Hälyääniä

Halloween:istä ja monista syntymäpäivistä johtuen kaikilla lapsilla on isot säkit karkkia eteisen kaapissa. Ennen muuttoamme pärjäsimme helposti ilman karkkipäivää, mutta parin vuoden ajan siihen on ollut suuresti toivetta. Niinpä meillä on joka toinen lauantai karkkipäivä, mikäli olemme kotona. Jos emme ole, siirtyy päivä seuraavaan viikonloppuun.

Nyt lauantaina oli jälleen sovittu herkkupäivä. Lapset kaatoivat onnellisina säkkiensä sisällön ruokapöydälle eteensä. T ei suhtautunut asiaan ollenkaan yhtä positiivisesti, vaan mutisi vieressä karkkien epäterveellisyydestä lukien samalla netistä ääneen eri lisäaineiden haitoista ja erityisesti karkkien haitallisista ominaisuuksista. E:a asia selvästi mietitytti, mutta valitsi hänkin sallitut viisi (ja tämä viisi tarkoittaa viittä erilaista pakkausta - oli niissä sitten yksi tai kymmenen karkkia sisällä). Iso-O muikisteli hieman suutaan, mutta jätti sitten T:n paheksunnan omaan arvoonsa. Ja Pikku-O ei osallistunut T:n kuuntelemiseen lainkaan - hän valitsi iloinen ilme kasvoillaan juuri niin monta ja juuri ne pakkaukset kuin halusi.

Iltapalaksi paistoimme lettuja. Niiden päälle sai valita joko suolaisen tai makean täytteen. Ei liene vaikea arvata, että erityisesti O:t lähtivät liikkeelle jäätelötäytteellä. Pientä hälyääntä kuului jälleen T:n suunnalta. Kaikkein pienimmästämme on kyllä sanottava, että joko muutostamme johtuen tai siitä huolimatta hänestä on kehittynyt oikein periamerikkalainen napostelija. Kaikki helppo, rasvainen, sokerinen ja nopea syötävä uppoaa nopeasti, kun taas salaattien ja kotiruoan kanssa on ihan toinen juttu. Ensin mainitusta esimerkkinä toimii preschoolin dinosaurusviikon kunniaksi perjantaina ollut "dinosaurus-ruoka" eli toiselta nimeltään Chicken Nuggets. Opetusharjoittelija kertoi T:lle, että hän ei ole koskaan nähnyt Pikku-O:n syövän niin paljon ja niin nopeasti kuin silloin. Jee.

Kelloja siirrettiin tunti eteenpäin, ja taas on vaikea päästä mukaan uuteen aikaan. Aamu tuli kaikille liian aikaisin. Ja kun aamu tulee liian aikaisin, ei siitä hyvä seuraa kenellekään. Eikä seurannutkaan.

Meidät oli kutsuttu papin kotiin seurakunnan uusien jäsenien lounaalle heti kirkon jälkeen. Eihän sinne lounaalle tietenkään olisi kehdannut mennä suoraan, joten kiirehdimme kirkkoon heti aamulla. Messun jälkeen kirkolla meni vielä puolitoista tuntia, sillä pastorilla oli pidettävänään aikuisten keskustelutunti. E ja Iso-O eivät oikein löytäneet paikkaansa samanaikaisesta pyhäkoulusta, joten olin lopulta Pikku-O:n seurana askartelemassa ja etsimässä aarteita muun pikkuväen kera. Aika kävi lapsille hirveän pitkäksi. Ja se näkyi sitten monenlaisina hälyääninä. Kun viimein pääsimme pastorin kotiin, ei kaikki mennyt ihan putkeen. Asiaa ei helpottanut se, että paikalla oli samanikäisten lasten viisihenkinen perhe. Tilanne eskaloitui lopulta siihen, että jouduimme poistumaan paikalta. T oli kolmikollemme niin vihainen, että loppupäivä meni hiljaiselon vallitessa.

Illan päätteeksi hälyäänet ja niihen johtaneet syyt käytiin läpi, ja kaikki menivät hyvillä mielin nukkumaan. Pieni hälyääni tosin vielä kaivertaa mielessäni. E totesi aamulla:"Et sinä äiti ole sellainen pullea kuin ne 300 paunaa painavat, mutta olet kyllä selvästi on the awkward side of the line". Täytynee ottaa omakin ruokavalio hieman tarkempaan syyniin.