Pikku-O:n viimeaikaisia edesottamuksia

"Oova, tas!" sanoo Pikku-O ja näyttää viittä sormeaan. Tähän ihanaan ikään kuuluu paljon päivittäisiä tapahtumia, joista tässä muutamia.

Ensimmäinen reaktio kaikkeen on painokkaasti sanottu:"Ei!" On hauska seurata, miten pienen pään sisällä raksuttaa, kun hän huomaa sanoneensa tämän maagisen sanan tilanteessa, jossa kieltäytyminen on enemmän haitaksi (esimerkiksi on jäämässä ilman jotain kivaa tapahtumaa tai herkkua). On myös huvittavaa miettiä omalle kohdalleen, miltä tilanne ulkopuoliselle näytäisi, kun jäisi rysän päältä kiinni ja kirkkain silmin kieltäisi kaiken. Tämä onnistuu Pikku-O:lta täydellisesti.

Päivävaippa olisi jo voinut jäädä pois, jos kelit olisivat vähän lämpöisemmät sallien keveämmän varustuksen ja itselläni olisi energiaa käydä läpi nyt jo kolmannen kerran tämä aavistuksen rasittava vaihe. Omatoimisuutta Pikku-O:lta ei tässäkään asiassa puutu. Eilen tarpeen niin vaatiessa Pikku-O ryntäsi vessaan, eikä suinkaan hakeutunut itselleen paremmin sopivalle potalle, vaan kantoi pienen nelijalkaisen jakkaran pöntön eteen, kiipesi sille ja istuutui varovasti pöntölle huojuen siinä kasvot iloisessa virneessä. Kun yhteistuumin sitten jälkikäteen siivosimme pöntön ulkoreunat ja lattian, sovimme, että hienosta toiminnasta huolimatta potta on edelleen parempi vaihtoehto.

Pikku-O rakastaa kenkiä - on aina rakastanut. Jo vauvana hän konttasi nurkan takaa kädet jonkun muun perheenjäsenen kengissä. Nyt tämä rakkaus näkyy erityisesti E:n kenkien hakemisesta pieniin jalkoihinsa aina mahdollisuuden avautuessa. Ja enemmän kuin kerran on tämä pieni mies löytynyt vaatekaapistani asettelemassa laskettelumonojani jalkoihinsa.

Mikäli pituus ei riitä, ottaa hän hyvin nopeasti itselleen jakkaran tai minkä tahansa lisäsenttejä antavan tavaran tilannetta helpottamaan. Tästä seuraa ajoittain hyvinkin hurjannäköisiä tilanteita, jotka on parasta jättää kertomatta. Onneksi ihan joka kerrasta ei tule pitkäkestoisia muistoja; yleensä edellinen kuhmu on jo parantunut ennen seuraavaa. Pysyvämmät jäljet jäivät viiltohaavasta silmäkulmaan (laskettelureissuvamma) sekä lasinsirpaleesta käteen (kattilankansi meni rikki, ja sirpale jäi muistoksi).

Aamupäivisin Pikku-O touhuaa itsekseen, mutta suurimman osan ajasta välittömässä läheisyydessäni vaatien kannanottoa milloin mihinkin projektiinsa. Tilanne muuttuu itselleni selvästi helpommaksi, kun Iso-O tulee preschoolista seuraksi. Leikit sujuvat pääosin oikein mainiosti. Jos aiemmin Pikku-O:ta on E:n ja Iso-O:n toimesta kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä, on tämä tilanne kuitenkin muuttunut erilaiseksi. Pikku-O osaa oikein tahallaan ärsyttää Iso-O:ta, joka välittömästi unohtaa suuren kokoeron, ja körmyyttää pikkuveljeään oikein kunnolla. E on sen verran vanhempi, että kohtelee pientä ymmärtäväisemmin. Pojat käyvät usein yhdessä suihkussa, ja Pikku-O katsoo kaikessa mallia. Eilen pojat tulivat pyyhkeet vyötäröllään vierekkäin pesuhuoneesta, heittivät sitten pyyhkeet lattialle ja hyppäsivät kädet edessä lattialle E:n sanoessa:"Ja sitten uimaan!"