Hiljaiselon viimeiset hetket

Vietän viimeistä hiljaista iltaa kotona, ja ajattelin hieman Stop and Shop:in kauppa-autoa odotellessani koota ajatuksiani paperille kuluneen viiden viikon ajalta. T ja lapset tulevat huomenna kotiin! Viisi viikkoa on kulunut sekä nopeasti että hitaasti. Mitään sankaritarinaa en saa aikaiseksi edes totuutta muuntelemalla, mutta melko ylpeä voinen olla siitä, että olen täällä yksinäni näinkin hyvin pärjännyt. Osansa tähän pärjäämiseen on toki tehnyt se, ettei näin kesäaikaan kauhean montaa virallista säätöasiaa ole tarvinnut ratkaista (muutama pikkuinen vain). Niiden aika tulee jälleen arjen alkaessa muillakin kuin minulla.

Viiden viikon aikana olen suorittanut endokrinologia-jaksoni loppuun, kärvistellyt päivän UMASS-osastolla ja nauttinut olostani Milfordin aluesairaalassa. Olen myös tutustunut pikkuautoomme ja tykästynyt kovasti sekä siihen että sen pieneen kulutukseen. Keskikulutus näyttää kiertelevän 34 mailia gallonalla ympärillä, joten helposti ajelen 10 gallonan tankillisella yli viikon. Mikä on tietenkin hyvä, sillä bensan hinta on ollut reippaassa nousussa; parissa viikossa hinta on noussut 20 senttiä gallonalta hintaan 3,79 dollaria/gallona (ja vielä kesäkuun lopulla tankkasin hinnalla 3,27, joten nousussa on todellakin oltu).

Kirjastoa olen hyödyntänyt opiskelumielessä. Olen varmaan hieman vinksahtanut, mutta positiivinen oppimisilmapiiri on saanut aikaiseksi "tahdon tietää enemmän"-tyylisen fiiliksen, ja olen vapaaehtoisesti lueskellut lainaamaani kertauskirjaa, jonka sisäistämällä voisin suorittaa sisätautien erikoislääkäritentin. No, en todellakaan kuvittele, että selviäisin tentistä, mutta on ollut suorastaan palkitsevaa huomata, miten moni asia on auennut aivan uudella tavalla. Tiedän, että tulen olemaan väsähtänyt internship-vuoteen erityisesti kiireisten yliopistosairaalaosastojaksojeni aikana, mutta murehdin sitä sitten. Tällä hetkellä nautin elämäni todennäköisesti viimeisestä mahdollisuudesta tehdä jotakin muuta kuin neurologiaa. Joo, myönnetään, että tämä innokkuus kuulostaa todella oudolta.

Talo on pysynyt jotakuinkin aloillaan ja piha asutunnäköisenä, kun olen noudattanut arkirytmiä erikoisista työajoistani huolimatta. Suuren suuret roskikset olen raahannut tiistaisin kadunvarteen siitä huolimatta, että niiden sisältö on ollut kovin minimaalinen. Pieni roskapussi 64 gallonan roskiksessa näyttää aika hassulta. Nurmikonkin leikkasin kerran(!). Alkuun tuntui, ettei se kasva ollenkaan, mikä varmaan piti paikkansa kuivuudesta johtuen, mutta sitten se pienten sateiden saavuttua oikein innostui. Harmi, etteivät hienosti kukkineet kurpitsantaimeni innostu lainkaan samalla tavalla. Toinen toisensa jälkeen ne ovat kuihtuneet olemattomiin, joten tänä(kään) vuonna emme tule saamaan itsetuotettua kurpitsaruokaa. Pöh. Talonhuoltamiseen kuuluu myös olennaisena osana yleensä T:n kontolle jäänyt kommunikointi vuokraemäntämme A:n kanssa. Olen saanut vaihtaa jo kolme "katso tämä, tarkista tuo"-tyyppistä viestiä hänen kanssaan, ja odotan seuraavan saapumista. Tragikoominen hahmo.

Viiden viikon ajan olen saanut seurata T:n ja lasten tapahtumia T:n lyhyiden viestien lisäksi sukulaisten ja ystävien lähettämien kuvien välityksellä. Kiitoksia niistä! Tuntuu siltä, että olette pitäneet heistä oikein hyvää huolta. En voisi olla siitä kiitollisempi. Huomenna kuulen kuulumiset livenä. Jee. Hiljaiseloni päättyy.