän aineensa kesäisestä retkestä Linnanmäelle. Tästäkin pieni sivuhuomio. Suomenkielenkirjoittaminen on todella hidasta ja hankalaa, eikä E:lla selvästi enää ole intuitiota sanojen oikeinkirjoituksesta. Neljä vuotta on pitkä aika lapselle vieraassa kieliympäristössä.

Iso-O:n opettajatapaaminen oli muutama päivä myöhemmin. Opettajalla ei ollut mitään pahaa sanottavaa. Hän kertoi oikein miettineensä edeltävästi, mistä voisi sanoa haasteena, muttei keksinyt mitään. Iso-O pitää huolta omista asioistaan ja toisten hyvinvoinnista. Hän lukee neljännen luokan tasolla ja on matematiikassakin yli toisen luokan tason. Silti hän ei tullut olevan pitkästynyt ja saapuu aina hyvällä mielellä kouluun. Iso-O onkin ollut hieman vähemmän kulmikas viimeaikoina. Uhmakkuus on siirtynyt seuraavalle (Pikku-O).

Yhdysvaltain veroselvitys piti antaa 15.4. mennessä. Sepä olikin melkoisen monimutkainen prosessi. Riippuen omasta statuksesta maassa lomakkeet vaihtelevat, eikä näin ollen T:lla ja minulla ollut juuri mitään yhteistä. T:n liittovaltioilmoitus lähti Teksasiin, minun lähti Missouriin. T:n osavaltioilmoitus lähti postitse, minun meni sähköisenä. Molemmille pitäisi olla tulossa pikkusumma takaisin. Jäämme odottamaan. Suomen verotus alkaa vasta kiusallisena hankaluutena kutkutella mielenpäällä.

Ja viralliset asiat jatkuivat. Lähdin päiväksi New Yorkiin, sillä uutta passia ei voi lähempää hakea, vaikka kunniakonsuli Bostonissa sijaitseekin. En kyllä ymmärrä miksi, sillä passipäätös tehdään jokatapauksessa Suomessa ja konsulaatissa vain piti näyttää naamansa, täyttää pari virallista paperia ja antaa sormenjälkensä. Luulisi sen onnistuvan täälläkin. Passikuvat menivät läpi ennakkojännityksestäni huolimatta. Kävimme nimittäin läheisessä CVS:ssä, jossa oli mahdollista ottaa vain Yhdysvaltain 2''x2'' kokoisia kuvia (joista itse leikkasin sopivia). Itse konsulaattikäyntiin meni n. puoli tuntia aikaa, joten aikaa jäi nauttia pidemmällä olevasta keväästä New York City:ssä. Vietin parhaan kelin ajan Central Park:issa, mikä on aina yhtä ihana. Myöhemmin yritin päästä Late Show with David Letterman-nauhoitukseen, mutta heillä oli kuvaustauko, ja olihan se muutenkin aika epätoivoinen yritys. Toinen vaihtoehto oli mennä johonkin Broadway-musikaaliin, mutten löytänyt sellaista, johon ihan välttämättä olisin halunnut, enkä mennyt yhteenkään. Pöh. Istuin sitten tunteja Marriot Marquis-hotellin kahdeksannen kerroksen lobbyssa lukemassa kirjaani. Ei huono vaihtoehto sekään, mutta olisihan sen ajan voinut paremminkin käyttää. Bussimatkat kokonaishintaan 2.5 dollaria olivat hintansa arvoiset, mutteivat yhtään enempää. Neljän tunnin matka kesti yli viisi tuntia molempiin suuntiin ja imi vähäisenkin energian. Ensi viikon vastaava reissu lasten kanssa ei anna odottaa liikoja.

Lasten viimeiset koulupäivät oman lomani aikana sujuivat ennaltasuunnitellusti, ja kylmien kelien vuoksi E:kin suostui siirtymään takaisin pitkälahkeisiin housuihin ja paitaan. Perjantaina kävin vielä tervehtimässä omalääkäriämme, hassua kiinalaislähtöistä miestä, joka vietti valmistumisensa jälkeiset viisi vuotta Karolinskassa ja tervehti minua iloisesti ruotsiksi. Onneksi olen tottunut kiinalaiseen aksenttiin; muuten olisi ollut haastavaa ymmärtää hänen esittämiään kysymyksiä. Itse tarkastus sujui normimeiningillä, ja olen nyt itsekin osa järjestelmää. Mikä on hyvä, sillä kaikenlaiset seulonnat kun alkavat vähitellen olla ajankohtaisia oman ikäni(!) vuoksi.

Nyt ovat lapsetkin lomalla ja on aika orientoitua ihan toisenlaisiin hommiin. Viralliset asiat saavat odottaa.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Keuhkotauti- ja munuaissiirtopotilaat samassa jaksossa

Kun ns. Short Stay-(seurannassa lyhyen aikaa olevat potilaat)-tiimi siirrettiin lääkäreiltä hoitajille pari kuukautta sitten, jäi yksi tiimi vapaaksi muita osastopotilaita varten. Monet eri suppeat erikoisalat saivat kertoa toiveensa ja erityisesti oman panostuksensa erikoistujien koulutukseen ennenkuin johtoryhmä valitsi niistä kaksi. Syntyi yhdistetty keuhkotauti- ja munuaissiirtopotilaiden jakso. Jakso toimi ennen meitä yhden erikoistujajoukon kanssa, me olimme toisia. Pahimmat ongelmat kahden melko erityyppisen alan yhdistämisen kanssa oli jo ratkaistu ennen aloittamistamme. Ongelmia olivat olleet aikataulujen sovittaminen yhteen - milloin kierretään keuhkotautien erikoislääkärin kanssa ja milloin nefrologin, ja milloin on keuhkotautien opetusta ja milloin munuaistautien. Meidän kanssamme näitä ongelmia ei juurikaan ollut. Arkipäivisin olimme jo ennen virallisen kierron alkua käyneet tapaamassa kaikki munuaissiirtopotilaamme, joita oli aina vain muutama kerrallaan, ja niinpä itse kiertoon munuaissiirtoporukan kanssa meni vain puoli tuntia aikaa. Sen jälkeen kiersimme enemmän perinteisellä tyylillä keuhkotautipotilaat, mutta olimme heidän kanssaankin valmiita yleensä yhteentoista mennessä, mikä on aika paljon paremmin kuin yleissisätautipuolella. Koulutukseenkin molemmat olivat selvästi oikein panostaneet, ja koska potilasmäärämme oli lähes kokoajan pienempi kuin sallittu 20/tiimi, oli meillä hyvin aikaa siihen osallistua. Tiimini koostui loppusuoralla erikoistumisensa kanssa olevasta kalifornialaisnaisesta M ja alunperin Ghanasta kotoisin olevasta, mutta Englannissa opiskelleesta miehestä T. Yhteinen sävel oli helppo jälleen löytää. Kokonaisviikkotuntimääräni oli keskimäärin 74. Alla eriteltynä kokemukseni kummaltakin erikoisalalta.

Keuhkotaudit:
Keuhkotautipotilaita oli tietenkin enemmän. Potilaat tulivat hoitoomme suoraan päivystyksestä, teho-osastosiirtoina tai poliklinikalta sovitusti. Yleisin tulosyy oli hengenahdistus. Tapaamiemme potilaiden kohdalla se johtui astmasta, keuhkoahtaumataudista, keuhkoemboliasta, keuhkokuumeesta tai pleuranesteestä, ja hoidettiin siten aika eri tavoin. Varmaa syöpädiagnoosia ei saanut kukaan, mutta monen kohdalla sitä epäiltiin. Paperityöt olivat samanlaisia kuin yleissisätaudeilla.

Munuaissiirtopotilaat:
Näitä potilaita yhdisti vain munuaissiirtohistoria vuosien 1993 ja 2012 välisenä aikana. Aika erilaisia ongelmia luonnollisesti oli heillä, joilla munuainen oli moitteettomasti toiminut jo kymmeniä vuosia ja heillä, joilla siirtoleikkauksesta oli vain muutama kuukausi aikaa. Potilaat olivat sairaalassa mm. hyljintäreaktion, yleistilan laskun, oudoksi muuttumisen, päänsäryn tai varvasinfektion vuoksi. Tuloteksti ja päivittäiset tekstit tehtiin käsin, epikriisi saneltiin puhelimella.

Jakso on ohi, ja samalla päätti kolmen peräkkäisen osastojaksoni painajaisen. Nyt minulla on kaksi viikkoa lomaa, lasten ensi viikolla olevan kevätloman kanssa päällekkäin. Kalenteri on jo nyt aika täynnä toimintaa. Ehkä parit päiväunet joudun kuitenkin ottamaan.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kova työ vaatii veronsa

Veroilmoitusten jättöaika lähestyy sekä Yhdysvalloissa että Suomessa. Alkaa jo vähän ahdistaa. Yhdysvalloissa verotus on monimutkainen prosessi, mutta palautuksia saa hyvin - jos on oikeanlainen viisumi ja perhe. Meidän kohdallamme näin ei ole. Koska minulla on erilainen viisumi kuin T:lla ja lapsilla, kohdellaan minua kuin sinkkua, enkä saa vähentää mitään perheen kuluja. Millä on suuri merkitys, sillä lastenhoitokulumme vuodessa ovat luokkaa 25000 dollaria. No, täytyy yrittää kaikenlaista, kunhan istun kuittieni äärelle ensi viikolla. Suomen vastaavan prosessin kanssa on hieman enemmän aikaa, mutta tehtävä sekin on, ja omat monimutkaisuutensa siihenkin liittyy apurahatulojen vuoksi.

Mutta veroilmoitusasiat ovat vielä tulevaisuudessa. Menneellä viikolla E on jälleen saanut näyttää taitonsa englanninkielen osaamisen kanssa, kun vuosittaisen MCAS-tenttien yksi osio oli ajankohtainen. E.n mielestä se oli "helppo". Saa nähdä. E on välillä vähän hajamielinen ja touhottava, ja vastaa kysymykseen jo ennenkuin on lukenut sen loppuun. Tulokset tulevat sitten myöhemmin.

Iso-O pääsi luokkaretkelle Bostonin Chinatown:iin. Edeltävästi hän suhtautui erittäin epäilleen mahdollisuuteen syödä kiinalaista lounasta. Illalla hän kertoi syöneensä lähinnä riisiä, nuudeleita ja vähän lihanpaloja. Jotkus kavereista olivat keskittyneet pelkän valkoisen riisin syömiseen, joten hieman paremmin matamimme oli ennakkoluulojensa kanssa selvinnyt. En tiedä, mistä tämä ennakkoluuloisuus edes juontaa juurensa. Ehkä kotikiinalainen ruokamme on ollut joskus liian maustettua - tai jotain. Itselleni kyllä olisi maistunut. Kaikkinensa reissu oli onnistunut, ja teki heidän kakkosluokan Kiina-opinnoistaan konkreettisimpia. Viime aikoina Iso-O on ollut innokas kiinalaisten kirjainten kirjoittaja, kun niitäkin heille joku oli koulussa opettanut. Monikulttuurisuuden monia hyviä puolia.

Pikku-O oli harmistunut, kun isi tuli liian aikaisin hakemaan, eikä hän ehtinyt ulos kavereidensa kanssa. Syyksy hän ilmoitti sen, että pihan hiekasta voi löytää rahaa. Hän oli hieman pahoillaan, kun oli ehtinyt löytää vain "one dollar". Kun totesin sen olevan aika hyvin löydetty, kävi ilmi, että hän oli löytänyt yhden sentin. Ihan ei vielä ole suuruusluokat hallinnassa.

Meillä oli T:n kanssa pitkästä aikaa oikein kunnon riita viikolla. Internship-vuosi ja jatkuva poissaoloni perheen arjesta alkaa vaatia veronsa. Haluaisiko joku teistä lukijoistamme tulla meille syksyllä hetkeksi aupairiksi? Alle kolmeksi kuukaudeksi voimme jonkun ottaa - pidempiaikaseen emme mm. viisumiemme vuoksi ole oikeutettuja. Tarjolla olisi lasten viemistä ja hakemista kouluun sekä helppoja kodinhoidollisia juttuja kuten valmiin ruoan esillepano lasten tullessa koulusta. Viikonloput ja illat vapaat. Miltä kuulostaa?

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen

Pitkäperjantai oli vapaa kaikille koululaisille ja opiskelijoille uskontokuntaan katsomatta, mutta tänään maanantaina E:n ja Iso-O:n on aika palata sorvin ääreen. Katolinen yliopisto Boston College ja sen preschool BCCC saavat vielä jatkaa. Minä sain osallistua pääsiäiseen sunnuntaina.

Menimme pääsiäismessuun, sillä odotettavissa oli E:n ja Iso-O:n ensimmäinen ehtoollinen. Juhla alkoi seurakunnan yhteisellä aamupalalla, jatkui täyden kirkkosalin kanssa pääsiäispäivän messuna ja huipentui meidän kohdallamme ehtoolliseen, joka jännitti kahta vanhimmaistamme. Aivan selvää ei ollut, käytetäänkö yhteismaljaa vai pientä maljaa, millä seurauksella E:lla oli pieni malja ja Iso-O:lla ei. T sitten haki oman Iso-O:llekin. E:n ja Iso-O:n nimet olivat painettuina päivän messuohjelmaan ja kuulutettiin kaikkien kuultavaksi. Tämä hieman hämmensi erityisesti Iso-O:ta, joka sai ylimääräistä huomiota lähestyvän syntymäpäivänsä huomioimisena (kirkolla on tapana toivoittaa julkisesti hyvää syntymäpäivää kaikille seuraavalla viikolla syntymäpäiviään viettäville jäsenilleen). Messun jälkeen oli lasten eniten odottama osio - Easter Egg Hunting. Ohjeet olivat, että maksimissaan 7 munaa saa löytää. Pikku-O:n pussissa oli iloisella naamalla todettuna:"One hundred eggs".

Kirkon jälkeen kotona oli pääsiäisaterian viimeistelyn aika. Valkosipuliperunat olivat hautuneet ja lammas marinoitunut jo edellisenä päivänä. Tarjolla oli lisäksi punaviinikastiketta, omenakompottia, naan-leipää ja kiivikuutioita punaviinin kera. Hyvää oli. T oli tehnyt jälkiruoaksi pashaa. Sitä oli niin paljon, että kutsuimme läheisen suomalaisperheen meille. Ja hehän tulivat. Mukavaa.

Iso-O:lla on tulevana keskiviikkona syntymäpäivät, ja halusin ne huomioida vapaapäiväni aikana. Olin löytänyt niin hänen näköisensä varvastossut (vaaleansiniset kukkatossut), että paketoin ne hänelle lahjaksi. Pojat tekivät kortit. Söimme Iso-O:n piirtämän mallin mukaista pupukakkua, pelasimme Iso-O:n toiveesta erän Cranium Cadoo-peliä ja katsoimme televisiosta elokuvan Mulan. Kakun jälkeen oli aika mennä nukkumaan. Oli melkoisen intensiivinen päivä.