Toimistotädin tapaaminen

Kolmisen viikkoa olen ollut valmis luovuttamaan todistuskasani tulevan työpaikkani käsiteltäväksi. Tänään se vihdoin onnistui.

Puolitoista tuntia matkasin metrolla, kävellen ja bussilla kohti Athinoula A. Martinos Center for Biomedical Imaging-tutkimuskeskusta. Ala-aula oli täynnä aikuisia ja lapsia, pöytiä herkkuineen ja ilmapalloineen sekä paljon iloista puheensorinaa, sillä käynnissä oli vuosittainen työntekijöiden perheiden juhla. Ilmoittauduin ja sain rintapieleeni tunnistustarran, jota sivumennen sanoen kannoin aina kotiin saakka (noloa). Sovitusti soitin aulan lankapuhelimella saamaani lankapuhelinnumeroon.

Olin saanut lukuisista käymistämme sähköpostikeskusteluista vaikutelman tiukasta, huolitellusta hieman päälle nelikymppisestä virkanaisesta, mutta tapasinkin lähellä eläkeikää olevan, aavistuksen pyöreän ja lupsakan toimistotädin. Kävimme paperipinoni läpi sivu sivulta. Jo ensimmäinen paperi tuli bumerangina takaisin; CV:ssä olisi pitänyt olla päivämäärien tarkkuudella jokainen työpaikkani ja erityisesti jokainen vähänkin merkittävämpi poissaolo työstä. Sanomattakin on selvää, että en ollut näin tarkasti toiminut. Sitten meni monen paperin kanssa hyvin, kunnes kävi ilmi, että tutkimusryhmästä saamani kutsukirje oli jo liian vanha. Hohhoijaa.

Vaikka osassa liitteitä olikin puutteita, lähti viisumihakemusprosessini kuitenkin käyntiin. Ja hyvä niin, sillä aikaa byrokratian rattaisssa kuluu aina heinäkuun alkuun, jolloin lähtömme Suomeen jo häämöttää. Muu prosessi jäi odottamaan uutta korjattua CV:täni sekä allekirjoitettua uutta kutsukirjettä. Niine hyvineni pääsin kotimatkalle, johon aikaa kului puolituntia vähemmän kuin mennessä.

Kotona avasin sähköpostini. Siellä oli jälleen toimistotädin tervehdys. Sain lisäpyynnön lähettää kopion passistani sekä kaikki aiemman viisumihakemukseni liitteet. Kiitollisuuteni T:n järjestelmällisyyttä kohtaan sai uuden ulottuvuuden; meillä oli näistä kaikista skannatut versiot koneellamme. En uskalla edes ajatella, miten iso työ olisi ollut ryhtyä kopioimaan uudelleen kaikkea pyydettyä. Sain samantien lähetettyä tädille lähes parikymmentä liitetiedostoa. Korjasin myös CV:n ja allekirjoitin uuden kutsukirjeen lähetettäväksi myös. Yllättäen pienen lisäpuristuksen jälkeen kaikki olikin järjestyksessä. Hyvin hyvä, kuten tätimme sanoisi.

Viikonloppu saapui jälleen kuin varkain. Vapun kunniaksi laitoin siman tulemaan, tänään. Huomenna E:n koulu täyttää 50 vuotta, ja menemme sitä juhlistamaan. Juhlien jälkeen vastaanotamme E:n ja Iso-O:n kovasti odottamat sedät.