Syyllistyin viikonloppuna työntekemiseen abstraktin deadlinen vuoksi, mutta jäi aikaa muuhunkin. E:n tuomasta kurpitsasta puserrettiin muffinsseja ja suklaapalakeksejä. Pakastinreppanamme on viimeistä koloa myöten; ehkä nyt on tullut hetki pitää pieni kurpitsatauko. Tai ei sittenkään ihan vielä. Keittiönpöydällämme on Iso-O:n koristelema "Cutie Franklin Stumps", josta on tuleva oma Jack'O'Lantern:imme, kunhan aika koittaa. Ja aikahan pian koittaa, ainakin mikäli lasten hoilottamista Halloween-lauluista ja kotiimme ilmestyvistä, toinen toistaan karmeammista Halloween-koristeista voi päätellä (R.I.P).
Loppuaika yksinhuoltajana sujui rattoisasti pientä porkkanaa käyttäen: "Jos käyttäydytte hyvin, uskotte äitiä aina kerrasta ja menette iltaisin nätisti nukkumaan, saatte kymmenen dollaria [käytettäväksi parin viikon päästä olevissa kirjamyyjäisissä]". Olen nyt velkaa kymmenen dollaria sekä E:lle että Iso-O:lle. Pikku-O ei sen sijaan ansainnut senttiäkään - hänen kanssaan syyllistyin uhkailulinjalle, mikä ei oikein toiminut sekään. Ihana, pieni uhmaikäisemme.
Lahjonnan ja uhkailun lomassa haravoimme pihan, lapset pääsivät ulkoiluttamaan naapurin koiraa, Iso-O kävi tekemässä CupCake:ja kaverinsa luona tuoden mukanaan kasan mielikuvituksellisia muffinsseja, ja poikien kanssa 'pelasimme' tennistä ja ulkoilimme koulun upeassa - meidän rakentamassamme - leikkipuistossa.
T saapui sunnuntai-iltana puhkuen hyvää mieltä ja innostusta:"Minulta kysyttiin, josko olisin jo ensi vuonna työmarkkinoilla". Tavoilleen uskollisena T oli esittänyt itsekin kiperiä kysymyksiä, ja jopa ryhtynyt yhden session puheenjohtajaksi alkuperäisen kepinkoputtajan jäätyä pois tilaisuudesta. Miten en ole yhtään yllättynyt?
tiistai 25. lokakuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.