Täyttä elämää

Vieraamme H lähti tänään etelämmäksi valloitettuaan muutaman päivän aikana Bostonin. Takana on Boston Symphony Orchestran konsertti, Freedom Trail, Harvard, loppumaisillaan oleva ruska, paljon kävelyä ja metromatkoja. Osan aikaa onnistuimme olemaan mukana, toisen osan vei arki. Mutta päällimmäiseksi jäi hyvä mieli. Olipa mukava, että H sai aikaiseksi tulla meitä tänne tervehtimään.

Palataanpa silti hetkeksi taaksepäin. Halloweenia juhlittiin ritaripäähineen kanssa Newtonin keskustassa kulkueessa kierrellessä (Pikku-O), Lumikki-asussa koulun kaikissa luokissa vieraillessa (Iso-O) sekä sunnuntaina naapuritalojen ovilla kiertäessä (Luuranko-E, Klooni-Iso-O ja Poliisihattu-Pikku-O sekä henkinen tuki T). Itse sunnuntainen juhlapäivä oli selvästi edellisvuotta laimeampi. Newton Highlandsin kaupat olivat kiinni, joten perinteistä kauppojen Trick or Treat-kierrosta ei ollut lainkaan, ja ilmeisesti nimenomaan sunnuntaille osunut Halloween tuntui muistakin hieman kiusalliselta. Karkkia silti kertyi melkoinen säkillinen. Jack-O-Lantern valmistui E:n tuomasta kurpitsasta T:n taitavien käsien avustuksella - ja koki pesukarhun ansiosta kovan kohtalon pari yötä myöhemmin.

Sekä Pikku-O:n että Iso-O:n opettaja-vanhempitapaamiset ovat ohi. Perjantai oli Pikku-O:lle vapaapäivä, kun opettajat keskittyivät tapaamaan vanhempia oikein urakalla. Menin tapaamaan Ms. Patia, Ms. Daynaa ja Sister Laurettaa (Transition 1) aavistuksen jännittyneenä - olihan Pikku-O:n preschoolin alku melkoisen tunnerikasta. Pikku-O on kuitenkin pärjännyt mainiosti. Päivärutiineista on tullut niin tärkeitä, että hän noudattaa niitä orjallisesti; oli siinä järkeä tai ei. Esimerkiksi liikuntapäivänä ulkoa tultaessa käydään WC:ssä ja jatketaan ulkokengissä jumppasaliin. Kaikki muut paitsi Pikku-O. Hän vaihtaa sisäkengät ennen WC:n menoa, sillä niin tehdään kaikkina muinakin päivinä, ja uudelleen ulkokengät sen jälkeen. Hän osaa myös komentaa muita, mikäli nämä käyttäytyvät sääntöjen vastaisesti tai eivät kuuntele opettajaa. Suurin haaste on epäselvä puhe. Sain puheterapeutin yhteystiedot ja muutaman päivän kuluttua puhelun asiaan liittyen. Toistaiseksi jäämme vielä odottavalle kannalle, mutta täytyy tunnustaa, että asia alkaa hieman jo huolestuttaa.

Iso-O:n konferenssi oli tänään. Palaute oli pelkästään positiivista, niinkuin täällä taitaa tapana olla, mutta uskoin silti äidin oikeudella lähes kaiken. Parhaita puolia Iso-O:ssa on kuulemma joustavuus(!), iloisuus, muiden huomioiminen sekä älykkyys. Kieli on kehittynyt nopeasti, mutta ajoittain tulee pieniä lipsahduksia. Opettajilla olikin toiveena, että Iso-O sanoisi/kysyisi, mikäli ei ymmärrä. Sanoivat auttavansa mielellään. Kysymisen sijaan Iso-O kuitenkin katsoo muista mallia ja luovii tilanteesta ulos taidokkaasti.

E:n opettajatapaaminen on vasta parin viikon kuluttua, mutta ensimmäinen Principal's SuperStar on jo ansaittu:"E loves to share his knowledge, no matter the subject". Öööh! Onkohan tämä hyvä asia vai kohtelias tapa ilmoittaa, että E on aika paljon äänessä? Sepä selviää parin viikon kuluttua. Toistaiseksi pidämme asiaa hyvänä; tuo lausahdus sopisi hänen isäänsäkin.

H saapui kolme tuntia myöhässä olevalla koneella lauantai-iltana, joten tapasimme kotitekoisten hampurilaisten sijaan suoraan Musiikkitalolla (Symphony Hall). Oli ihana päästä pitkästä aikaa hienoon konserttiin. Istuimme neljännellätoista rivillä, joten kuuntelun lisäksi pääsi hienosti myös näkemään - erityisesti tämä ilahdutti Prokofjeffin pianokonserto nr 2:n kohdalla. Solisti Nicolas Hodges soitti nuoteista, mutta sellaisella intensiteetillä, että vanhaa pianonsoittajaa ihan huimasi. Toinen suuren vaikutuksen tehnyt kappale oli lähikaupunki Worchesterissä syntyneen Adamsin Doctor Atomic Symphony. Kaunista, muttei niin vahvasti itseäni koskettanutta, oli myös konsertin aloittanut Brahmsin Tragic Overture sekä sen lopettanut Bartokin The Miraculous Mandarin. Musiikki tekee kyllä hyvää stressaantuneelle mielelle!

Istuimme iltaa työssäkäyjän mittapuun mukaan aivan liian myöhään sekä sunnuntaina että maanantaina, mutta oli se sen arvoista. Tänään H:n jo lähdettyä vastaanotimme toisen suomalaisen omalle nostalgiakierrokselleen (talon aiempi vuokralainen). Voin jo nähdä itseni tekemässä samanlaista kierrosta vuosien päästä.

Melkoista pyöritystä on ollut. Huomenna pitäisi onneksi olla lähes peruspäivä. Oikein hyvä, sillä loppuviikosta taas viiletetään. Huh huh!