Karuselli

Torstaiaamuna lähdimme reippaina kohti Bostonin keskustaa. E oli pakannut puuharepun, ja lapset oli ohjeistettu käyttäytymään asiallisesti työpaikkapiipahduksemme ajan. Lahjontaankin oli syyllistynyt - jos kaikki menisi mukavasti, olisi tiedossa käynti E:n toivomuksen mukaisesti Dunkin' Donuts:in donitsikaakaoilla.

Keskustaan saavuttuamme tarkistin sähköpostit. Olin edellisenä päivänä laittanut viestin, että koululaisten loman vuoksi joudun tulemaan lasten kanssa, mutta huolehdin heille puuhaa, jotteivat ole häiriöksi. En ollut saanut vastausta, mutten ajatellut asiassa olevan mitään ongelmaa. Kuitenkin nyt laatikossani oli vain lyhyt viesti:"We'd better meet next week". Kiva. Et sitten viitsinyt vastata ajoissa! Nieleskelin raivoani hetken, mutta laitoin sitten ystävällisen, joskin lyhyen viestin ehdottaen tapaamista ensi perjantaina - ilman lapsia. "That'll be great", oli vastaus.

No. Olimme Bostonin keskustassa, keli oli mitä mainioin, ja Iso-O oli reissua keskustaan pitkään toivonut. Ehkä mitään katastrofia ei siis ollut tapahtunut. Ja, totta on, että menen mieluiten virallisiin tapaamisiin ilman lapsia. Oli aika ryhtyä nauttimaan tästä yllättävästä minilomasta. Varsinkin, kun olin jättänyt kirjanikin kotiin.

Kävelimme Boston Common-puistossa päästäen alkuun lasten pahimpia höyryjä pihalle puiston laidalla olevassa leikkipuistossa. Leikkipuiston jälkeen reittimme varrelle osui karuselli - sellainen oikein perinteinen, vanha, soiva karuselli hevosineen kaikkineen. Iso-O oli myyty. E mietti hetken, ja halusi sitten mukaan hänkin, vaikka hintana tästä pyörähtelystä oli Dunkin' Donuts-käynnin siirtyminen tulevaisuuteen. Intoa puhkuen Iso-O ja E asettuivat jonoon, ja pääsivät viimeisten joukossa omiin hevosiinsa. Hieman E:a harmitti, että istuminen pyörivässä teekupissa jäi kokematta, kun siihen oli joku jo ehtinyt mennä. Pikku-O joutui seuraamaan karusellin pyörimistä ulkopuolelta, muttei se tuntunut haittaavan, joten ratkaisu oli oikea.

Karusellin jälkeen käveleskelimme vielä puiston toiseen osaan, jossa on paljon kauniita istutuksia ja pieni lampi, jota pitkin turisteja kuljetetaan parinkymmenen hengen joutsenpolkuveneillä. Puisto on tosi kaunis, ja ympäröivät korkeahkot, vanhat rakennukset tekevät siitä oikein sievän kokonaisuuden. Pikku-O istui rattaissa, E ja Iso-O hyppelehtivät lammen rantatörmää pitkin. Yhteensä vietimme aikaa melkein pari tuntia. Hyppäsimme metroon puiston toisella laidalla olevalta pysäkiltä (Arlington) kotia kohti.

Lapsia ei tarvinnut motivoida kotiin, sillä tiedossa oli kutsu Iso-O:n preschool-kaverin kotiin pizzaillalliselle. Kaverin pastori-isä paistoi pizzaa, esitti hauskalla tavalla eripuolilta Yhdysvaltoja tulleita ihmisiä, ja kuunteli kiinnostuneena T:n väitöskirjaprojektin vaiheita. Leppoisa julkisella puolella työssä oleva juristiäiti kertoi omasta työstään lastensuojelupuolella sekä sairaalassa. Vietimme oikein mukavan alkuillan heidän kanssaan. Lapsetkin viihtyivät. 9-vuotias isosisko piti hyvää huolta Pikku-O:sta, ja 4-vuotias pikkuvelikin nautti selvästi kolmikkomme seurasta. Oma puhumiseni oli jostain syystä taas tosi kankeaa; T sen sijaan on todella hyvä. Välillä mietityttää, että kärsinkö jonkinasteisesta ulkomaankieliafasiasta, kun T:lle puhuminen tuntuu olevan niin paljon helpompaa.

Jälkiruokajäätelön jälkeen oli aika lähteä kävelemään sadan metrin päässä olevalle kodillemme. Lapset menivät hammaspesun jälkeen suoraan nukkumaan, T lähti tapaamaan opiskelukavereitaan elokuvafestivaalin merkeissä ja itse kertailin vielä (epätoivoisesti?) muutamia pikkuyksityiskohtia ensi keskiviikkoa varten.

Sen verran tärkeä kokemus pyörähdykset karusellissa oli, että lapset kertoivat sen innokkaina T:lle heti hänet kotona nähtyään. "Tämä on ollut TOSI kiva päivä!" totesi Iso-O päivän päätteeksi.