Yliluonnottomia nostoja viikolta

Olen saanut palautetta blogikirjoitusten harvenemisesta. Syyksi on epäilty mm. kiireitä ja sitä, että olemme alkaneet muistuttaa tavallisia ihmisiä. Siitähän ei tietenkään ole kyse. Yliluonnolliset saavutuksemme ovat jatkuneet entiseen malliin. Eiku. Ainiin. Onhan meillä ollutkin aika kiire. Ja yliluonnolliset saavutukset on ehkä hieman liioitteleva termi kuvailemaan aika tavanomaisia tapahtumiamme kiireisen arjen keskellä.

Yliluonnolliset saavutuksemme eivät nimittäin varsinaisesti konkretisoituneet tänään pankissa. T:n lähes kolmen vuoden takaisessa blogikirjoituksessa käydään hyvin läpi, kuinka tärkeää on kerätä luottohistoriaa. Ensin T:lla oli ns. secured credit card, josta hän vuoden jälkeen pääsi eroon ja sai oikean luottokortin keräten viimein itselleen virallista luottohistoriaa. Minä aloitin prosessin yli vuoden myöhemmin saatuani social security number:in. Ajattelin tänään laittaa hakemuksen minäkin siihen oikeaan. Vaan se ei onnistunutkaan. Pankissa virkailija antoi minulle puhelimen, jonka toisessa päässä lipevän kohtelias mies kiitteli monisanaisesti hakemustani ja totesi sitten hylkäävänsä sen. Perusteluna oli liian lyhyt aika ensimmäisen tason kortilla.

Kun kerran pankissa olimme, päätimme samalla selvittää mahdollisuutemme siirtyä vuokranmaksajista lainanlyhentäjiksi. Kävi varsin pian selväksi, että emme ole siirtymässä. Ihan mukavankokoisen lainan kyllä saisimme, jos 1) meillä olisi työviisumit (ei ole) ja 2) meillä molemmilla olisi yli kahden vuoden hyvä luottohistoria (ei ole).

Viikon paikallisuutisaihe on Boston Collegen kadonnut opiskelija. Ympäri Newtonia, Brooklinea ja Brightonia on ilmoituksia kadonneesta nuorukaisesta, Reservoir-tekojärveä on naarattu ja johtolankoja kaivettu, mutta mitään ei ole löytynyt.

T sen sijaan on helposti löytynyt - meidän työhuoneestamme. Upeaa, että joku on oikeasti niin innostunut omasta tutkimuksestaan. Säännöllisesti hän käy jo valmistunutta tekstiä korjauttamassa oman editori-tuutorinsa kanssa, ja iloitsee siitäkin.

Minulla on liikaa kaikkea, niinkuin jo aiemmissa kirjoituksissa avauduin. Mutta onneksi englannin ryhmäni on jälleen hauska ja kolmituntinen iltasessio siksi rentouttava. Meitä on jälleen ympäri maailmaa monenlaisin aksentein varustettuina. Kiinalaista aksenttia on edelleen vaikea ymmärtää, japanilainen onnistuu kohtuullisesti, korealainen on ihan helppo nakki, egyptiläinen on hauska, venäläinen on - venäläinen, espanjaa kuuntelee ilokseen ja ranskalainen naurattaa.

E:n viikkoon on kuulunut uuden tietokoneohjelman omaksuminen koulussa. Tavoitteena on kuulemma oppia mahdollisimman nopeaksi näppäimistön käyttäjäksi. Ohjelma pitäisi ladata kotikoneellekin. Olemme pariin otteeseen yrittäneet, mutta se ei ole onnistunut. Syynä saattaa olla liian vanhat koneemme. Asiaa ei tee helpommaksi se, että kaikki koneemme ovat skandinaavinäppäimistöllä ja ohjelma on luonnollisesti suunniteltu englanninkieliselle.

Iso-O oivalsi yhtäkkisesti yhteenlaskun alekkain paperilla. Oli hauska päästä seuraamaan vierestä, kuinka hänen päässään alkoi raksuttaa. Viime viikonloppuna hän liioittelematta innosta hihkuen lähti luvusta 12, lisäten vastauslukuun aina vastaavan luvun uudelleen, ja päätyi moneen miljoonaan. Taitoa piti tietenkin esitellä myös afterschoolissa, ja hakiessani opettaja kertoi ihmeissään, kuinka Iso-O oli laskenut pitkän laskun ja näytti numeroa, johon hän oli päässyt (yli 300 miljoonaa). Laskemisen ja kaikenlaisen muun touhuilun lisäksi hän valmistautuu syntymäpäiväni juhlimiseen. Jo päiviä sitten hän on luonnosteli paperille, miltä kakun tulee näyttää. Tänään koulun jälkeen hän pörräsi T:n ympärillä ja kuiskutti jotain. Odotan jännityksellä, mitä on ensi viikolla odotettavissa.

Pikku-O istui pöydän äärellä yhdessä kaverinsa ja opettajansa kanssa ja pelasi "Go Fish!"-korttipeliä. Kaikki olivat kovin keskittyneitä. Kun menin lähemmäksi, näin Pikku-O:n kasvoilla vekkulin virnistyksen. Hänellä oli paperista ja teipistä itsetehty "beard" [parta].

Ei kovin yliluonnollisia saavutuksia. Ihan normimeininkiä.