Ensimmäiset työpäivät

Hurrikaani Earlia odotellessa trooppista lämpöä on riittänyt. Niinpä työmatka kitisevän nitisevällä pyörälläni (n. 22km suuntaansa) on vienyt mehut tehokkaasti. Varsinkin, kun Oulun tasaisuuteen ja hyväkuntoisiin pyöräteihin verrattuna matkalla on melkoisia mäkiä ylös ja alas, ja pyöräteitä joko ei ole tai niiden kunto on ala-arvoinen. Suurin osa matkasta on kuitenkin onneksi kaunista Charles Riverin rantaa, jossa yhdistetty pyörä-ja kävelytie on ajoittain lähes Suomi-standardin mukainen ja jossa silmä lepää vettä - ja välillä Harvard-opiskelijapoikien lenkkeilyä tai merisotilaiden aamujumppaa katsoessa.

Olen aloittanut työni. Toisin kuin etukäteen pelkäsin, olen saanut suorastaan leppoisan alun. Jokaisena päivänä olen viettänyt aikaani lähinnä eri toimistosta toiseen siirtyessä, tapaamalla ihmisiä ja tutustumassa paikkoihin. Suuri urakka on tiedossa, mutta sen alkamisen edessä on vielä monta virallista ja teknistä ongelmaa, joiden ratkeamiseen voin vain vähän vaikuttaa. Nämä toisaalta hieman harmittavatkin, sillä rutiinin pyörimisessä on omat hyvät puolensa, mutta kun muu perhe on vielä lomaillut, ei ylimääräisestä vapaasta juuri voi sanoa olleen haittaa. En valita.

Mukavia asioita: olen saanut hienon Massachusetts General Hospitalin ID-kortin ("NMR Physician"), päässyt käymään Neurologian osastolla ja päivystyksessä valkoinen takki päällä, käynyt ilmaisessa työterveystarkastuksessa kahdesti (toisella kerralla hoitaja luki tuberkuloositestin rinkulan koon; läpäisin testin, vaikka rinkula suurenikin - uskoivat ilmeisesti viimein, että saamillani kahdella BCG-rokotteella on merkitystä), kuullut pääseväni kaikkiin haluamiini meetingeihin sekä sairaalan että kuvantamiskeskuksen puolella sekä mahdollisuuksien mukaan eri kansallisiin ja kansainvälisiin koulutustilaisuuksiin, ja saanut kuulla, mitä oma projektini pitää sisällään.

Ei-niin-mukavia asioita: työpöytäni tietokone ei toimi, työpuhelimeni ei toimi, en pääse ID-korttini kanssa oikeastaan mihinkään ennenkuin osallistun koulutustilaisuuteen, jota pidetään arvaamattomin väliajoin, joudun tekemään neljän tunnin kestoisen turvallisuustentin netissä, ja olen tosi kömpelö puhumaan englantia. Muut hankaluudet varmasti ratkeavat lähiviikkoina, mutta saa nähdä, mitä tuolle viimeisimmälle tapahtuu.

T on kirjoittanut kotona kesän toista artikkeliaan, ja saanut sen melkein valmiiksi. Iso-O:n tulevat luokkakaverit ja opettajat kokoontuivat naapurustossa asuvan luokkakaverin pihalle toisiinsa tutustumaan, ja E:kin tapasi siellä jonkun toiselle luokalle menevän. Pikku-O on ollut melkoinen vilpertti, minkä ymmärtää, kun katsoo, miten hikinen hän kokoajan on. Yläkerran eteläafrikkalaisvieraamme pääsivät muuttamaan uuteen kotiinsa. Saimme ensimmäistä kertaa illallisvieraaksemme Boston Collegen toisen suomalaisopiskelijan. Lapset olivat riemuissaan - liiankin. Ja tänään perjantaina kävimme tunnin matkan päässä olevalla kotimäellämme Wachusett Mountainilla hiihtovälineiden alennusmyynneissä. Saimme E:lle ja Pikku-O:lle sukset, kypärät ja lasit sekä T:lle kypärän ja lasit. Iso-O pystyy vielä laskemaan E:n ja Iso-O:n viimevuotisilla yhteisillä välineillä. Kun olin tiskillä maksamassa Pikku-O:n suksia, kommentoi myyjä ostamiani suksia kääpiön ("midget") välineiksi. No, todellakin!

Hurrikaani Earl taitaa mennä ohi. Hyvä. Jonkin verran sataa ja ilma on kostean harmaa. Josko lämpötila sentään hieman laskisi.