Torstainen Kiitospäivä alkoi Bostonkakun leipomisella. Olimme lupautuneet viemään Westboroughin päivällisille mukanamme jotakin suomalaista, ja nimestään huolimatta Bostonkakku on sellainen. Päivällisillä oli jälleen koko suku - ja me. Moni tuli halaamaan ja toivotti meidät lämpöisesti tervetulleiksi. Lapset olivat heti kuin kotonaan. Pikku-O jakeli suukkoja kaikille, Iso-O keskusteli pitkään korvakoruista yhden nuoren aikuisen kanssa ja ruoan jälkeen E yllätettiin istumasta sohvalla, kädet syvällä taskuissa, kahden isoisän välissä katsomassa amerikkalaista jalkapalloa. Ruoka oli suussasulavaa. Kalkkunaa, kinkkua, perunamuussia, lanttu-ja porkkanalaatikkoa, herneitä, hillosipuleita, kurpitsaleipää, kalkkunantäytettä, riisisalaattia, kastiketta, karpalososetta ja -hyytelöä ja meidän tuomaamme puolukkahilloa. Pääruokaa sulateltiin amerikkalaisen jalkapallon parissa. E osallistui T:n kanssa peliin, Iso-O kierteli ympäriinsä kolmasluokkalaisen tytön kanssa, ja Pikku-O yksinään. Minä toimin sekä valokuvaajana että sohvallaistujana. Raskaan aterian jälkeen oikein toimiva vaihtoehto. Jälkiruokapöydässä oli tuomamme Bostonkakun lisäksi varovaisesti arvioiden kymmentä erilaista sorttia. Itselleni maistuivat parhaiten perinteinen omenapiirakka, pähkinäpiirakka ja hillakakku, mutta en malttanut jättää muitakaan lajeja maistamatta. Olo oli varsin turpea. Poislähtiessämme meidät jälleen halattiin monen toimesta ja kutsuttiin uudelleen vuoden päästä. Melkein noloa. Vaan taidamme olla menossa, jos täällä tuolloin olemme (niinkuin todennäköisesti olemme kiitos muutaman ystävällisen apurahasäätiön).
Kiitospäivän illaksi meidät oli kutsuttu koko perheen voimin eteläafrikkalaisten F:n ja D:n omaan Kiitospäivään, mutta meno takapenkillä alkoi olla sen verran vilkasta, että päädyimme suuntaamaan suoraan sänkyyn. Ratkaisu oli varmasti oikea, sillä kaikki nukahtivat välittömästi. Minäkin.
Black Friday eli Musta perjantai (jaksan olla huvittunut tästä nimestä) ei vienyt meitä jonottamaan kauppojen oville alennusten toivossa vaan kohti Rhode Islandin Newportia. Noloa tunnustaa, mutta emme ehkä olisi osanneet löytää tietämme tähän upeaan pikkukaupunkiin ilman F:n toivetta viettää yhteinen picnic kaupungin puistikoissa. Newportissa on eniten 1800-luvulta säilyneitä huviloita koko Yhdysvaltain alueella, ja ne ovat kyllä melkoisen näyttäviä. Osaan pääsee sisään (ovat museoituja), mutta osa on edelleen yksityisomistuksessa. Voin todeta, ettei omistajuuteen ole apurahatutkijoilla mitään asiaa. Eikä kyllä palkkatyöläiselläkään. Kartanoiden merenpuolella on melko hyväkuntoinen polku, jota pitkin pääsee katsomaan sekä kartanoiden pihoille että erityisesti vastarannattomalle merelle. Pikku-O pyysi T:a nostamaan hänet kaiteen yli:"I want to see the ocean!"
Pitkän kävelyreissun lisäksi T tutustui yhteen rantatalon asukkaaseen niin hyvin, että saimme hänen kirjoittamansa kirjan matkaamme ja kutsun käymään "jollain hänen veneistään kesäaikaan", ja vietimme yhteisen picnicin F:n ja D:n kanssa puistossa syömällä kotitekoisia sämpylöitä kalkkunatäytteellä, karpalososetta, nakkeja, minitomaatteja, mandariineja, bostonkakkua, keksejä ja kahvia. Takit olivat päällä, mutta tuulettomissa, aurinkoisissa paikoissa oli suorastaan kesäinen tunnelma. Pimeän tullen ajelimme takaisin Massachusettsiin ja Newtonin kotiin.
Lauantai oli kotipäivä. E:lla oli suuret toiveet tietokonepelaamisen suhteen, ja odotus meinasi purkautua kaikenlaisina kepposina. Lasten välillä oli jatkuvaa nahistelua, milloin mistäkin asiasta. Asiaa ei ehkä helpottanut se, että juutuin itse keittiöön lasagnen ja erilaisten pataruokien valmistamisen äärelle ja T yläkertaan jälleen yhden virallisen säätöasian kimppuun, eikä sekään, että tavoitteena oli yhdessä haravoida kaikki loput lehdet koko pihan alueelta. Viimeksi mainittuun meni helposti pari tuntia, mutta toisaalta keli oli mitä parhain, joten mikäpä sitä oli ulkoillessa. Nyt on lehdet pusseissa ja puut viimein tyhjinä - haravointikausi on ohi. En ole pahoillani.
Ensimmäinen adventti otettiin vastaan kirkossa ilman Hoosiannaa. Kirkkokahvien jälkeen valmistimme meille viime vuodesta tutuin rutiinein sekä pöytä- että seinäkranssit. Ensimmäistä pöytäkranssiin kiinnitettävää kynttilää poltettiin aikaisen päivällisen aikaan kotona. Aikaiselle päivälliselle oli tarvetta, sillä iltapäivällä ensin Iso-O meni playdate:ille luokkakaverinsa luo, ja sitten E luistelusyntymäpäiville T:n kanssa. Myös T pääsi luistelemaan - ensimmäistä kertaa noin kahteenkymmeneen vuoteen - ja oli aika tyytyväisen oloinen kotiin saapuessaan. Joku äiti kun oli erehtynyt isin debyyttiä kehumaan E:lle.
