Bostonissa satoi, kun lauantaiaamuna lähdimme kohti South Stationia ja sieltä lähtevää Fung Wah -bussia Bostonista New Yorkiin. Pikku-O oli jo metromatkalla kyllästynyt istumaan paikallaan, joten bussimatka kului pientä viihdyttäen. Iloinen matka. New Yorkin päässä oli sen verran ruuhkaa, että perillä olimme puolisen tuntia myöhässä. Kävelimme Chinatown:in nurkalta pohjoiseen kohti Washington Square Parkia, ohi Yhdysvaltojen suurimman yksityisen yliopiston (New York University, NYU) kohti Christopher street:illä sijaitsevaa New Yorkin suomalaista luterilaista kirkkoa. Tapasimme siellä seurakunnan työntekijä Liisan, joka ystävällisesti ensin esitteli T:lle kirkon ja sitten vielä vei meidät autollaan Manhattanin länsirantaa pitkin aivan eteläpäästä lähtevään tunneliin ja sitä kautta aina Brooklinissa sijaitsevaan pappilaan. Olimme puhuneet lapsille majapaikasta, joten Iso-O:lla meni hetki nieleskellä harmiaan, kun vastassa ei ollutkaan MAJApaikka vaan ainoastaan juuri remontoitu kerrostalokolmio kolmannessa kerroksessa Manhattan skyline-näkymällä olohuoneestaan ja ruokailutilastaan. Harmi meni yön aikana ohi, ja sen jälkeen lapset ilmoittivat muuttavansa sinne asumaan.
Sunnuntaina lähdimme moninkertaisesti Bostonia mutkikkaampaa metrokarttaa tulkiten D-metrolla Brooklynin 36 Street -pysäkiltä kohti Manhattanin West 4 Street-Washington Square -pysäkkiä. E ja Iso-O istuivat luottavaisina - liiankin - yksittäisiin penkkeihin muiden ihmisten keskelle. Pikku-O oli myös kuin kotonaan virnuillen kaikille, joiden kanssa katsekontakti syntyi. Ja katsekontaktejahan syntyi, sillä kesäaurinko on vaalentanut kolmikkomme jo ennestäänkin vaaleita päitä, ja eläväinen kolmikko ei näin ollen jäänyt huomiotta.
T lähti suoraan kirkolle valmistelemaan iltapäivän messua. Valmisteluidensa aikana ehdimme tutustua eteläisempänä olevaan ostosalue Soho:on, ja reippaina Broadway:ta pitkin pohjoisen suuntaan tallustamalla vielä Union Square:en. Innokkaasti johdin joukon vielä Madison Square Park:iin saakka, mutta silloin alkoi askel jo painaa. Ihastelimme kuitenkin aukiolle hyvin näkyvää Empire State Building:ia sekä erityisesti kolmionmuotoista taloa (Flatiron Building). Lasten kanssa reissatessa erilaiset yleiset WC:t tulevat valitettavan tutuiksi, ja tässä vaiheessa tilanne alkoi olla jälleen päällä. Kävelimme siis vauhdikkaasti suoraan kirkolle välttääksemme edes yhden näistä iloisista kokemuksistamme.
Messu meni hyvin ja palaute oli pelkästään positiivista - erityisesti saarna ja ehtoollinen olivat seurakuntaväen mieleen. Vietimme messun jälkeen mukavan kirkkokahvihetken, minkä jälkeen suuntasimme suoraan kohti Brooklynin pappilaa. Pikku-O:lla meinasi vauhti jälleen kiihtyä, mutta hieman johdateltuna uni tuli nopeasti kaikkien kolmen silmään.
Maanantaina paistoi aurinko välillä liiankin kuumasti. Vietimme päivän Manhattanin eteläosassa sekä New Yorkiin kuuluvalla Staten Island:illa. Ensin matkustimme R-metrolla City Hall -pysäkille, josta kävelimme suoraan länteen kohti rantaa. Rantaa etelään hitaasti edetessämme näimme koko ajan Hudson River:in yli New Jersey:n puolelle, ja kävimme ohimennessämme katsomassa mm. World Financial Center:in, Winter Garden:in, ja Clinton Castle:n. Winter Garden:in toisesta kerroksesta oli vapaa näkymä World Trade Center:in kaksoistornien paikalle (Groud Zero), rakennustyömaana edelleen olevaan kuoppaan. Olihan se pysähdyttävää nähdä. Lapsille paikasta kertoessani Iso-O:n ilme meni vakavaksi ja hiljaa hän kuiskasi korvaani:" Äiti, kuoliko ne 3000 ihmistä, kun talot sortui?" E mietiskeli asiaa pitkään, ja totesi sitten lentokoneiden törmäyksen olleen "aikamoinen onnettomuus".
Lapsia alkoi kävely väsyttää, kun saavutimme Manhattanin eteläkärjen, mutta saimme motivoitua heidät vielä pieneen kierrokseen ennen lautalle astumistamme lupaamalla E:lle ja Iso-O:lle kärrykyydin vuorotellen Pikku-O:n kanssa rattaissa. Halusimme nimittäin käväistä kokemassa Wall Street:in ympäristöineen. New York Stock Exchange (NYSE), oli joka puolelta yli puolen kadun verran aidattu ja tiukasti vartioitu rakennus. Muutoinkin kapea Wall Street oli rakennuksen kohdalta vielä puolet kapeampi, joten ihmismäärä oli melkoinen. Aika nopeaan tahtiin etenimme takaisin etelään, ja hyppäsimme Staten Island:in lauttaan. Lautta kulki puolen tunnin matkansa aikana varsin läheltä Vapauden Patsasta. Itse saarella matkasimme ensin metrolla pikkumatkan ja sitten kävelimme vähän aiottua pidemmin päästäksemme upealle hiekkarannalle (South Beach). Ranta on yli 2 mailia pitkä, mutta yhdysvaltalaiseen tyyliin kiinni, koska rantavahteja ei enää nyt kesän loputtua(?) ole. Aivan rannan vierestä lähti - onneksi - bussi, jolla pääsimme takaisin lauttarantaan, josta suoraan metroasemalle, josta suoraan pappilaan, sillä pitkä päivä oli melkoinen uurastus - ei pelkästään lapsille vaan myös ainakin minulle.
Tiistai alkoi D-metrolla matkustaen Columbus Circle:lle, josta B-metrolla suoraan Museum of Natural History:n alimpaan kerrokseen. E oli viime perjantaisen museoreissumme (Museum of Fine Arts, Boston) jälkeen ohimenevästi tokaissut toivovansa sitä, että joskus pääsisi museoon, jossa "on ihan oikeita dinosaurusten luita". Tässä museossa niitä todellakin on. Jotta jännitys pääsi heti purkautumaan, aloitimme museon neljännestä kerroksesta, jossa dinosauruksista suurin osa on. Olivatpa ne kyllä melkoisen vaikuttavia. E ja Iso-O puhkuivat intoa, itsekään en niitä ihan tunteettomasti ihmetellyt, ottipa T:kin useita kuvia. Pikku-O osoitteli lähes jatkuvasti oikealla etusormellaan eri suuntiin ja huusi suurella äänellä muutaman sekunnin välein "äiti". Kerroksessa oli myös muita, 'vain' noin 50 miljoonaa vuotta vanhoja eläimiä (dinosaurukset kun ovat n. 250 miljoonan vuoden takaa). Päivän saldoksi olisi hyvin riittänyt yksi kerros, mutta halusimme nähdä muutakin. Lasten innostusta riitti vielä hyvin kolmanteen kerrokseen, jossa oli mm. intiaanien ja Tyynen meren saarten alkuasukkaiden historiaa. Kolmannessa kerroksessa oli myös taidokkaasti aseteltuja eläimiä ja lintuja erilaisiin elinympäristöihin, mutta näiltä osin museo ei olennaisesti poikennut edukseen Inarin Siidasta. Enemmän tietenkin kaikenlaista nähtävää, mutta visuaalisesti Siida vetää pidemmän korren - suosittelen vierailua, mikäli tie Inariin joskus vie. Vaikka kuinka olisi haluttanut jatkaa museoon tutustumista, jouduimme toisen ja ensimmäisen kerroksen osalta valitsemaan vain kaikkein kiinnostavimmat, jotka olivat Se-Kaikkein-Suurin-Dinosaurus, joka tarvitsi kahden kerroksen kokoisen tilan (Theodore Roosevelt Rotunda), Scales of the Universe, jättipunapuu ja meteoriitit. Muilta osin oli pakko todeta, että omaksumiskyky on rajallinen aikuisellakin, puhumattakaan alle kouluikäisistä lapsista. Sinänsä museo on rakennettu äärimmäisen taidokkaasti siten, että jokainen alue on aivan omanlaisensa, joten kiinnostus säilyy pidempään.
Usean tunnin mittaisen museoreissun jälkeen oli kova nälkä, joten käväisimme lähiravintolassa syömässä kalliilla pienet, mutta erittäin maukkaat burgerit. Sitten suuntasimme suoraan Central Park:iin. Jälleen paikka, jossa voisi viettää päiviä. Lähdimme noin puolivälistä kulkemaan kohti etelää, ja reittimme varrelle osuivat mm. Strawberry Fields, jossa sijaitsee John Lennon:in Imagine-muistomerkki, Conservatory Water pienine kauko-ohjattavine veneineen ja Liisa Ihmemaassa-patsas, jossa sai ihan luvan kanssa kiipeillä. Puiston laidalta kuljimme parin korttelin verran etelään, ja tulimme puolivahingossa itselleni parin vuosikymmenen takaa tärkeään, ja muutenkin varsin vaikuttavaan paikkaan, Carnegie Hall -konserttitalolle. Siitä poikkesimme sitten Broadway:lle. Kuljimme tietä pitkin kohti Times Squarea nähden matkalla useita musikaaliteattereita, tv-ohjelmien nauhoituspaikkoja, ravintoloita ja kalliita kauppoja. Times Square korkeine valotauluineen oli täynnä ihmisiä - yhdessä oppaassa mainittiin, että vaikka paikka on ns. 'must-see', yrittää oikea newyorkilainen pysytellä paikasta kaukana erityisesti ruuhka-aikaan. Ymmärrän hyvin. Kokemus oli suorastaan pökerryttävä. Pökertyneinä suuntasimme kohti metroasemaa, sillä olihan jälleen tullut pitkän päivän ilta. Pikku-O, joka on pienestä pitäen pyrkinyt sinnittelemään hereillä aina, kun ollaan reissussa, teki sitä New Yorkissakin. Times Squaren ihmispaljous, valtava visuaalinen härdelli ja melumassa sai hänet kuitenkin vihdoin rauhoittumaan päiväunilleen, kello oli tuolloin lähes kuusi.
Keskiviikkona veimme pappilan avaimet kirkolle, kävelimme etelän suuntaan 7th Avenue:ta pitkin, poikkesimme viimein Chinatowniin, ja siellä syömään. T oli iloisennäköinen syödessään hyvää kiinalaista ruokaa:"Tämä on sellaista matkailua, mistä minä pidän". Lause oli mukava kuulla, sillä matkailu suurkaupungissa lasten kanssa ei ehkä aina ole sitä kaikkein hohdokkainta, ainakaan mielikuvissa. Astuessamme bussiin kohti Bostonia totesimme kaikki puhetta tuottavat, että reissu jäi ehdottomasti plussan puolelle. "Tänne tullaan kyllä uudestaan", sanoi Iso-O.
Lapsia alkoi kävely väsyttää, kun saavutimme Manhattanin eteläkärjen, mutta saimme motivoitua heidät vielä pieneen kierrokseen ennen lautalle astumistamme lupaamalla E:lle ja Iso-O:lle kärrykyydin vuorotellen Pikku-O:n kanssa rattaissa. Halusimme nimittäin käväistä kokemassa Wall Street:in ympäristöineen. New York Stock Exchange (NYSE), oli joka puolelta yli puolen kadun verran aidattu ja tiukasti vartioitu rakennus. Muutoinkin kapea Wall Street oli rakennuksen kohdalta vielä puolet kapeampi, joten ihmismäärä oli melkoinen. Aika nopeaan tahtiin etenimme takaisin etelään, ja hyppäsimme Staten Island:in lauttaan. Lautta kulki puolen tunnin matkansa aikana varsin läheltä Vapauden Patsasta. Itse saarella matkasimme ensin metrolla pikkumatkan ja sitten kävelimme vähän aiottua pidemmin päästäksemme upealle hiekkarannalle (South Beach). Ranta on yli 2 mailia pitkä, mutta yhdysvaltalaiseen tyyliin kiinni, koska rantavahteja ei enää nyt kesän loputtua(?) ole. Aivan rannan vierestä lähti - onneksi - bussi, jolla pääsimme takaisin lauttarantaan, josta suoraan metroasemalle, josta suoraan pappilaan, sillä pitkä päivä oli melkoinen uurastus - ei pelkästään lapsille vaan myös ainakin minulle.
Tiistai alkoi D-metrolla matkustaen Columbus Circle:lle, josta B-metrolla suoraan Museum of Natural History:n alimpaan kerrokseen. E oli viime perjantaisen museoreissumme (Museum of Fine Arts, Boston) jälkeen ohimenevästi tokaissut toivovansa sitä, että joskus pääsisi museoon, jossa "on ihan oikeita dinosaurusten luita". Tässä museossa niitä todellakin on. Jotta jännitys pääsi heti purkautumaan, aloitimme museon neljännestä kerroksesta, jossa dinosauruksista suurin osa on. Olivatpa ne kyllä melkoisen vaikuttavia. E ja Iso-O puhkuivat intoa, itsekään en niitä ihan tunteettomasti ihmetellyt, ottipa T:kin useita kuvia. Pikku-O osoitteli lähes jatkuvasti oikealla etusormellaan eri suuntiin ja huusi suurella äänellä muutaman sekunnin välein "äiti". Kerroksessa oli myös muita, 'vain' noin 50 miljoonaa vuotta vanhoja eläimiä (dinosaurukset kun ovat n. 250 miljoonan vuoden takaa). Päivän saldoksi olisi hyvin riittänyt yksi kerros, mutta halusimme nähdä muutakin. Lasten innostusta riitti vielä hyvin kolmanteen kerrokseen, jossa oli mm. intiaanien ja Tyynen meren saarten alkuasukkaiden historiaa. Kolmannessa kerroksessa oli myös taidokkaasti aseteltuja eläimiä ja lintuja erilaisiin elinympäristöihin, mutta näiltä osin museo ei olennaisesti poikennut edukseen Inarin Siidasta. Enemmän tietenkin kaikenlaista nähtävää, mutta visuaalisesti Siida vetää pidemmän korren - suosittelen vierailua, mikäli tie Inariin joskus vie. Vaikka kuinka olisi haluttanut jatkaa museoon tutustumista, jouduimme toisen ja ensimmäisen kerroksen osalta valitsemaan vain kaikkein kiinnostavimmat, jotka olivat Se-Kaikkein-Suurin-Dinosaurus, joka tarvitsi kahden kerroksen kokoisen tilan (Theodore Roosevelt Rotunda), Scales of the Universe, jättipunapuu ja meteoriitit. Muilta osin oli pakko todeta, että omaksumiskyky on rajallinen aikuisellakin, puhumattakaan alle kouluikäisistä lapsista. Sinänsä museo on rakennettu äärimmäisen taidokkaasti siten, että jokainen alue on aivan omanlaisensa, joten kiinnostus säilyy pidempään.
Usean tunnin mittaisen museoreissun jälkeen oli kova nälkä, joten käväisimme lähiravintolassa syömässä kalliilla pienet, mutta erittäin maukkaat burgerit. Sitten suuntasimme suoraan Central Park:iin. Jälleen paikka, jossa voisi viettää päiviä. Lähdimme noin puolivälistä kulkemaan kohti etelää, ja reittimme varrelle osuivat mm. Strawberry Fields, jossa sijaitsee John Lennon:in Imagine-muistomerkki, Conservatory Water pienine kauko-ohjattavine veneineen ja Liisa Ihmemaassa-patsas, jossa sai ihan luvan kanssa kiipeillä. Puiston laidalta kuljimme parin korttelin verran etelään, ja tulimme puolivahingossa itselleni parin vuosikymmenen takaa tärkeään, ja muutenkin varsin vaikuttavaan paikkaan, Carnegie Hall -konserttitalolle. Siitä poikkesimme sitten Broadway:lle. Kuljimme tietä pitkin kohti Times Squarea nähden matkalla useita musikaaliteattereita, tv-ohjelmien nauhoituspaikkoja, ravintoloita ja kalliita kauppoja. Times Square korkeine valotauluineen oli täynnä ihmisiä - yhdessä oppaassa mainittiin, että vaikka paikka on ns. 'must-see', yrittää oikea newyorkilainen pysytellä paikasta kaukana erityisesti ruuhka-aikaan. Ymmärrän hyvin. Kokemus oli suorastaan pökerryttävä. Pökertyneinä suuntasimme kohti metroasemaa, sillä olihan jälleen tullut pitkän päivän ilta. Pikku-O, joka on pienestä pitäen pyrkinyt sinnittelemään hereillä aina, kun ollaan reissussa, teki sitä New Yorkissakin. Times Squaren ihmispaljous, valtava visuaalinen härdelli ja melumassa sai hänet kuitenkin vihdoin rauhoittumaan päiväunilleen, kello oli tuolloin lähes kuusi.
Keskiviikkona veimme pappilan avaimet kirkolle, kävelimme etelän suuntaan 7th Avenue:ta pitkin, poikkesimme viimein Chinatowniin, ja siellä syömään. T oli iloisennäköinen syödessään hyvää kiinalaista ruokaa:"Tämä on sellaista matkailua, mistä minä pidän". Lause oli mukava kuulla, sillä matkailu suurkaupungissa lasten kanssa ei ehkä aina ole sitä kaikkein hohdokkainta, ainakaan mielikuvissa. Astuessamme bussiin kohti Bostonia totesimme kaikki puhetta tuottavat, että reissu jäi ehdottomasti plussan puolelle. "Tänne tullaan kyllä uudestaan", sanoi Iso-O.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.