Vieraat vaihtuvat, meidän menomme ei

Viikonloppuna ja käytännössä koko alkuviikon on ollut koleaa. Öisin on käynyt pakkasella, eikä päivisinkään ole päästy +10*C paremmalle puolelle. Sain kauniin valokuvan lähisuihkulähteemme jäätyneestä suihkusta, mutta sisäinen tropiikkiminäni on kärsinyt. Varsinkin, kun olisi niin paljon mukavampi esitellä nykyinen olinpaikkamme vieraille positiivisessa sävyssä ja hienoilla keleillä.

Vieraamme ovat tulleet ja menneet ja jälleen tulleet. Viikonloppuna he kävivät T:n kanssa Bostonissa; me muut emme tehneet oikein mitään mainitsemisen arvoista. Sunnuntaina T heitti heidät New Yorkin bussiin, me jatkoimme löysää aikaamme kotona. T tsemppasi isompia lapsia uusien pyörien kanssa, ja E oppi niin hyvin, että metsälenkki T:n kanssa oli sujunut mainiosti. Iso-O:lla meni kuten aina uuden pyörän kanssa - hän oli vihainen T:lle, kun polkemisen ja vaihteiden vaihtaminen yhtäaikaisesti ei heti täydellisesti sujunutkaan. Joku saattaa muistaa, kuinka nelivuotias Iso-O nimitti 12"-polkupyöräänsä romupyöräksi, kun se ei suostunut pysymään pystyssä apupyörien poisottamisen jälkeen sillä seurauksella, ettei hän sillä pyörällä enää koskaan ajanut.

Viikkovieraidemme ollessa New Yorkissa saapui T. Hänellä oli muutama palaveri Bostonissa - yksi jopa Boston Collegella - mutta aikaa oli muuhunkin. Muun muassa maanantai-illan illalliseen meillä sekä Guinness-maisteluiltaan meidän T:n kanssa. On aika hauska sattuma, että viimeksi T:n ollessa täällä pääsivät miehet käymään viski-illassa; tällä kertaa oli vuorossa olut. Näin meillä aina Bostonissa (hah hah). Kävi niin hassusti, että osittain oman aikatauluni ja osittain T:n aikataulun en nähnyt vierastamme kuin ensimmäisenä iltana. Höh. Vaikka T niin salakavalasti lähtikin, saapuivat New Yorkin matkaajat meille jälleen keskiviikkona. T:lla on ollut yhtä vientiä. Heti keskiviikolle oli tiedossa Celtics-matsi, ja tänään miehet ovat hurraamassa Bruinsille.

Minä olen urakoinut kaikenlaisten byrokraattisten kiemuroiden kimpussa. Välillä mietityttää, että onkohan ohjelma tämän kaiken vääntämisen arvoinen. Olen lähettänyt paperinipun yhteen osoitteeseen väliaikaisen laillistushakemuksen saadakseni, toisen nipun toiseen käsittämättömän määrän erillisiä, mutta työn kannalta hyvin olennaisia asioita hoitaakseni, ja kolmas, terveydentilan selvitysprosessini on vielä työn alla. Koska edellisestä tuberkuloositestistäni oli ehtinyt kulua yli vuosi, jouduin pyytämään uuden. Se onneksi onnistui kivuttomasti työterveyshuollossa. Hieman tosin mietin, miksi käsivarressani lähes cm-kokoisena näkyvä pampula on todettu olevan negatiivinen ja kooltaan 0 mm. En minä tuberkuloosia epäile (kaksi BCG-rokotetta taustalla), mutta toivon uuden työpaikkani tulkitsevan pampulaa samanlaisin kriteerein.

Kaikki muu terveyteen ja sen todistamiseen meni jouhevasti työterveyshuollossa, mutta sitten törmäsin seinään. Koska työnimikkeeni tällä hetkellä on Research Fellow, ei minun ole tarvinnut todistaa hepatiitti B-immuniteettiä laboratoriokokeen avulla. Niinpä sitä ei minusta määritetty nytkään, vaikka uudessa työpaikassani se ehdottomasti vaaditaan. Minut siis ohjattiin omakustanteisesti MGH:n Walk-in clinic:lle, ja tänään sinne menin. Ilmoittauduin ensin rekisteritoimistossa, joten olen nyt virallisesti olemassa MGH:n potilasrekisterissä. Sitten menin saamani potilaskortin kera klinikkaan, jossa sain jonotuskirjaimen. Hetken kuluttua kirjaintani huudettiin ja pääsin toimittamaan asiani sihteerin kera. Hän ohjasi minut istumaan ja odottamaan sairaanhoitajaa, jonka luona istuin kaksi minuuttia. Hän teki minulle laboratoriolähetteen, jonka kanssa menin kerrosta ylemmäksi ja ilmoittauduin tiskillä. Minuutin kuluttua hoitaja tuli hakemaan minut ja otti verinäytteen. Yhden verinäytteenottoon siis tarvittiin 5 eri henkilöä. Maksu seuraa perässä.

Aika meinaa loppua kesken. Viisumiprosessini kestää tuskastuttuvan kauan, sillä joudun asioimaan UMass International Office:n, lempivirastoni ECFMG:n, Helsingin yliopiston sekä Suomen sosiaali-ja terveysministeriön kanssa - ainakin. Viimeksi mainitulta joudun pyytämään State of Need-todistuksen siitä, että Suomi tarvitsee erikoisalani lääkäreitä jatkossa. Kaikenlaista. Hieman nimittäin tarvitsisin aikaa tenttiinlukemiseenkin. Se on hieman yli viikon päästä ja valmistautumiseni on ollut ala-arvoisen huonoa. Äärimmäisen noloa, jos nyt reputan.

Aika sekalaista meininkiä. Pähkinänkuoressa voisi sanoa, että aika menee hirveää vauhtia ja tapahtumat seuraavat toisiaan kiihtyvällä tahdilla. Olisipa mahdollista pysäyttää kello vaikka kuukauden ajaksi. Ylimääräinen aika tulisi tarpeeseen.