torstai 2. kesäkuuta 2011

Massachusettsin pyörremyrskyt

Viisikymmentäkahdeksan vuotta edellisen Massachusettsiin osuneen pyörremyrskyn jälkeen jouduimme todistamaan maan koillisnurkkauksessa kovin harvinaisen tapahtuman eilen. Pahimmin tornadot iskivät Springfieldiin, Massachusettsin kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, johon meiltä on matkaa n. 80 mailia, mutta myös muissa, meitä lähempänä olevissa kaupungeissa rytisi. Ainakin neljä ihmistä kuoli ja useita loukkaantui. Me olimme sisällä myrskyrintaman kulkiessa suoraan päältämme kohti Bostonin keskustaa. Sade tuli vaakasuoraan kohti ikkunoita ja jatkuva salamointi ja jyrähtely oli melkoisen pelottavaa. Paikallisuutiset (NECN) eivät muusta kertoneetkaan, ja pahimpien salamoiden moukaroidessa uutisten lähetyspaikkaa Newtonissa tarrautui naistoimittaja miestoimittajan käteen juuri ennen lyhyttä lähetyskatkoa.

Tornadojen myötä pari viikkoa T:n kiusana olleet helteet ovat ainakin hetkeksi väistyneet. Itse taidan olla sen verran mukavuudenhaluinen, että tunnustan nauttineeni lämpimistä keleistä. On ollut ihana pyöräillä shorteissa ja lyhythihaisessa paidassa, vaikka vähän hiki on tullutkin. Mutta, onhan toki helpompi nukkua, kun vaihtolämpöinen (lue: erittäin hatara) talomme on öisin vähän viileämpi.

Huomenna on jälleen arkiviikon viimeinen päivä. T lähtee aamusta New Yorkiin osallistumaan ystävänsä tyttökaverin elokuvan ensiesitykseen Manhattanilla, ja saa samalla viettää päivän Isossa Omenassa. Ihanaa. Meillä muilla on peruspäivä. Aivan mukavaa sekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.