Syöminen on melkoisen mukavaa

Olemme syöneet - kaksi vuorokautta lähes putkeen. Aloitimme Kiitospäivän aterialla ja päätimme sen Black Fridayn ateriaan nauttien välissä oman herkullisen päivällisemme kotona. Aavistuksenomainen korvennus mahassa kertoo, että sen viimeisen jälkiruoka-annoksen olisi voinut jättää väliin. Hoitelen korvennusta nyt viisaasti aamukahvilla palaten samalla mietteissäni mukaviin syöntihetkiimme.

Ajoimme Kiitospäivän vuoksi hiljentynyttä tietä numero 9 kohti Westboroughin pikkukaupunkia ja ajo-ohjeita seuraten löysimme hiljaisen tien varrella olevan täkäläisittäin kohtuullisen kokoisen talon. Jo ennen kuin ajoimme pihaan, yksi perheen aikuisista lapsista huitoi meille iloisesti, ja pihaan ajettuamme T:n yliopiston tietokoneasiantuntija J tuli lämpöisesti toivottamaan meidät tervetulleiksi vanhempiensa kotiin. Saavuttuamme sisään itse taloon, tapasimme hyväntuulisen irlantilaisjuurisen, katolisen perhekunnan, johon kuului talon omistajapariskunta ja vaimon sisko miehineen, molempien sisarusten kaikki lapset sekä kolme lastenlasta. Porukkaa oli yhteensä 21, meidät mukaanlukien. Melkein välittömästi saimme tuntea olevamme erittäin tervetulleita, ja mikä mukavinta, Kiitospäivän aterianvietto tuntui sujuvan juuri kuten he muutenkin olisivat sitä viettäneet. Kaikenlainen vieraskoreus tuntui puuttuvan kokonaan. Tästä yhtenä esimerkkinä mainittakoon samanaikaisesti mennyt Patriots-peli, jota talon vanhaisäntä sekä erityisesti vaimon sisaren mies seurasivat sopivien ateriataukojen niin salliessa yhteisen juhlan viettämisen siitä lainkaan kärsimättä.

Ruoka oli suussasulavaa. Kalkkuna oli onnistunut täydellisesti. Hakupöytä notkui toinen toistaan paremmista lisukkeista ja hyvästä kastikkeesta. Ainoastaan salaatti puuttui, mutta eihän sillä ole oikein sijaa perinteisessä, suomalaisessa joulupöydässäkään. Meitä varten talon emäntä oli laatinut jokaisen ruoka-astian kohdalle lapun kertomaan, mitä siinä oli. Talon isäntä vastasi valokuvaamisesta, jonka toteuttamisessa oli jotain tuttua T:n suvun juhlista:"En näe vielä J:a, kurkota hieman eteenpäin".

Jakauduimme kolmeen pöytään. Pääsimme T:n kanssa pääpöytään talon emännän ja isännän, vaimon siskon ja miehensä sekä vanhimman lapsen (T:n yliopistotuttu) ja vaimonsa kanssa. Kuudelle lapselle oli katettu yhteinen pöytä samaan ruokasaliin. Lapsettomat aikuiset istuivat keittiön yhteydessä olevassa ruokatilassa. Jako olisi varmasti ollut kutakuinkin sama, vaikkemme olisi olleet paikalla, mikä tuntui hyvältä.

Ruoan jälkeen oli vuorossa perheen perinteinen Kiitospäivän jalkapallo-ottelu. Luulin tietysti, että jalkapallo tarkoittaa jalkapalloa, mutta niinhän ei tietysti ollut. Kyseessä oli perheen perinteinen amerikkalaisen jalkapallon ottelu. T ja E olivat eri joukkueissa, ja pelaamatta lajia kertaakaan aiemmin, E teki ottelun ensimmäisen Touchdownin eli juoksi pallo kainalossaan kentän läpi maalialueelle saaden pisteitä omalle joukkueelleen. Iso-O kiipeili saman ajan puussa mekkoinen ja kukkakenkineen, ja Pikku-O sai erityistä huomiota yhdeltä perheen nuorista naisista ja pääsi 'pelaamaan' baseballia. Itse sain istuskella mukavasti sohvalla ja osallistua perheen naisten juttujen kuunteluun.

Ottelun jälkeen oli vuorossa jälkiruoka. Vaimon sisko oli katsonut netistä ohjeen hakusanalla "Finnish Cake", ja saimme syödäksemme ensimmäistä kertaa tällä mantereella hillakakkua (tai eteläsuomalaisittain lakkakakkua). Herkuttelu ei tosin rajoittunut tähän erityisen hyvin onnistuneeseen ja mieltä lämmittäneeseen kakkuun, vaan hakupöydällä oli vähintään pääruoan verran erilaisia astioita täynnä toinen toistaan makeampia jälkiruokia odottamassa maistelijoitaan. Olisi ollut hyvä jättää maistelu yhteen lautaselliseen. Mutta silloin olisi jäänyt perinteinen omanapaistos maistamatta.

Ruoan jälkeen istuskelimme aikuisporukan kanssa hetken sohvalla televisiohuoneessa ruokaa sulattelemassa. Pikku-O pääsi vanhanisännän sylissä soittamaan pianoa olohuoneeseen, ja Iso-O nautti pianolla soitettujen joululaulujen kuuntelusta niin paljon, ettei olisi lainkaan halunnut lähteä pois. Oli kuitenkin tullut aika kiittää, ja saimme lähtiessämme spontaanit halaukset niin talon emännältä, siskolta kuin isännältäkin. Jäi oikein hyvä mieli. Kotona jännitys purkautui hienosti käyttäytyneen pikkuporukan pahana mielenä, ja iltapuuron jälkeen ainoana helpotuksena oli aikainen nukkumaanmeno jo ennen puolta kahdeksaa.

Black Friday (mikä nimi!) sujui alkuiltaan saakka kotihommissa. T tosin käytti päivän osittain niinkuin se kuuluukin käyttää, eli tekemällä "some serious Christmas shopping", tai no, tilaamalla netistä mm. viimein Pikku-O:lle sopivat laskettelumonot. Iltapäivästä söimme taas oikein maittavasti. Pihvit olivat niin suuria, että ne piti leikata puoliksi jo ennen paistamista. Valkosipuliperunat onnistuivat ensimmäistä kertaa kaasu-uunissa. Ruusukaalit ja maittava kastike sekä hyvä salaatti kruunasivat aterian. Ruusukaali maistui tosin lapsista vain E:lle. Jälkiruoaksi söimme mukaan saamiamme hillakakkua ja suklaakeksejä. Maha oli taas täynnä. Syömisen olisi jo voinut siltä päivältä lopettaa.

Mutta. Meidät oli T:n kanssa kutsuttu eteläafrikkalaispariskunnan omiin Kiitospäivän juhliin. A tuli lyhyellä varoitusajalla lapsia katsomaan, ja pääsimme lähtemään pitkästä aikaa kahdestaan. Lapset olivat niin mielissään, että riehumiseksihan ilta oli mennyt, mutta oli A kuitenkin saanut pikkuporukan nukahtamaan puoli yhdeksään mennessä. Orkesteria oli johtanut Iso-O, jolle A:n tulo oli erityisen mieluista. Ehkä pitäisi kutsua A vähän useammin, niin ylimääräinen jännitys jäisi häiritsemästä kohtaamista.

Pöydän ääreen, erilaisille keräilytuoleille ahtautui 10 ihmistä eri puolilta maailmaa. Suomalaiset, eteläafrikkalaiset, kolumbialainen, italialainen, bolivialainen, brasilialainen, kanadalainen ja egyptiläinen kokoontuivat viettämään yhdysvaltalaista Kiitos-päivää. Päivän myöhässä, mutta tutulla menulla: kalkkunaa, täytettä ja lisukkeita, ja jälkiruokaa. Tarjoiluvälineitä, ottimia ja laseja ei ollut kaikille, mutta se ei menoa hidastanut. Hauskan pienen yksityiskohdan iltaan teki muutama vuosi sitten hetken Helsingissä oleillut brasilialainen heittämällä suomenkielisiä lauseita, kuten:"Onko sulla hilloa?"

Onpa nyt syöty. Luulisi, ettei hetkeen tarvitse koko asiaa miettiä. Niinhän ei tietenkään ole. Näin tukevan aamupuuron jälkeen on jälleen syytä alkaa miettiä, mitä tänään syötäisiin?