Kehityskeskustelua, vanhempainiltaa ja virastoasiointia amerikkalaisittain

Arki on asettunut uomilleen ja isommat kulkevat kouluissaan totutulla rutiinilla. Tuntuu hyvältä nähdä heidän viihtyvän niin hyvin. Samalla sitä ihmettelee, kuinka uskaliaasti pienet ihmiset heittäytyvät ympäristöön, jonka voisi kuvitella olevan sama kuin joutuisi itse keskelle swahilin kieltä ja kulttuuria. Samaa uskallusta toivoisin itseltänikin. Taidan olla perheemme ainoa, jolle heittäytyminen täysillä tähän "amerikkalaiseen" Small talk - kulttuuriin ei ole vieläkään oikein luonnistunut. Harjoitusta siihen olen toki saanut - eilen oikein kolmeen eri otteeseen.

Aamusta E:n kouluunviennin jälkeen pyöräilin vauhdikkaasti Iso-O:n Preschoolille, jossa olin sopinut tapaamisen Iso-O:n opettajan, Ms. Jenniferin kanssa. "Parents do the talking, we do the listening" oli tapaamisestamme annetussa ennakko-ohjeessa. Tapaaminen meni aivan mukavasti, mutta tunsin oloni kovin kömpelöksi. Iso-O:n selviämisestä ryhmässä tai ylipäänsä kodin ulkopuolella, en ole ollut yhtään huolissani, joten tilaisuus olikin enemmän tarkoitettu opettajalle tiedoksi meidän taistelijaprinsessamme luonteesta. Ms. Jennifer oli netistä printannut itselleen listan suomalaisia sanontoja, joita hän oli suunnitellut käyttävänsä Iso-O:n kanssa, mutta kertoi ilokseni, ettei ollut niitä lainkaan tarvinnut. Kömpelöstä keskustelustamme huolimatta tulin ymmärretyksi, joten oloni oli jälkikäteen hiukkasen parempi.

Toinen harjoitussessioni oli tragikoominen asioiminen kaupunginvirastossa. Olemme vuokraemäntämme suosiollisella avustuksella hankkimassa meillä kompostia. Jotta sen saisi, täytyy ensin käydä maksamassa kaupungintalolle 50 dollaria, jotta saa kuitin, jolla voi käydä kompostin hakemassa aivan toisesta paikasta. Kirjasto, jossa muutenkin oli eilen käytävä DVD-elokuvia palauttamassa, sijaitsee aivan kaupungintalon vieressä, joten kävin hoitamassa tämän kuittiasian kuntoon. Saapuessani kaupungintalolle, minut ohjattiin asioita hoitavaan virastohuoneeseen. Virastotäti otti minut vastaan silmälasit nenällään, etsiskeli hetken lomaketta, pyysi täyttämään sen, ja kun tuli maksun hetki, totesi maksun onnistuvan n. 100 metrin päässä olevalla tiskillä käytävän toisessa päässä. Hieman hämmentyneenä lähdin lomakkeen kanssa tälle tiskille. Tiskillä ilmeni, että ensimmäinen virastotäti ei ollut merkinnyt rasteja oikeisiin kohtiin, eikä allekirjoittanut lomaketta, joten pääsin uudelleen palaamaan ensimmäiseen huoneeseen. Sain rastit ja allekirjoituksen, joten lähdin takaisin toiselle tiskille. Rastit olivat edelleenkin osittain väärissä paikoissa, mutta tällä kertaa sain kuitenkin maksun suoritettua, ja sain nelisivuiseen lomakkeeseen neljä leimaa. Yksi sivu jäi tälle tiskille. Palasin kolmen sivun kanssa ensimmäiseen huoneeseen, jossa virastotäti antoi minulle yhden sivun pitäen itse kaksi. Kokemukseni oli sen verran absurdi, että jouduin varmistamaan, että tämä lomake on nyt varmasti se, jolla kompostin saamme. Sellainen positiivinen asia tähän virastoasiointiin liittyi, etten tuntenut itseäni lainkaan kömpelöksi; kielitaitoni riitti täydellisesti.

Kaupungintalo- ja kirjastoreissun jälkeen lähdin kolmanteen harjoituspaikkaani. E:n koululla oli "Open house" eli vanhempainilta. Ilta alkoi itselleni erittäin piinallisella puolituntisella koulun jumppasalissa, jossa oli pientä naposteltavaa ja pelkkää vapaamuotoista small talk:ia. Tilanne helpottui huomattavasti, kun pääsimme lasten luokkiin heidän paikoilleen istumaan, kuuntelemaan ja keskustelemaan opettajan kanssa sekä tutustumaan lastemme tekemisiin koulussa. E oli kirjoittanut kirjeen:"9/21/09. Dear Mom and Dad, Welcome to my classroom. First grade is fun. I like reading. Please look for my work on the board. Love, E". Tässä hän varmasti oli saanut apua. Mutta, hauskempi oli katsoa E:n tekemisiä luku-ja matematiikkakirjoista sekä joka maanantai tehtävästä viikonlopun kertomuksesta. E oli piirtänyt jokaiseen hienon kuvan, lähinnä jalkapallon pelaamisesta. Kirjoittamiselle oli jäänyt hieman vähemmän aikaa:"I lik pl soccr" tai "I rid my bik". Nämä oli selvästi kirjoitettu ilman apua. Silti ne lämmittivät äidin mieltä eniten. Ilta loppui rehtorin juhlasalissa pitämään puheeseen koulun ja kaupungin erinomaisuudesta sekä valtavista haasteista, jotka aiheutuvat taloustilanteesta ja lisääntyvistä oppilasmääristä. Puhetta kuuntelin jo tottuneesti. Sanat "excellent", "marvelous", "huge challenge" ym. ylisanat kun ovat jo tulleet tutuiksi täällä eläessä. Pyöräilin kotiin lämpimässä, pimeässä loppukesän illassa tuntien oloni oikein mukavaksi.