Haasteita, luostaria ja olutta

Suomessa alkoi juuri kesäloma. Facebook on pullollaan päivityksiä todistuksista ja uuden odotuksesta. Kesämäiset säätkin näyttävät olevan kohdillaan. Meillä ei vielä olla niin pitkällä. Paitsi minun kohdallani, sillä aloitin juuri ruhtinaallisen viikon mittaisen kesälomani. Lasten koulu jatkuu vielä yli kolme viikkoa, ja siinä vaiheessa olen tuhdisti takaisin työmaailmassa.

Kun blogijulkaisutahtini on muuttunut verkkaiseksi, ei ole ihme, että on paljon kerrottavaa. Uutiset ovat velloneet kuolemanrangaistuksen, Deflategate-skandaalin ja David Letterman:in viimeisen shown ympärillä, ja Suomesta on kuulunut aikamoisia hallistussuunnitelmia meidänkin ihmeteltäväksi. PKN ei päässyt Euroviisujen finaaliin, mutta Ruotsi voitti koko kisan - taas. Tämän tiedämme hyvin, sillä satuimme juuri olemaan Pikku-O:n tärkeimmän kaverin Vilgotin isän 40-vuotispäivillä, kun tieto saapui. Näillä syntymäpäivillä pääsimme maistamaan isän itsensä valmistamaa olutta. Newtonissa on kuulemma paikka, jossa melkein kädestä pitäen siihen opastetaan.

Ennen Vilgotin isän syntymäpäiviä kävi Pikku-O juhlimassa Vilgotin vastaavaa trampoliinipomppupaikassa. Aivan hikipäässä piti hyppiä. Kävi ilmi, että takaisin Ruotsiin melkein heti koulun loppumisen jälkeen muuttava paras kaveri on Uppsalasta. Samasta kaupungista, jossa lasten nuori setä juuri aloitti lääkäriopintonsa. On siis jopa todennäköistä, että kaverukset vielä tapaavat. Pikku-O on ollut hirveän herkkänä asiasta keskustellessa. Hän suunnitteli haluavansa asua täällä niin pitkään, että menee Middle Schooliin ja oppii ruotsia (hmm, taisi mennä ruotsi ja ranska sekaisin), jotta voimme Suomen sijaan muuttaakin Ruotsiin. No, mietitään tätä suunnitelmaa vielä hieman tarkemmin.

Iso-O on pörrännyt paikasta toiseen. Hän pääsi käymään Patriots:in Gillette Stadiumilla sekä JFK-kirjastossa Bostonissa, esiintyi luokkatasonsa kuoron kanssa vanhemmille ja joutui kirjoittamaan nimensä 80 kertaa paperille. Tämä viimeksi mainittu tapahtui, sillä ollessaan läksyjentarkastaja, hän ei ollut huomannut, että eräs poika oli unohtanut kirjoittaa nimensä yhteen läksypapereista. Tämä tuntui hänestä - ja minustakin - epäreilulta, sillä poika oli kieltäytynyt näyttämästä paperia hänelle; aiemminkin poika oli tehnyt saman kahdesti toisille läksyntarkastajille. No, Iso-O ja poika kirjoittivat nimensä 80 kertaa ja asia oli sillä selvä. Kehoitimme häntä kuitenkin juttelemaan opettajan kanssa, jottei sama toistu. Opettaja lupasi keskustella pojan kanssa.

E:llakin oli konsertti. Samassa konsertissa esiintyivät 6.luokkalaisten kuoro ja  puhallinorkesteri sekä 7.-8.-luokkalaisten vastaavat. Mietin, ettei moiseen konserttiin tulisi lähdettyä, ellei oma lapsi siellä soittaisi. Kuorot olivat oikein hyviä, sillä toisin kuin alakoulussa, yläkoulussa kuoro on vapaaehtoinen ja vain ne jotka oikeasti osaavat laulaa, siihen liittyvät. Sama on periaatteessa totta orkestereiden kohdalla, mutta koska minkäänlaista karsintaa ei ole, löytyy varsinkin 6.-luokkalaisen poppoosta jos minkälaista pillipiiparia. Ja rumpalipojat, joiden epärytmikkyyttä on nyt kuunneltu 4. luokalta saakka voisivat jo ymmärtää jättää asian sikseen.

E:lla on kuvaamataitoa tämän viimeisen jakson aikana ja vanhemmille järjestettin mahdollisuus käydä tuotoksia katsomassa koulun "Art Show":ssa. E:lla oli esillä vain yksi pieni kuva. Iso-O katsoi kuvaa, jossa oli nuolipyssy ja nuoli, ja kommentoi sitä hyvin kriittisesti, vaikka se oli oikein yksityiskohtainen ja viimeistelty. Höh. Syntymäpäiviään hän jälleen halusi vietettävän vain kotosalla, ja niin teimme. Söimme kakkua, kävimme ostoksilla (vaikka tämä ei kyllä ollut hänen lahjatoiveensa toisin kuin sisarensa) sekä odotimme lahjapaketin saapumista postissa. Monta kertaa varmistin, että toivooko hän todella edelleen legoja, ja tilasin sitten jälleen yhden paketin Hobbit-sarjasta. Kun paketti viimein saapui, kuiskasi Iso-O hänen korvaansa:"Be enthusiastic!" Toisin kuin sisarensa, hän ei yleensä vello tunteidensa kanssa laidasta laitaan. Ilmeisesti hänen tapansa sanoa kiitos oli sisaren mielestä liian tunteeton. Meille se kyllä hyvin riitti.

Pikku-O osaa hyvin pyöräillä, mutta on oppinut tyylin, jossa aina pysäytyksen jälkeen pyörä kaatuu. Hän sai minulta haasteen 10 peräkkäiseen onnistuneeseen pysähdykseen. Kahden viikon räpellyksen jälkeen hän viimein onnistui, ja odottaa nyt pientä palkintoa. Tästä innostuneena isommatkin halusivat omat haasteensa. Iso-O:lle ehdotin, että hän ei saisi riitaa aikaiseksi Pikku-O:n kanssa 10 päivänä peräkkäin aamupalapöydässä. Hän kieltäytyi edes yrittämästä; on kuulemma aivan mahdoton toivomus. Sen sijaan hän ehdotti pitävänsä vaatekaappinsa järjestyksessä 10 päivän ajan. Minä taas en lähtenyt tähän; kaapinsisäinen räjähdys varmasti tapahtuisi 11. päivänä. E:n haasteena on 10 päivää peräkkäin olla hyvä isoveli ja olla provosoimatta pienempiä riitaan. Hän lähti yrittämään, mutta kompastui jo ensimmäisenä päivänä. Hassuja ovat. Kolmikko on riitaisuudestaan ja äänekkyydestään huolimatta hitsautunut todella tiiviiksi, mistä en voisi olla iloisempi. 

T yrittää vieläkin toipua vuokraemäntämme Alicen vierailusta. Niinkuin talvella kirjoitin, talomme kärsi melkoisia vaurioita, kun jääpadot katolla ja seinissä ohjasivat sulamisvedet katto-ja seinärakenteisiin. Hän kävi talolla ainakin kolme kertaa ja imi T:sta kaiken energian ulos. Hänen korjaussuunnitelmiinsa kuuluu sisäseinien ja -kattojen maalaus. Oikeastihan tämä talo tulisi purkaa ja rakentaa kokonaan uudelleen, mutta hän jatkaa tavoilleen uskollisena ja korjailee pinnat. 

Naapurimme tummaihoisen perheen mies Walter kutsui meidät uskontojen väliseen yhteiskonserttiin juutalaiseen temppeliin. Menimme. Paikalla oli Newtonin kuvernöörikin. Konsertin jälkeen Iso-O oli vakuuttunut, että LoveTones (naapurinsetämme on oheisen linkin kuvan oikeanpuoleinen mies) oli paras. He laulavat gospelia mukaan tempaavalla tyylillä.

Kun automme oli korjattavana, veimme sen aamusta korjaamolle, T tuli kyydissäni Worcesteriin, ja haimme illasta takaisin. Koska olin tuolloin vapaavalintaisella jaksolla, lähdin töistä jo puolen päivän jälkeen. Kiertelimme Worcesteria alueilla, joissa en ole itsekään käynyt. Täytyy tunnustaa, että ajatukseni kaupungista muuttuivat. Tässä New Englannin alueen toisiksi suurimmassa kaupungissa on oikein mukavan näköisiä alueita ja suorastaan ison kaupungin näköinen keskusta. Minä normaalisti näen vain ne, joilla ei mene niin hyvin. 

Vain 11 mailin päässä Worcesterista on luostari, joka on ainoa Euroopan ulkopuolinen paikka, jossa valmistetaan Trappist Ale-olutta. Menimme luostarikierrokselle, mikä oli sinänsä kiinnostava, mutta olutta emme saaneet. Heillä ei ole oikeutta sitä tarjoilla. Ostimme viralliset olutlasit, ja oluen myöhemmin lähimyymälästämme, josta sitä yllätykseksemme saa. Mukaan tarttui myös erilaisia hilloja ja hyytelöitä (kuten Hot Pepper Jelly, Mango Pepper Jelly, Kadota Fig Preserve ja Ginger Preserve). Päivä oli oikein mukava. Ikäänkuin miniloma keskellä aherrusta.

Grilli on ollut päällä vasta pari kertaa tälle vuodelle. Ensimmäisen kerran toukokuun puolivälissä, kun saimme vieraiksemme lähiseudun suomalaisperheen, toisen kerran perinteisesti Memorial Day:na. Molemmilla kerroilla söimme ulkona, mikä on varsin harvinaista meille. Yleensä keli on siihen liian kuuma. Jopa T totesi lämpötilan olevan "vain pari astetta liikaa". Ehkä hän alkaa sopeutua, sillä tuolloin oli kuitenkin 28 Celcius-astetta. Nyt rytistelemme alas, sillä koko seuraavalle viikolle on luvassa viileämpää ja sateita. T on asiasta iloinen.