Museossa - taas

Viikonloppu meni nopeasti lasten kanssa touhutessa. T lähti aikaisin la-aamuna New Yorkiin vihkimään Suomesta saapuneen pariskunnan sekä huolehtimaan sunnuntain messusta, ja saapui kotiin myöhään su-iltana lasten jo nukkuessa. Jottei elämä menisi liian raskaaksi, jäin pienten kanssa kotiin, jotta voimia riittäisi jälleen uuteen kouluviikkoon.

Jos arkiaamuisin saa mainitella peittojensa uumeniin piiloutuvia koululaisiaan heräämään, ei viikonloppuisin ole ollenkaan samanlaista ongelmaa. Olin virkeänä aloittamassa lauantaiaamua jo seitsemältä - pienet olivat aloittaneet omansa jo aiemmin lastenohjelmien parissa. Aamusta ulkona oli vain 41 astetta (=5 Celsiusta), mutta nopeasti auringon lämmittäessä nousi 75 asteeseen saakka (=23 Celsiusta) eli oli oikein mukava päivä olla pihalla. Lähdimme käymään lähikaupassa, jossa lastaamani, irtotavarana myytävän kaurahiutalemäärän valtavuus (9lbs=4,1kg) herätti hilpeyttä. Naureskelin mukana, tietäen kuitenkin, että käymme hakemassa samanlaisen säkin viikon kuluessa. Olimme melkoinen näky kulkiessamme kaupalta kotiin Pikku-O:n istuessa rattaissaan 4-5 paperikassin kanssa. Kukaan muu ei tee näin - kaupassa käydään aina autolla, oli matka kuinka lyhyt tahansa.

Kun Pikku-O meni päiväunilleen, vietimme E:n ja Iso-O:n kanssa elokuvahetken katsomalla kirjastosta löytämäni elokuvan Little Manhattan bongaillen paikkoja, joissa olimme yhdessä käyneet ja eläytyen samalla isin New Yorkin reissuun. E jaksoi hyvin katsoa, ja ihmetteli useaan otteeseen, miksi elokuvassa sanottiin tyttöjen olevan jossain alakoulun vaiheessa ällöttäviä. Iso-O teki muutaman pyörähdyksen sohvan ulkopuolella, mutta ihmeen hyvin hänkin jaksoi keskittyä. Tuntuu hauskalta, että E ja Iso-O eivät yhtään kritisoi sitä, että kaikki täällä nähtävät ohjelmat ovat englanniksi; se tuntuu heistä ilmeisesti jotenkin itsestäänselvältä. Pikku-O heräsi ennenkuin elokuva oli ohi, joten lopun katsoimme sitten rusinoita natustaen porukalla.

E on halunnut siivota ullakon jo ainakin kuukauden ajan, mutta koska en ole löytänyt itsestäni samaa innokkuutta, on homma siirtynyt vedoten liian kovaan lämpötilaan ullakolla (tämä on ollut totta erityisesti helteiden, mutta myös vähemmän helteisten, aurinkoisten päivien aikana). Nytkin oli lämmin, muttei sentään tuskaista. Ullakko oli remonttipölyn peitossa (ks. Kattoremonttipäivä), joten harjaus ulkoharjoilla sai ilman sakeaksi. Ajoin aika nopeasti innokkaat siivoojat pois. Sen verran saivat kuitenkin osallistua, että kaikille jäi tyytyväinen mieli. Nyt meillä on siisti ullakko, ja ikkunasta ulosheitettävät paloportaatkin on asennettu käyttövalmiiksi.

Ilta tuli nopeasti, ja menimme kaikki kahdeksalta nukkumaan. Älysin itsekin käyttää sen ns. oman aikani nukkumiseen, mikä oli hyvä, sillä sunnuntaina nousimme jälleen aikaisin, tosin suunnitellusti. Lähdimme museoon - taas. Varmistin toki etukäteen, että E ja Iso-O haluavat lähteä Harvard Museum of Natural History - museoon, jossa oletettavasti olisi samoja asioita nähtävillä kuin muutama viikko aiemmin käymässämme New Yorkin monta kertaa suuremmassa luonnonhistorian museossa. Ei tarvinnut mainitella, joten lähdimme yhdeksän aikaan metroa vaihtaen kohti Harvardin kampusta. Kävelimme kampuksen läpi tunnelmaa aistien (=minä aistin, lapset kiinnittivät huomiota esim. puussa kiipeilevään oravaan tai aidanpylvääseen jätettyyn sipsipussiin). Matka museolle oli lyhyt, joten energiaa tutustua museon antimiin oli vielä pilvin pimein. E ilmoitti ryhtyvänsä isona arkeologiksi; kiinnostuksen kohteita ovat dinosaurusten, haiden, tappajavalaiden ym. isojen eläinten luurangot ja "kaikki historiaan liittyvä (siis myös temppelit ja pyramidit), linnut ja kasvit ei kiinnosta". Iso-O tykkäsi värikkäistä kivilajeista, ja trooppisista linnuista. Harmia molemmille tuotti se, että juuri se sali, jossa oli kokonainen kirahvi, oli kunnostuksen alla. Mielestäni pääsimme aivan mukavasti näkemään tuon toivotun kirahvin, sillä saliin oli tehty aidattu ihmettelyalue, josta kirahvi näkyi kolmen metrin päässä. Mutta se ei ollut sama kuin mahdollisuus päästä ihan lähelle. Pikku-O alkoi hermostua tunnin jälkeen, mutta olin viekkaasti ottanut mukaan pienen pussillisen kuivia muroja, joiden napostelun ajan saimme lisäaikaa museon ihasteluun. Pari tuntia riitti hyvin, joskin E olisi varmasti jatkanut pidempäänkin.

Olimme sopineet treffit museota lähellä asuvan suomalaisperheen kanssa puolilta päivin, joten lähdimme karttaa tulkiten tallustamaan samalla tutustuen Bostonin vieruskaupunki Cambridgen tunnelmaan. Ennen saapumistamme tämän suomalaisperheen kodille, törmäsimme kahden lapsensa kanssa liikkeellä olleeseen toiseen suomalaisäitiin. Tuntui oudolta sattumalta, varsinkin, kun olin tämän, neurologiaan erikoistuvan lääkäriäidin kanssa vaihtanut sähköposteja aiemmin kesällä. Pienen keskusteluhetkemme jälkeen lähdimme jatkamaan kodille, jossa vietimme hauskan kolmituntisen ruokapöydän äärellä syöden ja höpisten. Lapset olivat innoissaan kavereista, ja Iso-O haltioissaan talosta löytyneistä lukemattomista, hänelle sopivan kokoisista prinsessamekoista muine rekvisiittoineen.

Lapset olivat jo nukkumassa, kun T tuli onnistuneelta New Yorkin reissultaan. Yöt alkavat olla niin kylmiä, että suunnittelemme vaihtavamme ikkunoissa nyt olevat hyttysverkot laseihin (onhan niissä toki yksinkertaiset lasit nytkin, mutta kaksinkertaisuus alkaa tuntua houkuttelevalta, kun aamuisin sisälämpötilakin alkaa olla alle kriittisen). Mukavaa oli lasten kanssa, mutta onpa ihanaa saada T taas kotiin. Tai no, miten se kotonaolo määritellään, kun tämä maanantaipäiväkin kuluu klo 8.10-21 kampuksella.