Keskiviikkona saapui teltta. Lapset pörräsivät alkuun ympäriinsä: into ei meinannut pysyä nahkan sisäpuolella. Pienen organisoinnin jälkeen olohuone oli raivattu lattiatilaltaan tyhjäksi ja lapset istuivat vieretysten sohvalla. T toimi joukkueenjohtajana ja opettajana. E ja Iso-O nostivat vuorotellen käsiään pystyyn (viittasivat!), kun halusivat joko vastata 'opettajan' kysymyksiin tai kysyä itse jotain. Pikku-O ei jaksanut koko ajan istua, vaan kierteli katselemassa otsalamppu päässään. Hänkin osallistui tarkkaavaisesti - tämä tuli ilmi seuraavan päivän vastaavassa sessiossa.
Ensimmäisenä iltana teltta koottiin hitaasti ja kaikkiin vaiheisiin tarkasti perehtyen valoisassa. Samalla tuli tarkistetuksi, mitä kaikkea vielä puuttuu. Makuualustat ja -makuupussit levitettiin jokaisen omalle paikalle. Hetken makailun jälkeen leiri purettiin. Edelleen hitaasti ja jokaiseen vaiheeseen pysähtyen. Kaikki tekivät oman osuutensa. Luonnollisesti kokoon ja kykyyn suhteutettuna.
Toisena iltana, E:n ja Iso-O:n vapaapäivän (juutalainen uusivuosi, Rosh Hashanah) jälkeen puuttuvat osat oli T:n ja heidän toimestaan hankittu. Oli haastavamman teltankokoamisen aika. Jälleen olohuoneeseen raivattiin tila, mutta nyt sammutettiin valot koko talosta. Ainoastaan otsalamput paloivat. Lisäksi kuviteltiin, että sataa, ja koottiin teltta sateeseen sopivassa järjetyksessä. Aika jännää, ainakin joillekin. Iso-O pelkäsi karhuja.
Kokoaminen meni hienosti. Lapset tiesivät paikkansa ja toimivat hienosti T:n ohjeiden mukaisesti. Erityisen hauskana jäi mieleen Pikku-O:n reipas teltasta poistuminen; ensin hän istui teltan suuaukossa, otti kuvitteelliset kenkänsä ulkoteltasta, laittoi ne jalkoihinsa, nousi vikkelästi ylös ja poistui muiden tieltä. Teltanpurku jäi meille T:n kanssa, sillä kello oli hypähtänyt eteenpäin ja lasten oli päästävä nukkumaan.
Teltta on nyt purettu ja pakattu tositoimia varten. Maine, täältä tullaan!
perjantai 30. syyskuuta 2011
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Aika hyvä viikko
Hyväksi kääntynyt viikko ei alkanut mitenkään liian loistavasti. Polkaisin reippahasti vauhtia TD Gardenin kohdalla ja naps - ketju meni poikki. Yritin löytää T:n ohjeiden mukaisesti (niin, soitin tietenkin ensimmäisenä T:lle) korjaamoa sekä keskustasta että työpaikkani läheisyydestä, mutta se ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Lopulta löysin erään, mutta kävelyä tuli yhteensä 5 mailia, ja olin kyllä melkoisen rikki illasta (kävelyn lisäksi 20 mailia pyöräilyä ehkä selittää väsymystäni paremmin). Onneksi keli oli mitä parhain! Muuten olisi voinut harmittaa vieläkin enemmän. Itse korjaus ei maksanut juuri mitään - vain 10 dollaria - sillä huoltomies kieltäytyi laittamasta pyörääni uutta ketjua:"Se vain huonontaisi pyörän ennustetta. Veikkaan, että joudut hankkimaan uuden kuukauden sisään. Ei tätä ole tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön". Siis mitä?!? Ketjunpäiden yhteenliittämisen jälkeen kitkuttelin pyörällä kotiin; ja jälleen T pääsi sitä säätämään. Nyt on enää muutama vaihde käytössä; henkitoreissaan on mokoma.
Pyörän kokemaa kohtaloa lukuunottamatta mitään suuremmin negatiivista ei tule mieleen. No jos nyt jotain ikävää haluaa kaivaa, niin keli on ollut aika sietämätön. Kuumaa ja kosteaa. Mutta sehän vain sopii E:n istuttamalle ananaksen tyngälle - siitä pitäisi hänen mielessään kasvaa uusi ananas. Tai uintikiellon poistamiselle Crystal Lake:lta. "Swimming at your own risk" kiihoitti vilkasta vääntöä pari vuotta sitten kesällä ja pulpahtaa ajoittain uudelleen julkisuuteen. T ei voinut vastustaa kiusausta, vaan osallistui kaupungintalolla pidettyyn keskustelutilaisuuteen. Oli kuulemma ollut melkoinen teatteri.
Viikon täydellisen positiivisiin asioihin kuuluvat ehdottomasti Pikku-O:n uudelleenaloittama puheterapia sekä minulle mielettömällä tuurilla järjestynyt tuutori. Boston Collegen englanninkielen laitoksen opiskelijat tarvitsivat harjoituskappaleita omiin opintoihinsa, ja harjoituskappaleet valittiin BC-opiskelijoiden ulkomaalaisista puolisoista. Jee. Tapasin oman, itseäni 16 vuotta nuoremman tuutorini torstaina, ja jatkamme harjoituksia viikottain aina joulukuuhun saakka.
Huonoja juttuja eivät myöskään olleet viikonlopun Recycling Day (pääsimme eroon lasten pieniksi jääneistä vaatteista, kengistä ja hyllyyn jääneistä ei-ihan-omantyyppisistä kirjoista, ja saimme tilalle hienon kattilasetin, palapelejä, leluja, tennismailoja ja mikä hassuinta, hellagrillin), tunnin piipahdus BC Eagles-UMass otteluun amerikkalaista jalkapalloa katsomaan, Iso-O:n kaverin kotisyntymäpäivät, ja sunnuntainen pyöräretki koko porukan voimin "Touch a Truck"-tapahtumaan sekä "Harvest Fair":iin. Iloisen mielen toi myös tieto siitä, että T pääsee majoittumaan kaverinsa luokse Philadelphiassa parin viikon päästä mennessään sinne konferenssiin, eikä erillisiä hotellikustannuksia siis ole odotettavissa.
Sunnuntain loppupäivä kului T:n kanssa tietokoneella surffatessa ja ruskaretkeämme suunnitellessa. Olemme lähdössä ensimmäistä kertaa Maine:iin, josta ilmeisimmin pitäisi löytyä lappimaisia maisemia ja vähitellen ruskaakin. Mikä tekee retkestämme hieman aiemmista poikkeavan on se, että ostimme meille teltan. Saa nähdä, mitä tästä vielä seuraa.
Pyörän kokemaa kohtaloa lukuunottamatta mitään suuremmin negatiivista ei tule mieleen. No jos nyt jotain ikävää haluaa kaivaa, niin keli on ollut aika sietämätön. Kuumaa ja kosteaa. Mutta sehän vain sopii E:n istuttamalle ananaksen tyngälle - siitä pitäisi hänen mielessään kasvaa uusi ananas. Tai uintikiellon poistamiselle Crystal Lake:lta. "Swimming at your own risk" kiihoitti vilkasta vääntöä pari vuotta sitten kesällä ja pulpahtaa ajoittain uudelleen julkisuuteen. T ei voinut vastustaa kiusausta, vaan osallistui kaupungintalolla pidettyyn keskustelutilaisuuteen. Oli kuulemma ollut melkoinen teatteri.
Viikon täydellisen positiivisiin asioihin kuuluvat ehdottomasti Pikku-O:n uudelleenaloittama puheterapia sekä minulle mielettömällä tuurilla järjestynyt tuutori. Boston Collegen englanninkielen laitoksen opiskelijat tarvitsivat harjoituskappaleita omiin opintoihinsa, ja harjoituskappaleet valittiin BC-opiskelijoiden ulkomaalaisista puolisoista. Jee. Tapasin oman, itseäni 16 vuotta nuoremman tuutorini torstaina, ja jatkamme harjoituksia viikottain aina joulukuuhun saakka.
Huonoja juttuja eivät myöskään olleet viikonlopun Recycling Day (pääsimme eroon lasten pieniksi jääneistä vaatteista, kengistä ja hyllyyn jääneistä ei-ihan-omantyyppisistä kirjoista, ja saimme tilalle hienon kattilasetin, palapelejä, leluja, tennismailoja ja mikä hassuinta, hellagrillin), tunnin piipahdus BC Eagles-UMass otteluun amerikkalaista jalkapalloa katsomaan, Iso-O:n kaverin kotisyntymäpäivät, ja sunnuntainen pyöräretki koko porukan voimin "Touch a Truck"-tapahtumaan sekä "Harvest Fair":iin. Iloisen mielen toi myös tieto siitä, että T pääsee majoittumaan kaverinsa luokse Philadelphiassa parin viikon päästä mennessään sinne konferenssiin, eikä erillisiä hotellikustannuksia siis ole odotettavissa.
Sunnuntain loppupäivä kului T:n kanssa tietokoneella surffatessa ja ruskaretkeämme suunnitellessa. Olemme lähdössä ensimmäistä kertaa Maine:iin, josta ilmeisimmin pitäisi löytyä lappimaisia maisemia ja vähitellen ruskaakin. Mikä tekee retkestämme hieman aiemmista poikkeavan on se, että ostimme meille teltan. Saa nähdä, mitä tästä vielä seuraa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)