Neurologia (PGY 3): Aivohalvaus

Aika stroke-seniorina oli melkoisen reipastahtinen kaksiviikkoinen. T:n ja lasten lähtöpäivästä viikonlopun yli seuraavaan perjantaihin oli jatkuvaa juoksemista paikasta toiseen. Seniorina jaoin potilaat kahden juniorin kesken; toinen kantoi vastuun teho-osastopotilaista, toinen osastosta. Stroke Code-hakulaite piippasi jatkuvasti. Jotta kaikki meni jouhevasti eteenpäin, huolehdin itse juniorin sijaan akuuteista hälytyksistä aamupäivisin kierron aikaan, joten ajoittain olin ihan pihalla, mitä muiden potilaiden kanssa oli suunnitelmissa. Onneksi stroke-fellow on viimevuodelta tuttu, juuri ohjelmastamme valmistunut intialaislähtoinen Ajay; hänen kanssaan oli helppo kommunikoida jälkikäteen, mistä olivat poissaollessani puhuneet.

Junioreinani olivat "kuukauden erikoistuja"-palkinnon saanut, Libanonista Bostoniin 5 vuotta sitten muuttanut nuorimies Ribal sekä se sama pakistanilainen Nazish, jonka kanssa sain vääntää ohjeita rautalangasta osastoviikon aikana. Sama vääntö jatkui. Olin välillä suorastaan epätoivoinen. Erikoislääkärit, intialainen Moonis ja yhdysvaltalainen Goddeau, toistuvasti ihmettelivät, miten hänen päivittäiset potilaskertomuksensa olivat niin sekavia. Totesin vain, että emme ole vielä lähelläkään sitä hetkeä, jolloin stilisoidaan kertomuksia.

Pariviikkoinen oli sen verran henkisesti raskas, että olin suorastaan helpottunut, kun "pääsin" aloittamaan yövuoroni. Yövuoroissa kun olen vastuussa vain itsestäni. No, täytyy totuuden nimessä todeta, että vaivannäköni ei mennyt hukkaan - Nazish on parantanut tahtia huomattavasti, ja alkaa saavuttaa tason, jolla hänen olisi tullut olla heinäkuun alussa. Toivoa siis on hänenkin kohdallaan.