Neljäs heinäkuuta

"Happy Fourth of July!" toivotti pyhävaatteisiin sonnustautunut tummaihoinen naapurimme E:lle, Iso-O:lle ja Pikku-O:lle, kun suuntasimme pyörinemme kohti Newtonin luterilaista kirkkoa. T oli mennyt jo edeltä valmistautumaan liturgian pitämiseen. Lapset puhkuivat intoa:"Isi on pappina!"

Messu meni hyvin, T oli kuin kotonaan. Itseäni olisi varmasti jännittänyt, mutta T oli tosi rento. Vähälukuinen kirkkokansa tuntui tyytyväiseltä ja itseäni kosketti toiseksi viimeisimpänä virtenä laulettu Sibeliuksen Finlandia (tosin ihan 'väärillä' sanoilla). Lapsillakin meni suhteellisen kivasti; Pikku-O tietenkin vaati eniten voimavarojani viihtyäkseen.

Lyhyen kirkkokahvihetken jälkeen lähdimme käymään Newtonin keskustan viheriöllä järjestetyillä lasten itsenäisyyspäiväjuhlilla. Oli taas aivan sietämättömän kuuma (yli 90*F eli yli 32*C). Pikku-O oli väsynyt, hikisennihkeä ja ärtyinen, ja olisi halunnut vain istua paikalle näytille ajaneen ambulanssin kyydissä. E:a ja Iso-O:ta aavistuksen harmitti, kun myöhästyimme Uncle Sam-hattuun sonnustautuneen lähettäjän juoksukilpailusta; vuosi sitten lapset päättivät, että tänä vuonna kyllä osallistutaan. Suurta kritiikkiä ei kuitenkaan kuulunut, kun päätimme lähteä paahdetta pakoon kohti kotiamme.

Kotipihassa naapurimme huomasi T:n päällä papinpaidan, ja oli selkeän hyvillään. Saimme kaksi heidän kirkkonsa gospelkuoron CD-levyä. Oli myös hauska päästä seuraamaan, kuinka heidän viimeisen päälle huolitellulla pihallaan juhlittiin sekä itsenäisyyspäivää että anopin syntymäpäivää; hotdogit ja hampurilaiset paistuivat grillissä ja äänenvoimakkuutta ei säästelty. Tästä tuli itselleni oikein hyvä mieli, sillä yleensä äänenvoimakkuuden säätely on ongelmallista nimenomaan meidän pihallamme.

Taas jäivät varsinaiset itsenäisyyspäivän juhlinnat kokematta. Bostonin keskustassa olisi ollut mm. Bostonin sinfoniaorkesterin (Boston Pops) ilmaiskonsertti ja ilotulitukset. Olisin varmasti mennyt, ellemme olisi huomenna aamusta suuntaamassa kohti Kanadan reissuamme.