Lähdön lähestyessä

Lähtöni lähestyessä on mieli ollut herkkänä perheen nuorimmilla, ja se on näkynyt eri tavoin persoonasta riippuen. Pikku-O on kaikkein avoimimmin antanut äänensä väpättää, näyttänyt surulliselta ja halunnut halata tavanomaistakin enemmän. Iso-O sen sijaan on kamppaillut vahvojen tunteidensa kanssa ja on ollut sekä mitä ihastuttavin ja huomioonottavin tyttönen että pahin mahdollinen uhmaikäinen melkein yhtäaikaisesti. E kävi asian läpi viileimmin; hän vain totesi tilanteen, harmitteli sitä kyllä, mutta jatkoi sitten muihin aiheisiin. Hyvinhän nämä täällä tulevat T:n kanssa pärjäämään. Moni asia menee varmasti jopa jouhevammin ja ongelmattomammin kuin minun kanssani. Taitaa lopulta hankalinta olla minulla itselläni. Vaikka nyt pakatessa täytyy todeta, että lähteminen yksinään on aika hirveän paljon yksinkertaisempaa kuin porukalla. Melkein tuntuu siltä kuin jättäisi jotain olennaista huomioimatta;  niin nopeasti tuli tavarat kasattua. Aika näyttää, lähdinkö liian kevyin valmisteluin.

Pelkkää lähtöni suunnittelua viime päivät eivät ole olleet. Olen taistellut ja hävinnyt taistelun pihan oraville kurpitsaistutustemme kanssa. Ihmettelin, miksi vain kukkapenkin keskiosan kurpitsansiemenet lähtivät itämään. Tilanne selvisi, kun istutin uudet. Ei mennyt kauan, kun yllätin oravan itseteosta. Se oli kaivanut ihan jokaisen siemenen maasta, ja hyvällä ruokahalulla rouskutti niiden sisällön jättäen vain kuoret jälkeensä. Ei ihme, etteivät itäneet! Tein uuden yrityksen kaivamalla siemenet syvemmälle - ja totesin aamulla, kuinka kukkapenkki oli jälleen reikiä täynnä. Juuri nyt orava ei kuulu lempieläimiini. E ja Iso-O miettivät verkon asentamista ja/tai erilaisten aitasysteemien virittämistä, muttemme keksineet ratkaisua. Täytyy toivoa, että muutama itänyt siemen tuottaisi oikein maukkaan tai ainakin ison kurpitsan Halloweeniin mennessä. Kurpitsapelto jää valitettavasti kokematta, kiitos ystäväni oravan.

Koska maanantaina piti viimeistään palauttaa kulkulupani Martinos Centerille, oli aika tutustuttaa T kahden viime vuoden työpaikkaani. Kävimme ensin sairaalalla (MGH) katsomassa amfiteatteria, jossa eetteriä annettiin ensi kerran maailmassa julkisesti (Ether Dome), sitten hyppäsimme bussiin, joka kulkee 15 minuutin välein sairaalan ja kuvantamiskeskuksen välillä, ja esittelin pikaisesti paikan. Emme menneet katsomaan yhtään kuvantamislaitetta, joten keskus oli nopeasti nähty. Palautin kulkulupani toimistotädille, joka heittäytyi suorastaan leppoisaksi:"I know you will do fine at the UMASS. Send us an email every now and then", ja hyppäsimme uudelleen bussiin. Bussi vei meidät North Stationille, josta oranssi linja lähes Samuel Adams-tehtaan ovelle (Stony Brook-pysäkki). Pääsimme heti seuraavaan kierrokseen, jonka aikana kuulimme ensin oluen valmistusprosessista (minä mm. opin tarvittavat aineet: vesi, ohra, humala ja hiiva sekä sen, mitä humala on englanniksi=hop), ja sitten pääsimme maistamaan kolmea perustuotetta: Boston Lager, Boston Ale, ja vain Bostonin maratonin aikaan hanasta saatavaa Marathon-olutta mukaan saamistamme Samuel Adams-maistelulaseista. Hauska reissu. Ei ehkä kaikkein paras panimoesittelyreissu, missä olemme olleet, mutta käymisenarvoinen kuitenkin, varsinkin turisteina tänne tuleville.

E ponnistelee tänään viimeisen MCAS-kokeensa parissa, sitten onkin ponnistelut tältä keväältä ohi, vaikka koulua onkin vielä kuukausi jäljellä. T sai juuri kuulla, että hänen pitämälleen filosofian kurssille ensi vuonna on tulossa ainakin 30 opiskelijaa (25 on periaatteessa maksimi). Työtä siis riittää jatkossakin. Blogi hiljenee hetkeksi, ellei T yllätä. Palaamme asiaan henkilökohtaisesti (puhelinnumeroni Suomessa on sama kuin viime kesänä), ja blogin merkeissä, kun saavun takaisin. Mukavaa lähestyvää kesää kaikille! Pitäkää peukkuja, että byrokratia yllättää positiivisesti.