Monenlaista urheilua

Pikku-O:lla on oma punainen krokotiilipolkupyörä 12" renkain. Kävimme hakemassa sen lauantaina Suomi-koulun jälkeen Bedfordista, joka on Lexingtonissa sijaitsevan koulun viereinen kunta. Pikku-O on siitä näkyvän ylpeä, mutta niin ovat isosisaruksetkin, jotka eivät millään malta pysyä pois pyörän kimpusta. Kilpaa he ovat auttaneet Pikku-O:ta ajamisen alkeissa. Siinäpä sitä on auttamistakin. Pikku-O:lla kun ei ole mitään käsitystä, mitä polkimilla, joihin jalat juuri ja juuri ylettävät, tehdään. Eikä apupyörien puuttuminen tee satulassa istumisestakaan liian helppoa. Saa nähdä, mihin tässä vielä päädytään. Odotukset eivät ole kovin korkealla. Päivittäiset lyhyet harjoitussessiomme ovat kuitenkin jo kantaneet pientä hedelmää; Pikku-O on melkoisen taitava taluttamaan pyöräänsä.

Sunnuntaina T, E ja Iso-O kävivät harjoittelemassa baseballia uusien ränsien (T:llä musta, E:llä beige ja Iso-O:lla vaaleanpunainen) ja mailan kanssa. Kaikilla oli sujunut oikein hyvin; E oli osunut heti alkuun 10 heitosta seitsemään ja Iso-O:kin kolmeen. T oli lyönyt muutaman oikein kunnon napautuksen - niin minulle innokkaasti kerrottiin. Tämän pikku ulkoilureissun tarkoitus oli tutustua hieman lajiin, joka on täällä erittäin suosittu; sijaitseehan kuuluisan joukkueen Red Sox:in pelipaikka Fenway Park Bostonissa. Tunnelmaan onkin hyvä päästä, sillä pian vieraaksemme saapuvat lasten kovasti odottamat nuoret sedät (L ja M), joiden kanssa on tarkoitus päästä ihan oikeaa peliä katsomaan.

E:n kouluviikko alkoi mukavasti luokkaretkellä läheiselle maatilalle. Paikalliseen tyyliin kuuluu, että koulun ulkopuolisiin tapahtumiin täytyy molempien vanhempien allekirjoittaa lupalappu, jossa hyvin yksityiskohtaisesti vapautetaan koulu ja kaupunki kaikesta vastuusta, mikäli retkellä tapahtuu jotain odottamatonta. Se tuntuu vähän hurjalta, mutta pakkohan se on allekirjoittaa, muuten ei pääse mukaan. Retki oli ollut onnistunut, eikä mitään haavereita ollut sattunut. Maatilan eläinten lisäksi retkellä oli ihmetelty lintuja ja kuljettu metsässä.

Ehdimme hengähtää kotona vain hetken ennenkuin lähdimme T:n yliopistolle vastaanottamaan voittoisaa paraatia. Boston Collegen jääkiekkojoukkue Eagles oli voittanut Yhdysvaltain yliopistojen välisen sarjan. Väkeä oli paljon, ja lyhyet ystävämme eivät lopulta nähneet oikein mitään, mutta iloa kuitenkin tuottivat E:lle Newtonin pormestari Setti Warrenin näkeminen, Iso-O:lle cheerleader-tyttöjen tanssahtelut ja Pikku-O:lle maskottikotka. Pitkien puheiden uuvuttamina lähdimme lopulta kohti pyöriämme. Aivan pyöriemme vieressä oli hyväntuulinen poliisi, joka pyysi ensin häntä reippaasti tervehtinyttä Pikku-O:ta ja sitten E:a istumaan vilkkuvalot päällä olevan moottoripyöränsä kyydissä. Niissä tunnelmissa oli mukava lähteä polkupyörämatkalle kohti kotia.

E on alkanut puhua suomea käyttäen sinä-passiivia:"Kun sä menet sinne avaruuteen, sulla pitää olla sellainen avaruuspuku päällä". Tätä olen yrittänyt kitkeä pois vastaamalla mm. edellä mainittuun:"E, rakas, äiti ei ole menossa avaruuteen. Suomeksi sanotaan, että avaruuspukua pitää käyttää, jos menee avaruuteen". E tuntuu ymmärtävän, mutta jo seuraavassa hetkessä sinä-passiivi on ahkerassa käytössä. Apua! Yleensä siedän hyvin erilaisia puhetyylejä, mutta yksi jo vuosia harmittanut on joidenkin radiotoimittajien käyttämä fraasi:"Mä olen sun kanssas tän aamun".

T istutti pihallamme muutaman yrtin, joista yhden kohtaloa olemme päivittäin miettineet. Voi olla, että sopivasti jokin yö on käynyt pakkasen puolella, ja se ei ole basilikaa kovin ilahduttanut. Lenkkikausi on myös avattu. T joutuu ottamaan hieman rauhallisemmin polvensa kipeytymisen vuoksi, mutta minä vanha sohvaperuna olen käynyt juoksemassa jo kolmatta viikkoa, kahdesti viikossa. Hyvä, hyvä!