Suvivirren voimalla kukkulan laelle

Suvivirsi kaikui salissa erityisesti lasten vanhempien nostalgisoituessa sitä laulamaan. Oli aika päättää Suomi-koulun lukuvuosi 09-10. Lapset saivat todistuksensa, ja hälinä oli melkoinen. Kahvipöytäjonon ollessa pitkä ja sisäilman nihkeä olimme vähällä lähteä pois, mutta koska olimme pakanneet uimapuvut mukaamme, päätimme vielä jäädä. Ratkaisu oli oikea. Aurinko alkoi pilkistää pilvenraosta ja vesi tuntui lapsista lämpimältä (tästä voi olla toistakin mieltä, sillä viimeisenä järvestä pois houkuteltu Iso-O tärisi kylmissään, ja huulten lisäksi kasvot olivat sinisenä). Myös T kävi uimassa ja veteli onnellisen näköisenä pitkää matkaa pitkin järven selkää. Moni muukin uskaltautui uimaan. Itse en kokenut siihen tarvetta.

Kun viimein lähdimme, päädyimme kotiinmenemisen sijaan tekemään pienen minireissun lähiseudulle, autolla kun olimme liikkeellä. Teimme pienen kävelyreissun Blue Hills-kukkulan päällä olevalle observatoriolle. Varustuksemme oli aavistuksen epäammattimainen, sillä kivikkoista ja kallioista rinnettä noustessamme olimme pukeutuneet juhlavarusteisiimme - Iso-O:lla oli vaaleanpunaiset kukkavarvastossut. Lisäjännitystä retkeemme loi lähestyvän ukkosen jyrinä ja tapaamamme retkeilijän varoitus tornadosta. Pääsimme hienosti kukkulan laelle, mutta suojapaikaksemme suunnittelemamme observatorio oli kiinni. Tuuli yltyi, joten lähdimme varsin rivakkaa vauhtia alas. Muutama pisara tuli päällemme, mutta tornadolta säästyimme. Kotimatkalla satoi kaatamalla ja lähiseutumme oli täynnä pudonneita oksia. Ilmeisen kova tuuli oli käynyt vierailemassa täälläkin.