Vettä saa jälleen keittämättä juoda. Suuri vaiva tuo ei toki ollut, ja onkin ollut varsin huvittavaa seurata, miten kohtuullisen järkevätkin ihmiset panikoituvat, kun itsestäänselvyydet eivät enää olekaan sellaisia. Heti, kun tieto putkirikosta ja veden keittämispakosta tuli julkisuuteen, ihmiset ryntäsivät kauppoihin tyhjentämään vesipullohyllyt lähes hinnalla millä hyvänsä. Toinen vaihtoehto kun olisi ollut niinkin hankala kuin omatoiminen keittäminen. Siinähän olisi saattanut vaikka saada palovamman. Mutta, nyt siis tämä 'katastrofi' on ohi, ja Bostonin ravintolat voivat palata normaaleihin ruokalistoihin ja Newtonin koulujen juoma-automaatit - joista E:n on ollut aina kiellettyä juoda - saavat jälleen luvan toimia.
E ja Iso-O ovat käyneet koulujaan vieraista huolimatta. Eilen E ilahtui, kun sedät vanhempineen, äiti sekä Pikku-O ilmaantuivat luokkaan täysin varoittamatta. Tästä mahdollisuudesta kuuluu suuri kiitos oman kiireensä lomassa aikaansa meille antaneelle rehtorille. Olimme nimittäin tulleet tyrmätyiksi koulun kansliassa, kun ehdotin toimistovirkailijalle, että kävisin pienellä esittelykierroksella koulun sisällä samalla, kun vien osuutemme opettajien vuosittaiseen, vanhempien järjestämään lounasjuhlaan. Sehän ei sopinut lainkaan; itseasiassa kasvislautasemmekin toimitettiin puolestamme alakertaan, etten vain vahingossa itse lähtisi valvomatta koulun käytäville seikkailemaan.
Olimme juuri poistumassa pääovelta, kun rehtori tuli peräämme, ja kysyi, olemmeko E:n perhettä. Esiteltyään itsensä hän viittoi meidät mukaansa ja johti kulkumme suoraan E:n luokkaan. Kulkumatkamme aikana hän iloisesti keskusteli mm. E:n hämmästyttävästä englanninkielentaidon kehittymisestä. No, tässä tietenkin täytyy muistaa täkäläinen "kehumme aina, ja löydämme helposti positiiviset puolet ja korostamme niitä"-tyyppinen puhetapa. Mikä on kiva.
Luokassa rehtori esitteli meidät, ja kättelimme opettajan. E sai opettajan luvalla esitellä meille luokkaansa sekä tekemiään koulutöitä. Luokkakaverit eivät näyttäneet häiriintyvän meistä lainkaan, vaan jatkoivat hiljaista työskentelyään opettajan kulkiessa pöydän luota toiselle. Hämmentävän hiljaista luokassa olikin. Pian päästimme E:n jatkamaan omia tehtäviään ja poistuimme ulos koulun takaovesta. Setien silmien eteen aukeni huudahduksia aiheuttavia näkymiä:"Nurmikenttä, koripallokenttä, lentopallokenttä, baseball-kenttä!" E:n koulunkäyntipuitteiden todettiin olevan kunnossa. Kiersimme vielä koulun etupuolelle, johon E pian luokkansa kanssa saapuikin.
Voi, mikä pettymys olikaan E:lle, että sedät suuntasivat koululta kohti Newtonin metroasemaa sen sijaan että olivat tulleet mukanamme kotiin ja edelleen pelaamaan baseball:ia tai jalkapalloa. Usean tunnin ajan hän kehoituksistani huolimatta odotti poikia takapihallamme jalkapalloa potkiskellen. Ja kun vielä illalla sedät lähtivät T:n järjestämälle retkelle Boston Collegelle, oli harmi silminnähtävää. Toivotaan, että jokin ilta vielä onnistuu.
Myös Iso-O ja Pikku-O ovat nauttineet setien vierailusta täysin palkein. Iso-O sai lopulta kuiskatuksi, että hän haluaisi setien tulevan myös hänen kouluaan katsomaan. Alustavasti näin sovimmekin. Pikku-O on ottanut erityisesti sedistä vanhemman kohteekseen, ja kysymättä hinautuu syliin kirjan kanssa ja olettaa lukemis- tai milloin mitäkin palvelua. Kohtuullisen suuri kokoero ei tunnu pientä haittaavan.
Vettä ei enää tarvitse keittää. Sen sijaan vapunaattona laittamani sima porisee siihen malliin, että päivä päivältä vakavammin olemme T:n kanssa miettineet, josko sitä lapsille uskaltaa tarjota laisinkaan.
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Koulun syntymäpäivät ja vieraiden saapuminen
Viikonloppua olemme viettäneet hikisissä tunnelmissa lämpötilan noustua hellelukemiin molempina päivinä. Juomavedelle olisi tarvetta. Harmi vaan, että ison vesiputken rikkoutuminen Westonissa lauantai-iltapäivänä vei tämän ylellisyyden 2 miljoonalta ihmiseltä Bostonin alueella - myör meiltä vierainemme. Isot kattilat ovat porisseet hellalla siitä lähtien ja suodatuskapasiteettimme on ylärajoillaan. Vielä on juotavaa kuitenkin riittänyt.
Ennen putkirikkoa lähdimme iloisen tietämättöminä tästä uhkaavasta tilanteesta kohti E:n koulun 50-vuotisjuhlaa. Juhla oli järjestetty ulkoilmatapahtumana piha-alueella. E ja T osallistuivat alkuun juhlajalkapallo-otteluun, jossa oppilaat pelasivat vanhempia vastaan. Aivan lopuksi T pääsi vielä pallottelemaan aikuisten kesken; E suuntasi tuolloin kiinnostuksensa jo muihin pihan aktiviteetteihin. Pomppulinna ja -liukumäki osoittautuivat hiteiksi. Iloa tuotti myös oman opettajan bändin esiintyminen sekä Newtonin pormestarin näkeminen aivan lähietäisyydeltä. Kakunleikkauksen jälkeen lähdimme takaisin kotiin valmistautumaan päivän toiseen odotettuun tapahtumaan; lasten sedät olivat saapumaisillaan.
T valmisti herkullisen savukalapastan, joka maistui amerikan pikaruoalla kyllästetyille vieraillekin mainiosti. Matkalaukut löysivät paikkansa, ja pienen Newton Highlands-iltakävelyn jälkeen sedät jaksoivat hetken pallotella innokkaan pikkuväkemme kanssa pihalla, minkä jälkeen rauhoittuminen nukkumaan oli astetta tavanomaista hankalampaa. Vauhtia oli ilmeisesti sen verran paljon patoutunut pienten sisälle, että yön aikana sekä E että Iso-O aiheuttivat lakananvaihtotarpeen; E:n edellisestä vahingosta on kulunut yli kolme vuotta, eikä Iso-O:llakaan ole kyse mistään säännöllisestä tapahtumasta.
Lämpötila vain kohosi kohti sunnuntaita. Hitaan aamun jälkeen hyppäsimme kaikki metroon lukemaan jäänyttä T:a lukuunottamatta. Bostonin keskustassa ja meren rannalla oli kuuma, mutta jaksoimme silti kaikki hieman katsella ympärillemme. Quincy Marketin laajasta ruokavalikoimasta löysimme mieleisemme, ja lounasaika oli pelastettu. Lounaan jälkeen jaksaminen alkoi erityisesti pikkuväellä loppua, joten ilmastoitu metro koitui pelastukseksemme Boston Common-puistoalueen laidalta.
E:n toive toteutui, kun sedät lähtivät E:n ja Iso-O:n kanssa yhdessä lähikentälle pelaamaan. Mukaan pakattiin juomapullojen lisäksi jalkapallot, baseball-ränsät, -pallot ja -maila. Sen verran hikistä ja punaposkista porukkaa saapui takaisin, että ilmeisen mukavaa oli ollut. Ruoka maistui, ja kuumuudesta huolimatta E:n ei tarvinnut unta odottaa. Iso-O ja erityisesti Pikku-O kärsivät hikisyydestä niin paljon, että erityisesti viimeksi mainitun siirtyminen unitouhuihin kesti lähes kaksi tuntia. Kohta taitaa olla itselläkin aika siirtyä keräämään voimia huomenna koittavaa arkea varten.
Ennen putkirikkoa lähdimme iloisen tietämättöminä tästä uhkaavasta tilanteesta kohti E:n koulun 50-vuotisjuhlaa. Juhla oli järjestetty ulkoilmatapahtumana piha-alueella. E ja T osallistuivat alkuun juhlajalkapallo-otteluun, jossa oppilaat pelasivat vanhempia vastaan. Aivan lopuksi T pääsi vielä pallottelemaan aikuisten kesken; E suuntasi tuolloin kiinnostuksensa jo muihin pihan aktiviteetteihin. Pomppulinna ja -liukumäki osoittautuivat hiteiksi. Iloa tuotti myös oman opettajan bändin esiintyminen sekä Newtonin pormestarin näkeminen aivan lähietäisyydeltä. Kakunleikkauksen jälkeen lähdimme takaisin kotiin valmistautumaan päivän toiseen odotettuun tapahtumaan; lasten sedät olivat saapumaisillaan.
T valmisti herkullisen savukalapastan, joka maistui amerikan pikaruoalla kyllästetyille vieraillekin mainiosti. Matkalaukut löysivät paikkansa, ja pienen Newton Highlands-iltakävelyn jälkeen sedät jaksoivat hetken pallotella innokkaan pikkuväkemme kanssa pihalla, minkä jälkeen rauhoittuminen nukkumaan oli astetta tavanomaista hankalampaa. Vauhtia oli ilmeisesti sen verran paljon patoutunut pienten sisälle, että yön aikana sekä E että Iso-O aiheuttivat lakananvaihtotarpeen; E:n edellisestä vahingosta on kulunut yli kolme vuotta, eikä Iso-O:llakaan ole kyse mistään säännöllisestä tapahtumasta.
Lämpötila vain kohosi kohti sunnuntaita. Hitaan aamun jälkeen hyppäsimme kaikki metroon lukemaan jäänyttä T:a lukuunottamatta. Bostonin keskustassa ja meren rannalla oli kuuma, mutta jaksoimme silti kaikki hieman katsella ympärillemme. Quincy Marketin laajasta ruokavalikoimasta löysimme mieleisemme, ja lounasaika oli pelastettu. Lounaan jälkeen jaksaminen alkoi erityisesti pikkuväellä loppua, joten ilmastoitu metro koitui pelastukseksemme Boston Common-puistoalueen laidalta.
E:n toive toteutui, kun sedät lähtivät E:n ja Iso-O:n kanssa yhdessä lähikentälle pelaamaan. Mukaan pakattiin juomapullojen lisäksi jalkapallot, baseball-ränsät, -pallot ja -maila. Sen verran hikistä ja punaposkista porukkaa saapui takaisin, että ilmeisen mukavaa oli ollut. Ruoka maistui, ja kuumuudesta huolimatta E:n ei tarvinnut unta odottaa. Iso-O ja erityisesti Pikku-O kärsivät hikisyydestä niin paljon, että erityisesti viimeksi mainitun siirtyminen unitouhuihin kesti lähes kaksi tuntia. Kohta taitaa olla itselläkin aika siirtyä keräämään voimia huomenna koittavaa arkea varten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)