torstai 11. maaliskuuta 2010

Musiikkia korvilleni

Maidon hinnannoususta ($2.5->$3.9/gallona) harmistuneena, hermot viisumi- ym. byrokratiarattaiden pyörityksessä kiristyneinä ja pää täynnä erilaisia solunsisäisiä reaktioketjuja (=tentti lähestyy) oli rentouttavaa istua Bostonin konserttitalon (Boston Symphony Hall) permannon 15. rivillä kuuntelemassa yhtä maailman parhaista orkestereista. Boston Symphony Orchestra järjestää aina ennen uuden ohjelmansa ensi-iltaa avoimen harjoituksen, johon pääsee huomattavasti edullisemmin orkesteria kuuntelemaan. Sain vihdoin aikaiseksi tämän mahdollisuuden hyödyntämisen.

Iso sali oli aivan täynnä, pääosin eläkeikäisiä. Mahduin silti mainiosti joukkoon, ja koska olin kohtuullisen ajoissa paikalla, löysin vapaan istuimen täydelliseltä paikalta. Tänään tuo samainen paikka olisi maksanut $105, eilen $19. Alennuksen "hintana" oli muusikkojen juhlavaatteiden ja tarpeettoman pitkien taputussessioiden puuttuminen. Kumpaakaan näistä ei voi pitää kovin suurena menetyksenä.

Vierailevana kapellimestarina oli Rafael Frühbeck de Burgos, alunperin espanjalainen, mutta sittemmin ympäri maailmaa vaikuttanut, jo eläkeiän saavuttanut mies. Ehkä alkuperästään johtuen, saimme kuulla ensimmäisenä maanmiehensä Albénizin (1860-1909) kolme impressionististä teosta, Cordoba, Gradada ja El Corpus en Sevilla. Helppoa, korvia hivelevää musiikkia. Ja ah, niin rentouttavaa!

Tämän helpon alkupalan jälkeen saapui lavalle juuri 30-vuotta täyttänyt nuori naisviulisti, Hilary Hahn, joka paljastui melkoiseksi virtuoosiksi. Vuorossa oli Prokofjevin (1891-1953) Viulukonsertto nro 1. Vaikka aikoinaan tuli lukuisia vuosia istuttua erilaisilla musiikinteorian ja yleisen musiikkitiedon tunneilla, en muistanut, kuinka kauniita sävellyksiä mies oli saanut aikaan. Tähän upeaan kuuntelukokemukseen oli luonnollisesti myötävaikuttamassa loistavien muusikoiden lisäksi salin hieno akustiikka.

Pienen väliajan aikana olisi kannattanut käydä vähän jaloittelemassa, mutta olin liimaantunut paikoilleni. Tämä kostautui viimeisen kappaleen aikana. Rimsky-Korsakofin (1844-1908) Scheherazade oli melodialtaan hyvinkin tuttu, upeita kohtauksia sisältävä teos, josta olisin nauttinut täysin, elleivät silmäluomeni olisi alkaneet tuntua lyijynraskailta. Musiikki sekoittui sulavasti lyhyisiin unipätkiin. Aavistuksen nolona täytyy tunnustaa, etten havainnut tämän neliosaisen teoksen kahta viimeistä osaväliä ollenkaan. Positiivisesti ajatellen käyttäytymiseni viimeisen kappaleen aikana voisi tulkita täydelliseksi rentoutumiseksi. Ja sitä se olikin. Ehkä ensi kerralla käyn kuitenkin jaloittelemassa.

Kotonakin oli mennyt hyvin. Pikku-O oli syönyt reippaasti ja siististi oman puuronsa, asettanut lusikan ja tyhjän maitomukinsa lautaselle, ojentanut ne T:lle ja sanonut:"Tiitti! (=kiitos)" Sen jälkeen hän oli mennyt omatoimisesti yläkertaan, hakenut Seitsemän koiraveljestä-kirjan, asetellut sen pienen jakkaran päälle, riisunut itsensä ja istuutunut potalle. Sieltä hämärästä WC:stä T oli hänet sitten löytänyt.

2 kommenttia:

  1. Ihastuttavaa, että kummitädin lähettämä kirja on löytänyt paikan pikku-O:n lukemistossa! Lämpimät terveiset! J

    VastaaPoista
  2. Hyvinkin on löytänyt. Ja lähettämäsi palapeli on koottu jo kymmeniä kertoja, aina uudelleen ja uudelleen. Terveiset myös sinnepäin!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.