Ensilumi lokakuussa

Perjantaita vasten yöllä satoi ensilumi. Ei sitä paljon tullut, aamusta vain nurmikon ja pensaiden päällä oli pieni kuorrutus, mutta silti New England on hämmennyksen vallassa. Eikä vähiten siksi, että sunnuntaita vasten yöllä on luvattu jopa seitsemän tuumaa (eli n. 20 cm), mikä jo hetken maassa pysyykin. Itse olen aina tykännyt lumesta, mutta täytyy tunnustaa, etten henkisesti ole tähän vielä valmistautunut. Juurihan puskimme sitä itseämme korkeampien kinosten päälle kolan mentävältä kulkuväylältä. En siis ole täydellisen ihastunut tähän käänteeseen.

Käänteitä on mahtunut viikkoomme muutenkin. Ihania, positiivisia sattumuksia, ja pieniä harmillisia takaiskuja. Lähdetäänpä fiilistelemään.

Sekä Pikku-O:lla että Iso-O:lla oli opettaja-vanhempi-tapaamiset alkuviikosta. T osallistui ensimmäiseen, minä viimeiseen. Täkäläiseen tyyliin sopien molemmat olivat käytännössä pelkkää kehumista. Pikku-O on kuulemma viimeisen kuukauden aikana ryhtynyt puhumaan 3-4 sanaisia lauseita, on aktiivisena nostamassa kättään pystyyn vastaamisen merkiksi, osallistuu ahkerasti kaikenlaiseen toimintaan ja tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen. Tämä positiivinen palaute mielessäni menin pikkumiestä tiistai-iltapäivänä hakemaan - ja pääsin parahiksi näkemään, kuinka hän heitti hiekkaa toisen pojan päälle. Huoh!

Iso-O:n opettaja totesi heti alkuun:"She is such a doll!" Lausahdusta seurasi viisitoistaminuuttinen, jonka aikana en juuri saanut suunvuoroa opettajan kertoessa, kuinka Iso-O:n lukutaito on selvästi edellä odotuksista, matematiikka sujuu virheittä, sosiaalisuutta ei puutu, eikä ELL-opettaja oikein tiedä, miksi hänen täytyisi luokassa viikottain vierailla. Jos nyt jotain huomautettavaa opettajan mielestä pitäisi kaivaa, puuttuu Iso-O:lta kyky kertoa, kuinka hän matemaattisen tehtävän vastaukseen päätyi. Yleensä hän kuulemma vain toteaa:"I guessed". Ja, sosiaalisuuden nurja puoli tulee näkyviin ajoittain, kun kavereiden kanssa pitäisi höpöttää, vaikka menossa on "rug time". Mutta nämä ovat vain todella "minor things", ja muuten Iso-O on mitä ihastuttavin ekaluokkalainen, jonka siirtyminen Kindergartenista on sujunut ilman minkäänlaisia hankaluuksia.

Kehuja saan itsekin viikottain, kun tapaan oman, nuoren opiskelijaopettajatuutorini Boston Collegella. Kylläpä se hyvältä tuntuukin. Toinen lähestymistapa kun voisi olla panostaminen selviin puutteisiini, joita ei tarvitse mitenkään liikaa kaivaa: vahva aksentti, sujuvan puheen puute, sanojen katoaminen mielestä, prepositioiden ja artikkelien sotkeminen jne. Välillä meinaan todella turhautua omaan hitaaseen kehittymiseeni. Miten yhden tavanomaisen kielen oppiminen voikaan olla näin takkuista ja hidasta? Ehkä aikoinaan saamani 6 Apgar-pistettä jätti pysyvät jälkensä. Tai sitten vain en ole kieli-ihmisiä. Toisin kuin T, joka puhuu kieltä kuin kieltä tavoittaen aksentinkin täysin, vaikka tiedossa olisi vain aivan perusteet. Esimerkkinä tästä voinee pitää T:n viikottaisia reissuja läheiseen, venäläiseen ruokakauppaamme. Koska kaupassa kaikki myyjät ja lähes kaikki asiakkaat ovat venäläislähtöisiä, on T:lle luonnollista, että myös hän puhuu venäjää, vaikka sitä kieltä meistä kahdesta MINÄ luin koulussa.

Positiivisia sattumuksia viikolta ovat myös abstraktini lähteminen monta tuntia ennen deadlinea New Orleansin kongressiin ja tieto siitä, että pääsen kongressiin joka tapauksessa, vaikken esittämään sitä pääsisikään/joutuisikaan. Ja, Newtonin kaupungin autoteille maalaamat pyöräkaistat keskustasta aina Chestnut Hill:lle saakka. Sekä Duodecimilta saamani positiivinen apurahapäätös. Ja T:n pysyminen ulkopuolista hirvittävässä lukuaikataulussaan joulukuun puolivälissä eteentulevaa tohtoritenttiä varten. Tenttiä varten T:n pitää lukea Ricouerin lisäksi Kantin ja Heideggerin teokset sekä niihin liittyvä materiaali - sivumäärää en edes uskalla lähteä arvailemaan.

Negatiivisia juttuja ei oikeastaan haluaisi edes mainita, mutta kyllähän niitäkin elämässä aina eteen näyttää tulevan. Pahin on ehdottomasti järkyttävä byrokraattinen tilanne, jonka ratkeaminen ei vieläkään ole varmaa. ECFMG-toimisto huolehtii ulkomaalaisten lääkäreiden paperiasioista laillistusprosessiin liittyen. Puolitoista vuotta sitten lähetin kaiken tarvittavan materiaalin heille, enkä koskaan saanut tietää, ettei asia ollutkaan sillä selvä. Vasta tällä viikolla sain kuulla, että Helsingissä ECFMG-toimiston kannalta 'väärä' henkilö oli allekirjoittanut ja todistanut paperini oikeaksi, mikä on johtanut siihen kammottavaan tilanteeseen, että en ole saanut minulle jo kuuluvaa osittaista laillistusta, joka on yksi perusehdoista erikoistumisohjelmiin täällä haettaessa. Ja koska en ole sitä vielä saanut, olen käytännössä menettänyt mahdollisuuteni tänä vuonna. Kaikkein tuskallisinta tässä on ollut se, että ECFMG-toimisto on ollut täysin haluton tilanteen ratkaisemaan - heitä on vain kiinnostanut se, että heidän listoiltaan ei papereideni allekirjoittanutta henkilöä löydy (yllätys, sillä tämä henkilö oli tavanomaisen virkailijan sijainen, eikä enää työssä Helsingin yliopistossa). Nyt asia on hieman nytkähtänyt eteenpäin, mutta se ei paljon lohduta kahden kuukauden puskemisen jälkeen, kun deadlinet on jo ohitettu.

Muita edelliseen verratuna pieniä negatiivisia asioita ovat vesivahinko Jyväskylän pienessä vuokra-asunnossamme, polkupyörän takarenkaan puhkeaminen jo toiseen kertaan parin viikon sisään ja jääkylmä vesisade työmatkoilla torstaina. Mutta, onneksi positiivisia asiota on niin paljon enemmän. Niiden tuoman hyvän fiiliksen voimin jaksaa kohdata vaikka mitä. Vaikka ECFMG-toimiston sähköpostiviestit tai ensi yöksi luvatun lumimyrskyn. Ja nythän on viikonloppu - ihanaa!