Neurologia (PGY 3): Poliklinikka, stroke, illat ja aikataulun tekemista

Yhdistän kirjoituksessa pari jaksoa, sillä niissä oli paljon samaa. Yhdistävinä tekijöinä olivat poliklinikka ja vapaavalintaiset jaksot. Ensimmäisen aikana tein lisäksi pari viikkoa pitkiä iltoja - yksi inhokeistani - sekä toimin stroke-seniorina. Toinen oli joko vapaavalintaista huttua tai poliklinikkaa. 

Poliklinikalla kaverinani oli joko norjalainen Erik, islantilainen Anna, kyproslainen Evy tai pennsylvanialainen viimeisen vuoden erikoistuja Breta. Aika erilaisia persoonia, mutta yhteistyö sujui kaikkien kanssa mainiosti. Erik ja Breta yleensä haluavat pelata "Russian Roulette" ja ottaa vastaan vain ne, jotka on heidän poliklinikkanumerolleen ohjattu. Meillä on aina kaksi erikoistujaa yhtä aikaisesti poliniklikalla; toinen on "Neuraccess 1" ja toinen "Neuraccess 2". Sekä Anna että Evy jakavat potilaat kanssani siten, että otamme vastaan joka toisen. Tällä tavoin työ jakautuu tasaisemmin, sillä on aikoja, jolloin moni potilas jättää saapumatta ja huonolla tuurilla olet juuri se, jonka kaikki potilaat saapuvat. Mutta, olen onnistunut Erikinkin kanssa tekemään suunnilleen saman määrän töitä; joidenkin kanssa hän on onnistunut luistelemaan vastuusta. Bretan kanssakin meni ihmeen hyvin, vaikka en oikeastaaan edes yrittänyt, sillä hän on luonteeltaan aika tiukka ja huono muuttamaan suunnitelmiaan. Hän jopa otti viimeisen perjantai-iltapäiväpotilaani ihan vain siksi, että pääsin lähtemään ajoissa töistä viikonlopun tapahtumaa varten (siitä enemmän toisessa postauksessa).

Viikonloppuja on tälle vuodelle ollut alkua lukuunottamatta vähän. Niinkuin aiemmin totesin, onnistuin saamaan työvuoron juuri sille viikonlopulle, kun Iso-O:lla oli DI-kilpailu. Sinänsä siis kovin harmittavaa. Viikonloppu kyllä sujui varsin mallikkaasti. Kanssani työskentelivät libanonilainen Ribal sekä jordanialainen Anas, molemmat oikeita helmiä. Erikoislääkärinäni oli puolalainen Pomorska, joka on aika epävarma, mutta koska itse olin varma, ei meillä ollut hankaluuksia. Kiinnostavin potilas oli selkäydininfarktin matalan verenpaineen vuoksi saanut nainen. Näin ensimmäistä kertaa ns. Spinal Shock-tilanteen, jossa refleksit täydellisesti katosivat.

Viikonlopun jälkeen jatkoin Anas:in kanssa aivohalvausporukassa. Toinen juniori oli nyt raskaana oleva, Seattlesta kotoisin oleva Kelly. Viikko oli aika raskas, sillä päätin sen perjantaiyöhön ja jatkoin vielä kaksi seuraavaa viikkoa iltatyöläisenä neuropsykiatriaan erikoistuvan Beth:in kanssa. Jotta jakso olisi mahdollisimman haastava, paikkasin Annaa yhden päivän aivohalvaustiimissä hänen käytyä päiväseltään North Carolinassa Fellowship-haaastattelussa. 

Vapaaavalintaiset jaksot olivat lyhyitä, mutta ytimekkäitä. Kutsuin niitä nimellä "Learning Elective", sillä tavoitteenani oli oppia käyttämään Amion-aikatauluohjelmaa. En päässyt niin pitkälle, sillä kaikki aikani meni ensi vuoden aikataulun tekemiseen koko erikoistuvien porukallemme. Minut nimittäin sitten kuitenkin valittiin yhdeksi Chief Resident:eistä, sillä ohjelmajohtaja Salameh:lle kieltäytyimiseni ei sopinut. Sain kuitenkin delegoitua suuren osan hommista toisille 'päälliköille' Yunisille ja Evylle, ja minun osakseni tuli aikataulun tekeminen ja yleinen koordinointi. Halusin aikataulun itselleni, sillä olen jokseenkin ainoa, joka tuntuu ymmärtävän reiluuden periaatteen. Plus sain tehdä itselleni juuri sellaisen aikataulun kuin halusin.

Aloitin jälleen kerran hitaan lukemisen. Nyt yritän kahlata läpi Adams and Victor's Principles of Neurology-kirjan. Meidän professorimme Robert Brown oli sen toinen editoijista. Tarvetta lukemiselle on. Rite-tulokset saapuivat, ja sanotaan nyt vaikka niin, että en ihan kärkikastiin kuulunut. Onnekseni sentään olin vuodessa kiivennyt hieman ylöspäin tulosvertailussa kaikkiin maan erikoistujiin verrattuna.

Ensimmäinen juttuni UMASS-ajoilta hyväksyttiin juuri julkaistavaksi Stroke-lehdessä. Ei ihan paha. Harmi, ettei ohjaajani Henninger anna minulle hetken rauhaa; hän kyselee jo seuraavan perään. No, onneksi kuitenkin puolihuumorilla. Kai.

Kerran puolessa vuodessa meillä on ns. Retreat, mikä tarkoittaa rentouttavaa iltapäivää vain erikoistujien kesken jossakin aktiviteettipaikassa. Ensimmäisenä syksynä kävimme syömässä (Jimmy's Tavern and Grill) ja keilaamassa (AMF Town & Country Lanes), keväällä veneilemässä Bostonissa sekä hohtokeilaamassa (Lucky Strike Bowling), tämän lukuvuoden syksyllä vain syömässä ja nyt viimeksi syömässä (Sole Proprietor) ja Worcester Art Museum:ssa 'rentoutumassa' taiteen äärellä. Iltapäivät ovat pakollisia, mutta kukapa sitä vastustaisi. Samaan aikaan Stroke Fellow:t yrittävät selviytyä erikoistujien tyon tekemisestä. Se onnistuu vaihtelevasti - heillä kun ei ole normaalisti mitään tarvetta huolehtia paperityöstä, jota UMASS:ssa riittää.