Talvi vain jatkuu ja jatkuu

KEVÄT, missä olet? Worcesterin lumikertymä tälle talvelle on melkein 110 tuumaa, mikä on lähes kolme metriä ja koko Yhdysvaltain tämän vuoden ennätys. Onneksi se on lumisateiden välissä sulanut, muuten olisi melkoinen tekeminen pikkuautoni kanssa. Viimeisin kunnon lumisade oli viikko sitten tiistaina ja lapset saivat kuudennen ylimääräisen vapaapäivänsä. Kun kouluvuoteen on leivottu sisään vain viisi lumipäivää, tuli koulutoimenjohdolle syy pitää hieman kokousta. Ilman lumipäiviä koulu olisi loppunut kesäkuun 18. päivä - niinkuin viime vuonna tapahtui - viiden sallitun lumipäivän kanssa viimeinen virallinen päivä olisi ollut 25. kesäkuuta, mutta nyt lumipäiviä on jo yksi enemmän. Vaihtoehtoja korvaavalle päivälle johtoryhmän keskusteluissa olivat pitkäperjantai (uskonnollisista syistä hankala), kevätlomasta nipistäminen (liian pian) ja kouluvuoden jatkaminen (tämän hetken valinta). Mikäli lumipäiviä ilmaantuu vielä lisää, jatkunee koulu aina päivä kerrallaan kohti heinäkuun alkua. Mutta, eiköhän tämä nyt ollut tässä. EIKÖHÄN!

Lumipäivästä johtuen E:n opettaja-vanhempitapaaminen, kehityskeskustelu, siirtyi eteenpäin. Oman parin viikon päästä alkavan lomani vuoksi pääsen nyt molempien koululaistemme tapaamisiin. Mukavaa. Kun en ole päässyt heidän kouluvuoteensa juurikaan osallistumaan, on kiva päästä heidän tilanteestaan kuulemaan. Tuskin mitään mullistavaa odotettavissa.

Kun kerran kevät vielä antaa odottaa itseään, lähdimme lauantain vapaapäivänäni laskettelemaan Mount Sunapee:lle New Hampshireen. Edellisellä laskukerralla muutama viikko sitten Pikku-O viimein uskaltautui laskemaan täysin itse. Tällä kerralla rohkeus kasvoi aivan uusiin ulottovuuksiin ja nyt meillä on jokainen oikeasti suksilla. Laskin Pikku-O:n kanssa perhealueella. T vei E:n ja Iso-O:n isomman vuoren päälle. Iso-O huolehti etukäteen kovasti, mutta päästyään huipulle hän oli itse ehdottanut mustaa rinnettä ja lähtenyt luonteelleen sopivalla tavalla rymistelemään täyttä häkään alaspäin sukset aura-asennossa, kontrolli vain osittain säilytettynä. Sekä E että Iso-O olivat erittäin ylpeitä saavutuksistaan ja äänenvoimakkuus oli tapissa. Pikku-O aloitti päivän vakavalla naamalla keskittyen suksien täydelliseen hallintaan, mutta alkoi lisääntyvästi hymyillä ja lopulta jopa nauraa ääneen nauttiessaan vauhdinhurmasta. Hän on isosiskoaan varovaisempi ja säilytti kontrollin hienosti, mutta lopulta hänenkin vauhtinsa kasvoi melkein itseäni hirvittäväksi. Hyvä mieli jäi reissusta.

"I am SO ready for flip-flops", totesi eräs hoitaja jälleen uuden lumimyrskyn kynnyksellä. Niin alan minäkin olla. Kevät, tule jo!