Olen saanut olla kolme viikkoa tutkimusvapaalla. Tai no oikeastaan kuukauden, mutta ensimmäinen viikko siitä oli pyhitetty lomalle. Tutkimusvapaani tärkein tavoite oli saada hommat käyntiin uuden ohjaajani kanssa. Mitään suurta minun ei ole tarkoitus tehdä, kunhan vain vähän harrastaa kliinisen työn ohella, saadakseni vuosittaisen "vapaalipun" johonkin kongressiin. Vapaalipun aina n. 1000 (1500) dollariin saakka saa, kun on jotain esitettävää. Ja esitettavää ei ole, ellei ensin tee jotain.
Onnekseni UMASS:issa sattuu olemaan nuori (tai no minun ikäiseni..) saksalaismies, joka on vain pari vuotta sitten itse saanut erikoistumisensa päätökseen, ja joka sattuu olemaan kiinnostunut juuri samoista asioista kuin minäkin (aivohalvaus ja valkean aineen muutokset). Tämä samainen mies on myös erikoistumisohjaajani, joten lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Koska tavoitteeni todellakin oli saada hommat käyntiin, en voisi olla tyytyväisempi. Sain hommat käyntiin. Minulla on nyt selkeä oma projekti, jonka eteenpäin vieminen johtuu minusta. Loistavaa. Hyvä mieli ajanjaksosta jäi myös siksi, että ehdin käytännössä joka päivä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta viedä ja hakea lapset koulusta. Kukaan ei ole nyrpistänyt nenäänsä, vaikka en ole saapunut pakolliseen aamumeetinkiin. Osallistuin kuitenkin kaikkeen muuhun, kuten keskipäivän kokoukseen, aivohalvausryhmän kokouksiin sekä tiistai-iltapäivän klinikkaan. Olin koko ajan myös varalla, mikäli joku osastoilla olisi tarvinnut paikkaajaa. Ei tarvinnut.
Nyt vaihe on ohi. Harmi. Täytyypi tehdä vähintään yksi tälläinen ensi vuonnakin. Teki niin hyvää meidän perheellemme.
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.