Teoriakoe meni läpi!

Sain torstain postissa sosiaaliturvatunnukseni (SSN), jota tarvitaan erilaisissa rahaliikenteeseen ja tunnistukseen liittyvissä asioissa. Sen käsittely kesti viikon (T:lla kesti kaksi kuukautta ja vaati useamman vierailun virastossa, ylimääräisten liitteiden hankkimisen ja lopulta dekaanin läsnäolon). Olin luvannut T:lle, että menen heti SSN:n saatuani Massachusettsin osavaltion vaatimaan ajokorttikokeeseen, sillä ajolupani on ollut hyllyllä kesäkuun lopulta lähtien ja sitä myöten vakuutusmaksumme ovat olleet korkeammat. Lupauksen tehtyäni olin tosin varautunut aavistuksen pidempään käsittelyaikaan.

Kun avasin SSN-kortin sisältäneen kirjekuoren, mietin ensiksi, jättäisinkö mainitsematta asiasta T:lle ihan vielä. En nimittäin ollut päässyt teoriakokeen materiaalia edes kertaalleen läpi. Keräsin kuitenkin rohkeuteni, ja ilmoitin meneväni kokeeseen heti maanantaina. T olisi hämmennykseltään jopa antanut hieman lisäaikaa, mutta päätin tarttua härkää sarvista. Tarkoitukseni oli lukea intensiivisesti viikonloppuna.

Mutta viikonloppuna oli tietenkin kaikenlaista muuta puuhaa. Lauantaina oli Newtonin luterilaisen kirkon Welcome Back Dinner, sunnuntaina lähinaapuruston vuosittainen Block Party. Lisäksi lauantaista haukkasi aimo annoksen saksalaisnaapuriemme muuton aiheuttama lelupaljous tien varressa; perheen äiti pyysi meitä katsomaan, josko sieltä löytyisi jotain kivaa sillä seurauksella, että lajittelimme leluja ja naamiaisasuja usean tunnin ajan oikeille, uusille paikoilleen. Sanotaan nyt vaikka niin, että lähestyvä Halloween ei tule olemaan ongelma.

Touhusta huolimatta sain toki aikaa lukemisellekin. T kävi sunnuntaiaamuna lasten kanssa kirkossa ja jäi sen jälkeen Sunday Schoolin aloituskarkeloihin. Siinä ajassa sain koko 140-sivuisen monistenipun käytyä toiseen kertaan läpi ja tehtyä vielä T:n lähettämiä nettiharjoitustestejä useaan otteeseen. Olo ei silti ollut ihan se kaikkein varmin.

Vietyäni lapset kouluihinsa, joista yhteen pienin perheenjäsenemme jäi itkemään valtoimenaan, pyöräilin RMV-toimistoon. T oli varoittanut minua monenkymmenen ihmisen jonosta ja tuntien odottelusta; olin valmistautunut kertaamaan tämän odottelun aikana. Edessäni oli alle kymmenen ihmistä ja olin valmis alle tunnissa eri tiskiltä toiselle mentyäni, paperini näytettyäni ja tietokonepohjaisen 25-minuuttia kestävän testin tehtyäni. Eipä jäänyt aikaa kertailulle. Olin kuitenkin saanut sekä T:lta että Suomi-koulun väeltä niin hyvät esitiedot testien kysymystyypeistä, että olin selvästikin lukenut juuri oikeat asiat; vain yksi kysymys meni pieleen, ja sekin koski alle 18-vuotiaita kuljettajia.

Hienosti menneen testin johdosta sain nyt harjoitusluvan. Saan ajaa autoa, jos kanssani on aikuinen ajoani varmistamassa. En saa ajaa öisin. Tunnen itseni nuoreksi. Jotta pääsen ihan itse ajamaan, täytyy minun läpäistä kuukauden kuluttua oleva ajokoe. T ei kelpaa sponsorikseni (eli takapenkillä testin aikana istuvaksi henkilöksi), sillä hänellä on paikallisten sääntöjen mukaan ajokokemusta vasta helmikuusta lähtien (T sai tuolloin oman korttinsa), vaikka pitäisi olla vuosi. Sillä, että on ajanut Suomen ajokortilla kohta jo 20-vuotta, ei ole merkitystä. Onnekseni Suomi-koulusta tutuksi tullut L lupautui tulemaan avuksi.