Code Six - Disaster

Ensimmäinen päivä Milfordin sairaalassa sisälsi jännitystä. Keskipäivän opetustuokiomme aikana tuli kuulutus:"Code Six". Nopeasti oman nimilapun takaa tarkistamalla selvisi, että koodi kuusi tarkoittaa suurta onnettomuutta tai tuhoa. Pienen hämmennyksen ja vanhemman erikoistujan selvitystyön jälkeen selvisi, että lähialueella oli kolme ihmistä saanut päälleen isohkon määrän elohopeaa, ja heitä oltiin siirtämässä puhdistustelttojen kautta sairaalaan. En nähnyt, mutta minulle kerrottiin, että sairaalan pihalla oli monia ambulansseja, paloautoja ja katastrofihenkilöstöä pystyttämässä moista valmiutta. Itselleni ei koskaan selvinnyt, miten ihmisille lopulta kävi ja päätyivätkö sairaalaan, mutta se selvinnee tänään.

Katastrofin aineksia oli ilmoilla myös maanantaina, kun työskentelin päivän ajan yliopistosairaalan osastolla ensimmäistä - ja tällä erää viimeistä päivää työkaverini kansalaisuushaastattelun vuoksi. Päivä oli ensimmäisen vuoden erikoistujien jakson viimeinen, joten heidän tehtävänään olisi ollut tehdä vanhempien erikoistujien toisen jakson ensimmäinen päivä helpoksi - heille kun potilaat olivat vieraita. Minun kolmannen vuoden erikoistujallani ei ollut tätä mahdollisuutta. (Selvennyksenä: ensimmäisen vuoden erikoistujien neliviikkoiset jaksot alkavat tiistaisin ja päättyvät maanantaisin, vanhempien jaksot alkavat ja päättyvät päivää aiemmin potilaidenhoidon jouhevamman siirtymisen varmistamiseksi).

Koska olimme molemmat vieraita potilaille ja he meille, otti työkaverini häntä itseäänkin helpottavan lähestymistavan ja hoiti käytännössä kaikki normaalisti kokemattomammalle kuuluvat työt itse. Niinpä en oppinut mitään, enkä oikeastaan tehnytkään mitään koko päivän aikana. Hän perusteli avuliaisuutensa sillä, että hänen jokatapauksessa täytyi oppia potilaat tuntemaan, ja minun opettamiseeni kulunut aika olisi ollut pois tästä. No, en valittanut. Päivä olisi ollut aika paljon pidempi ilman hänen suurta panostustaan. Ja totta on, että kahden kuukauden mittainen jaksoni Milfordin sairaalan erilaisen potilastietojärjestelmän ja tapojen äärellä vie varmasti minut jälleen alkupisteeseen yliopistosairaalan käytäntöjen osaamisessa, joten miksi tuhlata aikaa näpertämiseen. Tuntui vain aika hassulta olla niin hyödytön.

Ensimmäinen päivä Milfordissa on ohi ja pian on seuraavan aika. Aamun ensimmäinen katastrofi oli löytää kotiavaimet roikkumasta ulko-oven ulkopuolelta. Sähköpistorasiaan sormensa työntäneen kaksivuotiaan Iso-O:n sanoja lainatakseni:"En yhtään kuollut!" Samaa lainausta voinee käyttää myös koko perheestämme uutisen ilmaantumisen jälkeen; Cape Codin Truron rannalla tapahtui mahdollinen valkohain hyökkäys. Hupsis.