Voihan Filibuster, kun aika kuluu vauhdilla!

Päivät virtaavat ohi niin vauhdikkaasti, etten ole saanut istuttua blogin äärelle hetkeen. Kun työviikkojen tuntimäärä on keskimäärin ollut 78, ei se tietenkään kovin erikoista ole - varsinkin kun tuohon joutuu lisäämään pari tuntia päivässä autolla-ajoa. Autossa ei ole mahdollista kirjoittaa. Mutta siellä on mahdollista kuunnella. Viimeaikojen isoja uutisia ovat olleet maaliskuun alussa Obaman allekirjoittama Sequestor eli juustohöyläsäästäminen kaikesta, kun sopua demokraattien ja republikaanien välille ei taaskaan syntynyt, ja monta kertaa republikaanien toimesta toistunut filibuster. Ensin yrittivät estää puolustusministerin valintaa ja viimeisin oli ehkä kaikkein hupaisin Rand Paul:in yritys estää John Brennan:in valinta CIA:n johtoon. Yksi hänen kuvaavimmista kommenteistaan oli toteamus, että Obaman aikomus on iskeä amerikkalaisia vastaan californialaisessa kahvilassa. Välillä tämän poliittisen retoriikan kuuntelu suorastaan uuvuttaa.

T on yksinhuoltajana huolehtinut lasten ja minun asiat omien kiireidensä ohella. Omasta hiihtolomastaan hän ei ole ehtinyt nauttia lainkaan. Pikku-O:n kanssa hän kävi ilmoittautumassa kouluun keskiviikkona, piti lapset kotona seuranaan perjantaisen lumipäivän vuoksi ja vaihdatti pikkuautoomme etupuskurin joulukuun lopun kolarin vuoksi (sivuhuomiona todettakoon, että asia viimein ratkesi siten, että vastapuoli joutui oikeuteen karattuaan onnettomuuspaikalta, sai sakot ja joutuu korvaamaan kaikki kulut - kiitos saamani taustatuen). Oman kurssinsa 30 välikirjoituspaperia ovat olleet työnalla samalla, kun väitöskirjan piti edistyä, yksi professorin luento pitää ja valmistautua referoimaan toisen professorin lähettämä paperi. Luterilaisella kirkolla on laskiaisen ja pääsiäisen välissä mahdollisuus käydä keskiviikkoiltaisin syömässä. Iso helpotus perheille - paitsi sinä keskiviikkona, kun nakki osuu omalle kohdalle. Tämän nakin T on nyt huolehtinut, joten jäljelläolevina päivinä ei tarvitse muuta kuin mennä paikalle.

Lähellä asuva suomalaisperhe tarjoutui ottamaan Pikku-O:n mukaansa joka toinen lauantai, kun Lexingtonissa on Suomi-koulu. Niinpä nuorimmaisimme aloitti viimein harjoitukset tälläkin saralla. Tänä aamuna hän tuli ensin valittaen toteamaan, että "I am thirsty", mutta vaihtoi pyytämättä kieltä, ja sanoi selvällä suomenkielellä:"Saisinko kiitos omenamehua". Jee.

Meillä oli suomalaisvieras käymässä. Vanha lääkiskaverini H. Hassua, että aiemmin lapsuuden koulukaverit olivat ns. vanhoja kavereita, mutta nykyään nämä myöhemmät ystävänikin kuuluvat samaan kastiin. Olemme tunteneet H:n kanssa 20 vuotta. Aika kauan. H oli järjestämällä järjestänyt itsensä konferenssiin Bostoniin. Mikä tietenkään ei ole kauhean vaikeaa, sillä Bostonissa on koko ajan menossa eri alojen huippukonferenssejä (*vinkkailee muillekin*). Muun ajan hän oli oman konferenssinsa syövereissä, mutta lauantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan ilahduttamassa meitäkin. Lumimyrsky oli vasta tuloillaan, joten kelit olivat melkein keväiset. Newtonin lisäksi kävimme yhdessä syömässä jo melkein kantapaikaksemme muodostuneessa Joe's-ravintolassa Bostonin satamassa. Ravintolasta H jatkoi matkaansa sadan metrin päässä olevaan hotelliinsa ja me metrolla kotiin. Oli ihana nähdä, H. Tervetuloa koko porukalla uudelleen!

Vietin omia syntymäpäiviäni tiukasti töissä. Erään työkaverini päivitellessä omia lähestyviä 30-v syntymäpäiviään, sain hänen maailmankuvansa järkyttymään:"Oh, I did not know that you are SOOO old". Ööh, kiitos, kai. Kotona minua odottivat lasten tekemät kortit. On hupaisaa, että yksi lapsistamme on vielä kehitysvaiheessa, jossa tärkeintä on kirjainten kirjoittaminen, ei niinkään niiden oikea järjestys. Jos sanan viimeiset kirjaimet eivät mahdu riville, voi ne laittaa mihin tahansa tyhjään kohtaan. Tai vaikka oikealta vasemmalle.

Nemo-myrskyn lumet olivat jo melkein sulaneet, mikä on hämmentävää, sillä lunta oli hirveästi. Tilanne muuttui jälleen torstaina ja perjantaina, kun lähes yllättäen lunta tulikin kaikkialle yli jalka, joihinkin paikkoihin yli kaksi (24 tuumaa eli 61 cm). Lasten koulu oli peruttu perjantaina. Autoilijat eivät olleet jääneet kotiin. Työmatkani kesti yli puoli tuntia pidempään, sillä kesärenkailla liikkeellä olevat muut autoilijat menettivät kaiken ajokykynsä ja aiheuttivat jos minkälaista tilannetta matkani varrelle. Tyypillisin oli ylämäkeen sutimaan jäänyt auto, joka oli onnistunut valtaamaan kaksi kaistaa. Oikeasti. New Englannissa sataa lunta joka talvi. Opettele ajamaan ja VAIHDA renkaat talveksi!

Sain perustettua E:lle ja Iso-O:lle sähköpostiosoitteet, mutta kiireidemme vuoksi emme ole ehtineet teille postia lähettäneille vastaamaan. Yritämme tänään.