perjantai 18. kesäkuuta 2010

Kuolemantuomio

Ei tullut Boston Celticsistä 18. kertaa NBA-mestaria. Seitsemänteen eli viimeisimpään mestaruusotteluun venynyt taisto LA Lakersia vastaan ratkesi neljännen neljänneksen keskivaiheen virheisiin. Lopputulos 83-79 on jopa hieman sievä siihen nähden mikä se olisi voinut olla. Mutta tulos on selvä: kun neljä voittoa ratkaisee mestaruuden, se on kerrasta poikki jos seitsemänteen otteluun joudutaan. Jännitys kihelmöi kämmenissä myös kotisohvalla, kun ottelukello nakutti armottomasti kohti päätöstä. Summerin soitua Lakers juhli - mutta Celtics oli hävinnyt kentältä samalla kellonlyömällä kuin maan nielemänä. Yhtään Celtics-pelaajaa tai valmennusryhmään kuulunutta ei tv-kuvissa näkynyt edes taustalla.

Kyseessä on kai luonnollinen vastaus kaiken toivon haihtumiseen. Mieleen tuli raamatullista perua oleva värssy: "kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole". Jokin hetki myöhemmin valmentajahaastattelu vahvisti tätä kalmon tunnelmaa. Kaikesta näki, että päävalmentaja Doc Rivers olisi mieluiten ollut ihan muualla. Tämän hän itse asiassa sanoi myös ääneen, todeten samalla häipyvänsä vähintään viikoksi paikkaan, josta häntä ei (media) tavoita millään. Käyttääkö tässä nyt sitten kuvaa tuhkasta nousevasta feeniks-linnusta vai haudan lepoa seuraavasta ylösnousemuksesta, mutta epäilen Celticsin olevan, mahdollisesta nuorennusleikkauksesta huolimatta, myös ensi vuonna samaisessa finaalisarjassa. Tämä ei siis selvästi ollut minkään tarinan loppu.

Hieman toisin on ollut toisaalla. Samaan aikaan käytyjä jalkapallon mm-lopputurnauksen alkusarjapelejä katsoessa on ollut pakko todeta, että pelkällä maineella ei selvästi näissä kisoissa ratsasteta. Alisuoriutujia ja varsinaisia rimpuilijoita on löytynyt porukasta, jolla ei ennen kisojen alkua pitänyt olla mitään ongelmaa selviytyä vähintään kahdeksan parhaan joukkoon: Englanti, Espanja, Italia, Ranska, listaa voisi jatkaa ja jatkaa. Mielenkiintoista ja historiallisesti säväyttävää on myös se, että jopa Brasilia joutui nöyrtymään Pohjois-Korean edessä ja päästämään yhden maalin tältä kummajaiselta maiden joukossa. Jälkimmäinen on viimeksi osallistunut kisoihin vuonna 1966 eikä sen listasijoitus kovin hääppöinen ole - kansainvälisiä pelejä kun ei kovin usein ole syystä tai toisesta järjestynyt. Ihmetyksen sormi on monta kertaa mennyt hämmästyksen suuhun, kun tätä kaikkea on yrittänyt sulatella. Menestystarinoita on ammuttu kentällä alas samalla kun mahdollisia uusia on syntynyt. Jos kohta pelaaminen itse voi olla nautinto, voi niitä, jotka ovat ylimielisyyden pilvilinnoihin rakentaneet! Tuomarin pilli voi silloin tuntua karnevaalisoittimen sijaan kuin tuomion pasuunalta.

Vaan tämä kaikki on kuin kärpäsen surinaa korvissa, jos taustalla viritettyjä ajatuksia pyrkii hetken miettimään ihan vakavalta pohjalta. Siihenkin on oma syynsä. Kellon tikitys ja aikamerkin antaminen voi pelikenttien ulkopuolella tarkoittaa ihan oikeaa kuolemantuomiota. Eräs asia, jonka käsitteleminen on omalta osaltani vielä tyystin kesken, on se, että tällä hetkellä asumme maassa, joka aktiivisesti vielä paitsi jakaa kuolemanrangaistuksia, myös panee niitä käytäntöön. Tämä perjantai tulee jäämään aikakirjoihin varmasti NBA-finaalin ja lukuisten muiden pelattujen pelien johdosta, mutta epäilen erään toisen tapahtuman kuitenkin olevan ihmiskunnan historiaa arvioitaessa merkittävämpi: tänään on mies ammuttu kuoliaaksi, koska hän ampui aikanaan itse.

Perjantain ensimmäisten hetkien aikana Utahin osavaltio pani toimeen vuonna 1985 annetun kuolemantuomion. Se sinällään on jo tapahtuma, jonka pitäisi jättää hetkisesti pohtimaan oikeuden käsitettä ja sen määrittelyä: onko oikeuden oikea malli retributiivinen, rehabilitatiivinen vai restoratiivinen? Ensimmäisessä lyödään silmään silmästä, toisessa kuntoutetaan epäsosiaalisia, ja kolmannessa pyritään korvaamaan aiheutettu vahinko eikä niinkään etsimään rangaistusta vikaan menneen teon tekijälle. On siinä pohtimista. Mitä kuolemaan tuomitseminen - ja erityisesti tuomion täytäntöönpano - muuttaa maailmassa? Yksisilmäistä olisi suoraan perustella, että "taas on yksi pois kaduilta kulkemasta", jos kerran tässäkin tapauksessa ko. henkilö oli pois kaduilta jo 25 vuotta. Toisaalta, kuinka voi korvata vahingon, jos menee tappamaan toisen? Ja jos tälle tielle lähtee myös "yhteiskunta", eikö se itse silloin anna myös eräänlaisen kieroutuneen toimintamallin - etenkin jos tuomion täytäntöönpanoon liittyy teloituskomppania kuten tänä perjantaina? Eikö maailma itse asiassa silloin muutu juuri piirun pahemmaksi kuin paremmaksi?

Muistan jo muinaisena opiskeluaikana pohtineeni, että minkä takia se, mikä näyttää olevan ihmisiltä yksilöinä kiellettyä, on sallittua esivallalle, joka kuitenkin koostuu ihmisistä? Jos ihmiset toimivat esivallan nimissä, johtaa tämä väistämättä edellä olevan taustalla kummittelevan ihmetyksen lähteille, joka koskee moraalisen oikeutuksen ja yksilön valinnan suhdetta. Tässä jää kuitenkin vielä käsittelemättä itse esivalta ja sen asema. Kollektiivisilla ratkaisuilla - jollainen esivaltakin sellaisenaan on - näyttää olevan ylipäänsä oma, ihmisten yli ulottuva statuksensa, joka ei ole enää riippuvainen yksilötasolla tapahtuvista valinnoista. Tästä seurauksena on kysymys todellisista vallankäyttäjistä. Konkreettisesti: kuka on se, joka teloituskomppanian jäsenenä liipasimesta vetää?

Yritys ratkaista ongelma on viranomaisvallan käsite. Se ei kuitenkaan selitä alkuperäistä ongelmaa viranomaisina toimivien ihmisten kaksijakoisesta roolista. Viranomainen olisi tämän selityksen mukaan toisaalta tietyn moraalijärjestelmän alaisuudessa elävä ihminen ja toisaalta juuri tuota järjestelmää muokkaava vallankäyttäjä. Mutta kuinka suhtautua silloin esimerkiksi lauseeseen "sinut täytyy nyt tappaa, sillä ei ole sallittua tappaa"? Millä kriteerein sama ihmisyksilö saa "systeemin osana" olla vetämässä liipasinta (toisen ihmisyksilön ollessa "jyvällä"), kun se nimenomaisesti on kiellettyä? Onko ratkaisu lisätä edelliseen lauseeseen helpotusta tuottava lisämääre, se kun ei ole henkilökohtaisen tason vaan ylipersoonallisen tason lisäys: "(on katsottu toivottavaksi/paremmaksi/suotavaksi, että) sinut täytyy nyt tappaa, sillä ei ole sallittua tappaa"? Kuka tai mikä on tämä "on katsottu"? Ja miksi sillä on lupa teloittaa?

Nämä pohdiskelut eivät toki koske vain kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoa vaan kaikkea viranomais-/esivalta-/ylempitaho-perusteista väkivaltaa, jota toteutetaan väkivallan vähentämiseksi. Joillekin tämä tuntuu olevan itsestäänselvää. Minä olen kokenut ajatuksen kiusallisella tavalla epäjohdonmukaiseksi - enkä siksi ole halunnut vesittää kykenemättömyyttäni ymmärtää vetoamalla suorasukaisesti maailmaan, joka ei totisesti ole täynnä vain hyviä ja puhtoisia asioita. Sillä, että maailma ei ole täydellinen, ei nähdäkseni voida perustella toimintamallia, joka nimenomaisesti on peilikuva tavoiteltuun ideaaliin nähden. Vai olisiko niin, että loppujen lopuksi asia pitäisi kysyä vallan ja sen käytön näkökulmasta: sinä et saa, mutta minä saan, sillä minulle on annettu valtion virka! Muistaakseni "L'État, c'est moi" -lausahdus ei sekään tuottanut kaikin puolin parasta mahdollista lopputulosta.

Mutta mitenkä tämän nyt summaisi, ennen kuin asia taas lipsahtaa liiallisuuksiin? Ehkä olisi syytä käyttää jalkapallovertauksia: Punainen kortti voi olla jalkapallokentällä välttämätön. Suihkukomennus ei kuitenkaan tarkoita, että veden sijasta suihkuhuoneeseen tulvahtaa Zyklon B:tä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.