Lasten viimeinen lomaviikko

Kaikkein tärkein asia lasten viimeisen lomaviikon aikana oli yhdessäolo. Viime vuosi hulluine työtunteineni sekä lomani vähäisyys ovat vaatineet veron, minkä korjaamiseen tarvitaan erityisesti aikaa yhdessä. Ihanaa, että saimme tämän 10 päivän miniloman juuri tähän uuden arkivuoden alkuun.

Ihan vähäinen asia ei myöskään ole ollut Pikku-O:n pyöräilytaidon kehittyminen. Hänen persoonallisuudestaan johtuen aloitimme jo moneen kertaan opitun taidon harjoittelemisen täysin alusta uudella, vihreällä 16 tuumaisella pyörällä. Jo kaksi vuotta ilman apupyöriä ajanut poika ehdotti heti alkuun, josko uuden pyörän mukana saapuneet apupyörät olisi sittenkin voinut jättää poistamatta. Kun vastauksemme oli yksiselitteisen kielteinen, itkettiin monet itkut pyörän kanssa, kun kaikenlainen uskallus puuttui. Oma uskonikin oli koetuksella. Vaan sitten tapahtui jotain. Rohkeus löytyi ja pyörä alkoi kulkea - ainakin suunnilleen - Pikku-O:n haluamaan suuntaan. Voi, mikä ihana ylpeys paistoi kasvoilla!

Loman aikana ihasteltiin ja harmiteltiin luokkakokoonpanoja. Iso-O oli alkuun todella pettynyt ja koki, että kaikki kaverit menivat muille luokille. Kun listaa sitten katsottiin vähän tarkemmin, löytyihan sieltä sittenkin vaikka kuinka monta mukavaa. Naapuruston suomalaispojat oli sijoitettu Iso-O:n ja Pikku-O:n luokkiin - ilmeisesti ajatuksena oli, että voivat toimia alkuun apuna. Meidän Pikku-O:kin..

Viikon kohokohta ainakin omasta mielestäni oli teltta-ja vaellusretki Mount Washingtonille. Pakkasimme keskiviikkona ja lähdimme torstaiaamuna. Kävimme hakemassa valmiiksi tilatut pizzat Laconiasta vaelluseväiksi ja hampurilaiset North Convay:sta matkapurtavaksi ja ajoimme Pinkham Notch:in Visitor Centerille. Sinne jäi auto meitä kahdeksi yöksi odottamaan. Jokainen kantoi vähintään omat vaatteensa, makuupussinsa ja makuualustansa. Myös Pikku-O, joka näytti aika hupaisalta kantaessaan melkein itsensä kokoista reppu-makuualustayhdistelmää. Nousimme noin 2000 jalan korkeudesta noin 3800 jalan korkeuteen, mikä korkeuserometreissä on noin 550. Laitoimme telttamme Hermit Lake Shelter:in katokseen, johon se jäi kahdeksi yöksi. Ensimmäisenä yönä oli viileää. Kun totesin, että kaikkien pitää pysyä pusseissaan, kommentoi pussistaan jatkuvasti poisyrittänyt Pikku-O lakonisesti:"Toisilla on kylmä, toisilla kuuma".

Perjantai oli huippupäivä. Lapset pääsivät kävelemään ilman reppuja, meillä T:n kanssa oli päiväkantamukset. Pikku-O oli selvästi vaikuttunut polun nimestä - Lion Head Trail - sillä kommentoi sitä toistuvasti. Pilviraja tuli vastaan puolessavälissä matkaa, mutta sitä ennen näimme upeita maisemia. Itse huipulla, johon nousua telttapaikalta tuli 2400 jalkaa (n.730 metriä), ei maisemia näkynyt. Pienen antikliimaksin aiheutti polun päättyminen parkkipaikalle - Mount Washingtonin päälle pääsee autolla sekä junalla. Huipulla olikin paljon ihmisiä. Selvästi kahdentyyppisiä. Hikisiä ja likaisia vaeltajia ja puhtoisia turisteja. Tunnin mittaisen levähdyksen jälkeen lähdimme alas, nyt Tuckerman Ravine-polkua pitkin. Polulla oli muutama sellainen kohta, että tarvitsin henkistä tukea T:lta, etten aivan panikoitunut Pikku-O:n vuoksi. Asiaa ei helpottanut T:n edeltavästi toteama, edelliskesänä tapahtunut opiskelijan putoaminen polulta kuolemaan. Pääsimme kuitenkin turvallisesti alas. Ukkossadekin tuli vasta illalla.

Lauantaiaamuna laitoimme leirin kasaan ja laskeuduimme 550 korkeuserometriä kaikkien kantamustemme kanssa. Erityisesti alku sujui hyvin hitaasti, sillä polun kivet olivat Pikku-O:lle suuria ja kantamus aiheutti painopisteen siirtymisen, mutta alarinteellä vauhti nopeutui, ja matkaan kului suunniteltu 2,5 tuntia. Peseydyimme Pinkham Notch:illa ja ajoimme kotiin. Tai T ajoi ja me muut nukuimme.

Kotona ei ollut aikaa hohhailuun. T teki nopeasti pekoni-parmesan-salaatin, laitoimme kamat paikoilleen ja lähdimme etelä-afrikkalaisten ystäviemme tupaantulijaisiin. He olivat muuttaneet Brooklinen puolella olevaan omakotitalon alakertaan, ja järjestivät sen kunniaksi grillijuhlat. Mukava ilta. T:lla oli vielä PhD-opiskelijoiden illanvietto seuraavana iltana, mutta muutoin viikonloppu sujui lähinnä tiistaina alkaneeseen arkeen valmistautuessa sillä erotuksella, että maanantain Labor day:n kunniaksi pääsin käymään autokorjaamolla eturenkaan nopeutuneen tyhjentymisen vuoksi. En tiedä, mitä tapahtui, mutta onnistuin saamaan renkaanpaikkauksen ilmaiseksi. Mukaani sain vain tarjouksen kaikkien renkaiden vaihtamisesta lähitulevaisuudessa. Aikamoista. Ehkä small talk myyjän kanssa meidän molempien perhetilanteista auttoi asiaa. En tiedä, mutta olen tyytyväinen. Reikä on ainakin hetkellisesti ummessa.