Vietimme sunnuntaipäivää Bostonin tiedemuseossa (Museum of Science). Ihan liikaa porukkaa oli kanssamme jakamassa tätä riemua, mutta parituntinen tutkimusretki oli silti kaikille mieleen. E olisi viettänyt koko ajan dinosaurusosastolla, Iso-O kertoi ensin tykänneensä "kaikesta" ja sitten "ei mistään", ja Pikku-O nautti päästessään hetkeksi pois kärryistään vääntelemään erilaisia nappuloita ja vipuja. Meille vanhemmille anti jäi vähän köyhäksi; oli melkein mahdotonta pysähtyä lukemaan ja ihmettelemaan mitään jokapuolella vellovan ihmismeren vuoksi. Täytyypä yrittää uudestaan joskus arkipäivänä.
Tunnemyrskyn kouriin jouduin tänään aamulla viedessäni E:a kouluun. Tähän asti olemme joka päivä vieneet E:n luokkaan asti lunch boxeineen ja kansioineen sekä huolehtineet ulkovaatteet ja pyöräilykypärän naulakkoon yhdessä E:n kanssa. Tänään laittaessani E:n pyörää lukkoon, totesi hän yllättäen:"Ei tarvitse tulla, äiti, minua enää saattamaan, minä osaan kyllä!" Hölmistyneenä lupasin hänen mennä, mutta jäin sydän syrjällään katsomaan perään, kun pieni poika reppu selässään kulki kohti koulun ovea ja meni siitä sisään. Teki kauhesti mieli mennä perässä, mutten mennyt. Jälleen yksi askel kohti itsenäisyyttä ja irtautumista otettu.
T vei Iso-O:n preschooliin ja lähti samalla kohti New Yorkia, jossa illalla konsertoi YL. Kuoro ei ole T:lle aivan yhdentekevä, sillä lyhyen ajan ennen pohjoiseen muuttamistamme ehti hänkin laulaa kuoron riveissä. Aika hauskaa, että hän pääsee nyt kuoron konserttiin yhteen maailman kuuluisimmista saleista ja vielä viettämään iltaa vanhojen kavereidensa kanssa.
Käsittämätöntä, että on jo maaliskuu. Myrskytuulen tuivertaessa aloitamme jälleen uutta viikkoa.
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.