Viikko Havaijilla

Yritän löytää sopivaa asentoa sohvalla. Pohkeet ja käsivarret sekä niska ovat palaneet niin pahoin, etteivät ne oikein kestä kosketusta. Asento olisi silti hyvä löytää, sillä muuten jää melko moni virallinen asia - blogin kirjoittamisesta puhumattakaan - tekemättä tältä päivältä. Tosin, vaikka asento löytyisikin, ei se poista sitä tosiasiaa, että pää on pehmennyt kuuden tunnin aikaerosta ja kolmentoista tunnin yölennoista johtuen. Näillä nyt kuitenkin mennään, ja palataan ajassa lähes viikko taaksepäin.

Tiistaiaamuna lähdin hyvissä ajoin huomioiden kaikki mahdolliset viiveet metrovaihtoihin, bussimatkaan ja lentokenttäkuvioihin liittyen. Kun minkäänlaisia viiveitä ei ollut, olin kentällä aivan liian aikaisin. Pöh. Oli kuitenkin varsin juhlavaa tehdä koko reissu pelkän paikallisen ajokortin voimin - passi, viisumi ja kaikki siihen liittyvä materiaali oli kyllä mukana, muttei kukaan niitä kysellyt. Onnistuin myös välttämään röntgensäteitä käyttävän läpivalaisun valitsemalla sopivan jonon.

Odotettuani lähes kolme tuntia(!) kentällä ja menetettyäni ylähyllyn täyttymisen vuoksi käsimatkatavarani koneen ruumaan, pääsin koneeseen, ja sillä kohti Arizonan Phoenixia. Nukuin melkein koko kuuden tunnin ajan. Ihanaa! Hieman heräämiseni jälkeen ihmettelin koneen ikkunasta auennutta aavikkomaisemaa - korkeahkoja vuoria, paljon hiekkaa, vettä ei juuri missään ja kasveina kaktuksia. Asutusta oli vain siellä täällä. Paitsi tietenkin Phoenixin alueella, jossa asukkaita on 1,4 miljoonaa. Aikaa vaihtaa konetta oli juuri sen verran, että ehdin hörpätä kahvin ja smoothien. Kone oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Lentoemännillä oli leit kaulassa, ja vieressäni mukava, nuori havaijilaispariskunta, jolta sain monta hyvää vinkkiä. Siedettävä seitsentuntinen siis.

Käsimatkatavaroiden menettäminen ruumaan johti siihen, että laukkua piti odottaa, vaikka juuri siltä yritin välttyä. Myöhästyin edellisestä lentokenttäbussista, ja olin hotellilla vasta seitsemän aikaan illalla, mikä oli sisäisen kelloni mukaisesti yhdeltä yöllä. Olisi luullut unen maittavan. Mutta nukuin kauhean huonosti. Olin hereillä reippaasti ennen auringonnousua, ilmoittautumassa kongressiin klo 6, lataamassa PowerPoint-esitykseni kongressin sivuille klo 6.15, ja syömässä aamupalaa heti sen jälkeen. Aamupalan jälkeen lähdin hitaasti kävelemään kohti polkupyörävuokraamoani turistialue Waikikin toisella laidalla. Tyynen valtameren kutsu kävi liian voimakkaaksi, ja pulahdin mereen ennenkuin saavutin vuokraamon. Aikaa siihen oli runsaasti, sillä pyörä oli varattuna vasta vuokraamon auetessa klo 8.30. Aallot ja turkoosi väri tekivät lähtemättömän vaikutuksen, ja kävin joka päivä vähintään kerran uimassa eri puolilla O'ahu-saarta.

Pyörän saatuani oli tarkoitukseni tutustua hieman lähiympäristöön, mutta pyörä kulki vauhdikkaasti ja puolivahingossa tulin katsastaneeksi ison osan saaren eteläosaa. Uimassakin kävin. Jälkikäteen selvisi, että ranta on tunnettu homojen nakuiluranta. Itselleni se lähinnä edusti kaunista hiekkarantaa ja ihania aaltoja ilman tungosta - nakuja miehiä ei näkynyt.

Raikastavan suihkun jälkeen pukeuduin asiallisempiin kuteisiin, kävin juhlallisella lounaalla yhdessä kongressihotelleista, ja siirryin kohti pääkongressikeskusta. Alkoi jo hieman jännittää. Olin oman sessioni viimeinen esiintyjä. Kuulijoita oli vapaasti arvioiden noin pari sataa. Kun oma vuoroni tuli, puhuin ehkä liian nopeasti sanoja silloin tällöin sotkien, mutta selvisin kuin selvisinkin loppuun. Yhteen kysymykseenkin osasin jotakuinkin vastata, ja jälkikäteen toinen kysyjä tuli tarkentamaan pariakin asiaa. Jotkut olivat siis jopa kuunnelleet. Pomoni sekä työkaverini mielestä esitykseni oli (pienistä puutteistaan huolimatta) session selkein ja paras. Uskoo ken haluaa. Haluan.

Kohtuullisesti menneen esityksen jälkeen kävin vielä pulahtamassa lähirannalla, mutta sen jälkeen alkoivat silmäluomet painaa, ja suuntasin suoraan hotellihuoneeseen. Huonosti nukutun ensimmäisen yön jälkeen muut yöt nukuin kuin tukki - joka yö 9-11 tuntia. Täydellistä!

Kongressiantini oli laajasta valikoimasta johtuen varsin monipuolinen. Aivoverenkiertohäiriöt jätin kokonaan väliin - ehkä hieman yllättäen - mutta ajattelin hyötyväni enemmän muiden neurologian alojen viime aikojen suuntauksista. Niinpä istuin neljä tuntia kuuntelemassa raskausajan neurologiaa, kaksi tuntia mitokondriotauteja, kahdeksan tuntia yleisneurologiaa ja kaksi tuntia neuroradiologiaa. Muun ajan keskityin ottamaan kaiken irti polkupyörästäni sekä Havaijin kolmanneksi suurimmasta saaresta. Seuraavaksi plussat ja miinukset puhtaasti omasta näkökulmastani.

Plussat:
- ihania hiekkarantoja on kaikkialla ja niihin on vapaa pääsy jokaisella
- hyviä nähtävyyksiä: Diamond Head-kraateri, Koko-kraateri, Hanauma Bay-sukelluslahti, North Shoren rannat ja sfurffarit, Dole-ananasviljelmät, Blow Hole, sademetsät jne

Miinukset:
- aivan liikaa ihmisiä joka paikassa
- tosi urbaania erityisesti Honolulussa, mutta muutenkin ympäri saarta
- isoja valtateitä ei pyöräillessä ole täysin mahdollista välttää

Miinuksia kirjatessani ymmärrän täysin, että arvioni on puutteellinen, sillä en vieraillut muilla saarilla. Mikäli joku jostain syystä haluaisi Suomesta saakka nähdä matkustamisen vaivan, ei reissua todellakaan kannattaisi jättää pelkkää Honolulun ihmettelyyn. Luulen, että se oikea Havaiji on nimenomaan niillä muilla saarilla. Ainakin itselleni O'ahun saari muistutti mitä suurimmassa määrin Madeiraa ja erityisesti sen pääkaupunkia Funchalia. Ja Madeiralle on aika paljon siedettävämpi matka!

Raskaiden lentojen, laukun odottelun (niin, menetin laukkuni jälleen ruumaan), bostonilaiseen kirpeään kevätilmaan totuttelun, ja bussi-metromatkojen jälkeen minua odotti kotona iloinen pikkuväki. Kaikki olivat piirtäneet jotain, mutta jälleen kerran Iso-O oli panostanut eniten:"Dear Mom, I hop[e] you had fun in Hawaii!" Kaikissa kuvissa päälläni oli kaislahame, kaulassani lei, ja olin palmupuun alla hiekkarannalla. Aikamoisen sympaattista.