Kaakkua kompostiin

Tein tänään kaksi leivontaan liittyvää virhettä. Niiden johdosta sain kantaa suoraan uunista kompostiin viisi kananmunaa, pari desilitraa sokeria, puoli litraa jauhoja, 200g rasvaa ja melkoisen ripauksen leivinjauhetta. Oli E:n syntymäpäiväkakun leivontapäivä. Itse sankari makasi sängyssään kärsien kovasta päänsärystä, korkeasta kuumeesta ja inhottavasta yskästä.

Leivonnassa lähti kaikki menemään heti alusta lähtien pieleen. Iso-O oli jo preschoolissaan, kun Pikku-O:n kanssa aloitimme urakkamme. Ajattelin, että kuka nyt reseptiä tarvitsee, kyllähän minä nyt yhden kakkupohjan osaan tehdä. Ja, ei kai ne ainesuhteet nyt niin tarkkoja voi olla! Pikku-O sekoitti jauhot ja leivinjauheet yllämainituin, aivan liian suurin määrin. Itse vatkasin munat ja sokerin. Sulatin rasvan, joka ei pohjaan edes kuulunut. Ja sitten kaikki sekaisin; käsin käännellen aikaa kuluu liikaa, vatkain hurisemaan vaan. Eihän kakkuni ole koskaan lätsähtänyt - taitaa olla urbaania legendaa koko juttu, ajattelin. Seurauksena oli lievästi sanottuna tiivis kakku. Levitellessäni tätä tahnaa uunipellille tiesin jo tehneeni virheistä ensimmäisen: resepti on tärkeä ja kyllä, ainesuhteilla on merkitystä. Ehkä uuni korjaa asian, mietin.

Olen jo oppinut, että vain alhaalta paahtava kaasu-uunimme on sähköuunia kuumempi ja muutenkin herkkähipiäinen, mitä tulee leivonnaisten valmistukseen. Näppäränä ajattelin vaihtaa kahta uunipeltiä puolivälissä siten, että molemmat paahtuvat tasaisesti. Aiemmasta kokemuksestani huolimatta en kuitenkaan ottanut huomioon kaasu-uunin suurempaa kuumuutta, enkä reseptiä katsomatta muistanut, mikä tämä puoliväli olisi. Ajattelin, että 7 minuuttia voisi olla aika sopiva.

Kuuden minuutin kohdalla alkoi keittiössä haista vienosti palaneelta. Luukun avatessani huomasin, että alempi pelti oli jo pohjastaan mustunut. Vaihdoin pellit. Parin minuutin kuluttua palaneenkäry lisääntyi, ja päädyin ottamaan molemmat pois. Samalla koko keittiö täyttyi paksusta savusta. Olin saanut aikaiseksi kaksi mustaa, n. 0,5 cm korkuista kovaa levyä. Alkuun yritin veitsellä raaputtaa pahiten mustunutta kerrosta pois, mutta keittiöön saapuneen T:n ilmeen nähtyäni ymmärsin itsekin, että oli tullut hetki aloittaa koko homma aivan alusta. Lähdin viemään biojätesankomme sisältöä kompostiin.

Iltapäivästä kaikki sujui aivan toiseen malliin. Nöyrryin tarkistamaan reseptin netistä ja noudatin sitä tarkasti. Preschoolista kotiutunut Iso-O hoiti munien ja sokerin vatkauksen, Pikku-O toimi jälleen jauhomestarina, ja astioiden sisältöjen yhdistäminen tapahtui nyt varovasti lusikalla käännellen. Pellit laitoin uuniin yksi kerrallaan, vain n. 6 minuutin ajaksi. Iso-O:n ja Pikku-O:n kaapiessa kulhoa kasvot otsaa myöten taikinassa nostin uunista kaksi onnistunutta kakkupohjaa. T on luvannut tehdä niistä E:n toivoman lasermiekka-kakun. Maltan tuskin odottaa luomuksen valmistumista!