Neurologia (PGY 2): Kolmas ja viimeinen osastojakso

Nyt on viimeinen neurologiaosastojakso juniorina ohi. Siihen mahtui monenlaista. Dramatiikkaakin. Ehkä meitä oli liian monta naista samassa porukassa tai ehkä kulttuurierot aiheuttivat kahnausta. Tai ehkä seniorina toiminut Adalia vain on persoonallisuudeltaan erikoinen ja siksi haastava. En tiedä, mutta kerron lisää.

Juniorikaverinani oli ensin vain vuotta minua nuorempi, kahden pienen lapsen äiti, Uzma Pakistanista Kanadan kautta tänne saapunut erikoislääkärin paperit vuosia sitten kouraansa saanut miellyttävä nainen, joka vuoden alussa käytti hiukset peittävää huivia, mutta luopui siitä myöhemmin kolmesta syystä johtuen. Ensimmäinen on käytännöllinen. Saatuaan toisen lapsensa marraskuussa hänella ei enää ole aikaa asetella huivia päähänsä aamukiireessä. Toinen on huivin aiheuttama negatiivinen reaktio muissa ihmisissä. Kolmanneksi hänen muslimimiehensä, ohjelmassamme neljättä vuotta erikoistuva Bilal, totesi hänen olevan kauniimpi ilman. Niinpä hän jätti huivin (tai huivit, sillä hänellä oli aina asuun sopiva huivi) kotiin, ja näyttää nyt samalta kuin kaikki muutkin. Koimme molemmat, Uzma ja minä, että olisimme pystyneet toimimaan paljon paremmin ilman Adalian intensiivistä läsnäoloa. Tästä ajatuksesta syntyi ongelmia.

Adalia, Koreasta Massachusettsiin teini-ikaisenä muuttanut nainen, jolle säännöt ja hierarkia ovat kaikki kaikessa. Niinpä häntä harmitti, kun sovimme joistain asioista suoraan erikoislääkärin kanssa keskustelematta ensin hänen kanssaan. Tästä harmistuksesta aiheutui jos minkälaista 'ongelmaa' potilastyössä lähes päivittäin kulminoituen lopulta siihen, että jouduimme käymään kriisikeskustelun ensin erikoislääkärin kanssa minun ja Uzman aloitteesta, ja sen jälkeen vielä Adalian pyynnöstä 'vanhimman erikoistujan' (=chief resident) kanssa. Erikoislääkärillä ei ollut mitään huomautettavaa minun ja Uzman toimissa. Tämä harmitti Adaliaa. Jälkimmäisen keskustelun tuloksena kuitenkin saimme jonkinlaisen työrauhan aikaiseksi, eikä aiheeseen enää ollut kenelläkään tarvetta palata. Hoh hoijaa!

Toisen puoliskon juniorikaverinani oli jälleen Evy, Kyproksen lahja neurologialle. Tämä ihastuttava, itseäni 11 vuotta nuorempi on ryhmämme ainoa oikea PGY 2 ("post graduate year 2") erikoistuja -  kaikilla muilla on vierähtänyt vuosi jos toinenkin. Evyn kanssa Adalian on helpompi olla, sillä Evy on luonnostaan hierarkiassa hänen 'alapuolellaan'. Evy sen sijaan joutui puhaltamaan välimerellistä temperamentiaan minulle selvitäkseen tunteista, joita Adalia hänessä aiheutti. Meillä meni siis kauheasti energiaa henkilökemioiden kanssa selviämiseen sen sijaan, että olisimme keskittyneet vain neurologiaan ja potilaiden hoitoon. Onneksemme potilasmäärämme pysyi huomattavan vähäisenä koko kuukauden ajan.

Erikoislääkäreinä olivat Sargent, 70-vuotias eläkeiän jo ylittänyt hassunhauska, mutta neurologian erikoisuuksista kaiken tietävä nainen, jonka kanssa puheet ryöpsähtelivät lääketieteestä kaikkeen muuhun. Toisen puoliskon saimme nauttia ohjelmajohtajamme Salameh:n seurasta. Hänestä ei voi sanoa mitään pahaa. Viikonloppuisin kanssani olivat Ionete, romaniasta aikoinaan tänne saapunut neuroimmunologi sekä Hayward, hassu PhD:n suorittanut erikoislääkäri, joka on parhaimmillaan tutkimustensa parissa, ei ehkä niinkään potilastyössä.

Viimeinen viikko oli haastava T:n lopulta lyhyeksi (ks. seuraava kirjoitus) muodostuneen poissaolon vuoksi. Menin joka aamu vasta Morning Report:in jälkeen ja lähdin tukka putkella niin pian kuin kehtasin sign out:in jälkeen. Ylimääräistä stressiä aiheutti tiistaiklinikka, johon minulta kysymättä oli lisätty yksi uusi potilas listan jatkoksi.

Kiinnostavia potilastapauksia kuukauteen mahtui monia. Esimerkiksi "high-flow AV-fistula" aiheuttaen sydämen vajaatoiminnan ja epileptisen kohtauksen, neljännen aivohermon halvaus, neuroborrelioosi, ja polycythemian aiheuttama kuudennen aivohermon halvaus. Kävi myös ilmi, että aiemmin talvella altistuin oikein kunnon keuhkotuberkuloosille. Sain oikein ilmoituksen kotiin, jossa vaadittiin minua saapumaan tutkimuksiin tiettynä ajankohtana, muuten minua ei päästetä töihin.

Kuukauden lopetti Uzman yllättävä ilmoitus siitä, että hän lopettaa ohjelmassamme tulevana viikonloppuna. Tästä seuraa seuraavan vuoden ohjelman uudelleen järjestely. Olen vieläkin shokissa - sekä siksi, että hän on lähdössä, että myös siksi, että olen huolissani, mikä vaikutus tällä on meihin muihin.