Maanantai-iltapäivänä kokoonnuimme koko porukan kera E:n ja Iso-O:n koululle kannustamaan molempien juoksukilpailua (1,5 km FunRun koulualueen ympäri). T oli hakenut Pikku-O:n ja odotti minua malttamattomana pyöräkärryn luona päästäkseen ensimmäisenä juoksuun lähteneen E:n kanssa lähtöviivalle. Me kannustimme Pikku-O:n kanssa maaliviivan tietämillä, kun E saapui hieman kärjen jälkeen perille. Mukana juossut T kiirehti takaisin lähtöviivalle tehdäkseen saman matkan uudelleen Iso-O:n kanssa. Iso-O:lla matkaan kului tasan puoli minuuttia E:a enemmän, mutta koska sarjana oli kakkosluokan sijaan Kindergarten, vetäisi matamimme tyttöjen toiselle sijalle, ja sai palkinnoksi lipun jäätelöbaariin. Alkuun hän luuli, että lipulla pääsee kaksi henkilöä ilmaiseksi, ja illan aikana hän mietiskeli moneen otteeseen, kenet hän mukaansa ottaisi. "I have THOUSANDS of friends!!" Kun lopulta selvisi, että vain ostamalla yhden jäätelön saa toisen ilmaiseksi, jäivät mietteet vähemmälle, mukaan kun pitää ottaa maksajakin. Ehkä minut siis kuitenkin kelpuutetaan kaveriksi, vaikka ensimmäiseltä listalta putosinkin heti alkukarsinnoissa.
Pikku-O:n asioiden äärellä oltiin tänään keskiviikkona. Montessori-koulusta mukaan saapui Pikku-O:n opettaja ja erityisopettaja (vaikka tiedossa olikin, että Pikku-O on kahden koulupäivän jälkeen siirtymässä toiseen kouluun), ja Newtonin kunnan puolelta puheterapeutti sekä puheterapiaopiskelija. Kävimme läpi Pikku-O:n tilanteen kuulemalla kaikkia asianosaisia. Alustavana tietona on, että pikkuisimpamme aivot eivät lähetä oikeanlaista informaatiota puheen tuottamiseen tarvittaville kielelle, suulle ja huulille. Tilannetta ryhdytään korjaamaan jo kesällä - heinäkuun ajan Pikku-O pääsee kahdesti viikossa kolmen muun samantyyppisestä vaivasta kärsivän pienen ihmisen kanssa harjoittelemaan, ja ennen Suomi-lomaamme tiedämme, jatkuuko terapia kerran vai kahdesti viikossa syyskuusta eteenpäin.
Alamme helteen meitä hiillostaessa (huomenna taitaapi mennä 100*F eli 38*C rikki) valmistautua suomalaisperheen saapumiseen muutaman tunnin kuluessa. T:n teologiystäväperheen vaimo on ollut kevään New Haven:issä Connecticutissa, ja nyt heillä on tarkoituksena koko perheen voimin tutustua lähiympäristöön, kuten Bostoniin ja Niagaran putouksiin. Vihje: saa tänne muutkin tulla.
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Monenlaista urheilua
Urheilimme viikonlopun aikana monella tyylillä. Hiki ei itselleni tullut varsinaisesti missään, mutta mukavaa on ollut.
Lauantaina lastenhoitajamme A:n äiti L tuli kahden nuoremman kaveriksi (A:lla oli Highschoolin Prom Night), kun lähdimme E:n ja T:n kanssa kohti Gillette Stadiumia ja USA-Espanja jalkapallo-ottelua. Liikenne oli aivan tukossa ja etenimme etananvauhtia käytännössä koko matkan. Pelkona oli jopa se, ettemme ehdi nähdä alkupotkua, vaikka lähdimme kotoa melkein kaksi tuntia ennen ko. ajankohtaa. Kun samalle stadionille matkustaa 64.121 ihmistä yhtäaikaa, ei siinä monikaistaiset tiet paljon auta, ja autokin piti jättää parin kilometrin päähän. Pienestä myöhästymispelosta huolimatta ehdimme mainiosti ja istuimme paikoillamme parikymmentä minuuttia etuajassa.
E kannusti viisaasti Espanjaa ja lähti voittajana kotiin Yhdysvaltojen 0-4 häviön vuoksi. T:n kanssa kannustimme asuinmaatamme, jotta oikea jalkapallo saisi täällä hieman paremman jalansijan, mutta olimme peliporukkamme häviäjät. Häviöstä huolimatta tunnelma oli loistava ja keli sattui olemaan jokseenkin täydellinen, joten mikäpä sitä oli katsellessa maailman parasta jalkapalloa. Kotimatka sujui kuunnellen takapenkin yksiäänistä kannustuslaulantaa ja pelistä mukaansaatujen taputushanskojen kopsetta.
E meni melko suoraan nukkumaan, mutta meidän penkkiurheilumme jatkui katsoen televisiosta Canucks-Bruins Stanley Cup-finaalin toista ottelua. Harmillisesti sekin päättyi Bostonin osalta kurjasti, ja ottelusarja on jo 0-2. Seuraavat kaksi ottelua pelataan Bostonissa. Odotan mielenkiinnolla, miten se täällä näkyy; työmatkani kun kulkee TD Gardenin seiniä viistäen.
Sunnuntaiaamupäivänä päätimme hyvän kelin ja lasten innokkuuden vuoksi lähteä pyörähtämään Suomi-koulun kevätjuhlassa Kaleva-majalla Littletonissa, vaikka itse koulunkäynti jäikin osaltamme tänä lukuvuonna kokonaan väliin. Lähdön hetkellä ilmeni, että Iso-O:n uimapuku ei ole missään. Epätodennäköisenä vaihtoehtona muunsimme ajoreittimme kulkemaan Lake Cochituaten kautta (kävimme siellä viikko sitten uimassa), ja sieltähän se uimapuku löytyi, ison puun vierestä, paikasta, johon Iso-O oli sen jättänyt. Ja bonuksena löytyivät uimalasit, jotka Iso-O oli rannalle unohtanut VUOSI sitten.
Pienehköstä mutkasta huolimatta saavuimme juhlaan juuri parahiksi näkemään todistustenjaon sekä laulamaan Suvivirren. Lupaus uimaanpääsemisestä oli lunastettava heti viimeisen nuotin sammuttua, eikä kauan kulunutkaan ennenkuin uimapuvut ja -housut olivat päällä ja kolmikko hiustupsuja myöten pinnan alla. Pikku-O pysyy vielä mukavasti rantavedessä, mutta E ja Iso-O sukeltelevat ja touhuavat huomattavasti syvemmällä. Lasten into siirtyi muihinkin, ja parhaimmillaan vedessä oli yli kymmenen alle kymmenenvuotiasta.
Kotona odotti kompostin tyhjennys - eräänlainen urheilu sekin. Kyseessä ei suinkaan ole mikään Biolan-kompostori vaan kannellinen avokomposti, jonka kannen pesukarhukin saa yksinään auki. Siksi kannen päällä on monta kiveä. Komposti on sen verran pieni, että jo helmi-maaliskuussa jouduimme siirtymään vanhojen roskapönttöjen käyttämiseen varakomposteinamme, ja autotallissamme on haissut vienosti pahalta. Tänään tilanne korjaantui, kun ensin raahasimme vanhan kompostin sisällöstä 3/4 osaa pihamme huonon nurmikon alueelle, ja täytimme sen sitten uudelleen roskapönttöjemme sisällöllä. T kylvi mullaksi muuttuneen kompostijätöksen päälle ruohonsiemenet ja lapset jyräsivät sen tasaiseksi hyppimällä sopivasti siirrellyn uima-altaansa pohjan päällä.
Viikonlopun viimeisimpänä muttei vähäisimpänä urheiluna kävivät T ja E juoksemassa yhdessä meidän peruslenkkimme Coldspring Parkissa. E oli jaksanut hienosti juosta koko 3,8 kilometrin lenkin. Vielä ei toki ole tarkoitus tehdä 8-vuotiaasta T:lle lenkkiseuraa vaan totuttaa hänet huomista FunRun:ia varten (koululla on alueen ympärijuoksu ja picnic huomenna; alueen ympärys on n. 1,5km). Iso-O:kin aikoo juosta, mutta tänään hänellä oli enemmän mielessä pukeutuminen kauniiksi; pääsimme ihailemaan A-kummin tekemään hienoon mekkoon ja helmikoruun pukeutunutta tyttöä, jonka päässä oli luonnonkukkia. Ihanan tyttömäistä!
Lauantaina lastenhoitajamme A:n äiti L tuli kahden nuoremman kaveriksi (A:lla oli Highschoolin Prom Night), kun lähdimme E:n ja T:n kanssa kohti Gillette Stadiumia ja USA-Espanja jalkapallo-ottelua. Liikenne oli aivan tukossa ja etenimme etananvauhtia käytännössä koko matkan. Pelkona oli jopa se, ettemme ehdi nähdä alkupotkua, vaikka lähdimme kotoa melkein kaksi tuntia ennen ko. ajankohtaa. Kun samalle stadionille matkustaa 64.121 ihmistä yhtäaikaa, ei siinä monikaistaiset tiet paljon auta, ja autokin piti jättää parin kilometrin päähän. Pienestä myöhästymispelosta huolimatta ehdimme mainiosti ja istuimme paikoillamme parikymmentä minuuttia etuajassa.
E kannusti viisaasti Espanjaa ja lähti voittajana kotiin Yhdysvaltojen 0-4 häviön vuoksi. T:n kanssa kannustimme asuinmaatamme, jotta oikea jalkapallo saisi täällä hieman paremman jalansijan, mutta olimme peliporukkamme häviäjät. Häviöstä huolimatta tunnelma oli loistava ja keli sattui olemaan jokseenkin täydellinen, joten mikäpä sitä oli katsellessa maailman parasta jalkapalloa. Kotimatka sujui kuunnellen takapenkin yksiäänistä kannustuslaulantaa ja pelistä mukaansaatujen taputushanskojen kopsetta.
E meni melko suoraan nukkumaan, mutta meidän penkkiurheilumme jatkui katsoen televisiosta Canucks-Bruins Stanley Cup-finaalin toista ottelua. Harmillisesti sekin päättyi Bostonin osalta kurjasti, ja ottelusarja on jo 0-2. Seuraavat kaksi ottelua pelataan Bostonissa. Odotan mielenkiinnolla, miten se täällä näkyy; työmatkani kun kulkee TD Gardenin seiniä viistäen.
Sunnuntaiaamupäivänä päätimme hyvän kelin ja lasten innokkuuden vuoksi lähteä pyörähtämään Suomi-koulun kevätjuhlassa Kaleva-majalla Littletonissa, vaikka itse koulunkäynti jäikin osaltamme tänä lukuvuonna kokonaan väliin. Lähdön hetkellä ilmeni, että Iso-O:n uimapuku ei ole missään. Epätodennäköisenä vaihtoehtona muunsimme ajoreittimme kulkemaan Lake Cochituaten kautta (kävimme siellä viikko sitten uimassa), ja sieltähän se uimapuku löytyi, ison puun vierestä, paikasta, johon Iso-O oli sen jättänyt. Ja bonuksena löytyivät uimalasit, jotka Iso-O oli rannalle unohtanut VUOSI sitten.
Pienehköstä mutkasta huolimatta saavuimme juhlaan juuri parahiksi näkemään todistustenjaon sekä laulamaan Suvivirren. Lupaus uimaanpääsemisestä oli lunastettava heti viimeisen nuotin sammuttua, eikä kauan kulunutkaan ennenkuin uimapuvut ja -housut olivat päällä ja kolmikko hiustupsuja myöten pinnan alla. Pikku-O pysyy vielä mukavasti rantavedessä, mutta E ja Iso-O sukeltelevat ja touhuavat huomattavasti syvemmällä. Lasten into siirtyi muihinkin, ja parhaimmillaan vedessä oli yli kymmenen alle kymmenenvuotiasta.
Kotona odotti kompostin tyhjennys - eräänlainen urheilu sekin. Kyseessä ei suinkaan ole mikään Biolan-kompostori vaan kannellinen avokomposti, jonka kannen pesukarhukin saa yksinään auki. Siksi kannen päällä on monta kiveä. Komposti on sen verran pieni, että jo helmi-maaliskuussa jouduimme siirtymään vanhojen roskapönttöjen käyttämiseen varakomposteinamme, ja autotallissamme on haissut vienosti pahalta. Tänään tilanne korjaantui, kun ensin raahasimme vanhan kompostin sisällöstä 3/4 osaa pihamme huonon nurmikon alueelle, ja täytimme sen sitten uudelleen roskapönttöjemme sisällöllä. T kylvi mullaksi muuttuneen kompostijätöksen päälle ruohonsiemenet ja lapset jyräsivät sen tasaiseksi hyppimällä sopivasti siirrellyn uima-altaansa pohjan päällä.
Viikonlopun viimeisimpänä muttei vähäisimpänä urheiluna kävivät T ja E juoksemassa yhdessä meidän peruslenkkimme Coldspring Parkissa. E oli jaksanut hienosti juosta koko 3,8 kilometrin lenkin. Vielä ei toki ole tarkoitus tehdä 8-vuotiaasta T:lle lenkkiseuraa vaan totuttaa hänet huomista FunRun:ia varten (koululla on alueen ympärijuoksu ja picnic huomenna; alueen ympärys on n. 1,5km). Iso-O:kin aikoo juosta, mutta tänään hänellä oli enemmän mielessä pukeutuminen kauniiksi; pääsimme ihailemaan A-kummin tekemään hienoon mekkoon ja helmikoruun pukeutunutta tyttöä, jonka päässä oli luonnonkukkia. Ihanan tyttömäistä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)