Koulu alkoi

Tiistain Labor Day:n jälkeen oli E:n ja Iso-O:n ensimmäinen päivä. Pikku-O sai odottaa päivän pidempään - puolet eskariluokkalaisista aloitti tiistaina, toinen puoli keskivikkona. Reippaasti pyöräillen joukko lähestyi koulua, kun aivan yllättäen eräs isä taakseen katsomatta astui Pikku-O:n reitille. Törmäystä ei tapahtunut, mutta Pikku-O menetti pyöränsä hallinnan ja kaatui. Päähän, kyynärpäähän sekä polveen tuli vertavuotavat haavat. Myöhemmin katsottuna polveen saattoi aiheutua muutakin, sillä lumpiota liikuttaessa kipu lisääntyi, ja siitä kuului ja tuntui narinaa. Pikku-O tutustui kouluhoitajaan jo ennen omaa virallista aloittamistaan. T hoiti asian hienosti, ja Pikku-O uskaltautui jälleen pyörän päälle, eikä sen jälkeen ole ollut ongelmaa.

Suomalaispojat oli laitettu Iso-O:n ja Pikku-O:n kanssa samoihin pöytiin. Teoriani auttamisesta lienee siis oikea. Iso-O tosin totesi, että ainakin hänen luokassaan ELL (English Language Learners) opettaja on ollut avustamassa päivittäin. Iso-O on pöytänsä (4 oppilasta) ainoa tyttö, muttei se ole tuntunut häntä häiritsevän. Onhan hän kotonakin ainoa.

Ensimmäinen viikko oli lyhyt, sillä torstaina oli Rosh Hashanah, juutalainen juhlapäivä, jonka nimeä en osaa lausua, ja joka on ollut ainakin viime vuosina aina heti 1-2 koulupäivän jälkeen. Newtonin asukkaista kolmannes on juutalaisia, joten ymmärrettävästi heidät huomioidaan. Muita juutalaisia juhlapäiviä ei sitten huomioidakaan. Kristillisiä juhlapäiviä, jotka ovat koulutyöstä vapaita, ovat joulupäivä ja pitkäperjantai. Muiden uskontojen juhlapyhät eivät ole kouluohjelmassa huomioituja. Muut vapaapäivät - yleensä sijoitettuna maanantaille - liittyvät Yhdysvaltain historiaan, ja niitä on melkein kuukausittain.

T:a on ollut vastassa iloinen kolmikko joka päivä afterschoolista haettaessa. Siksi onkin jotenkin hupaisaa, että minulle Pikku-O laittaa kasvoilleen surkean ilmeen ja kertoo, kuinka hän on jäänyt välitunnilla yksin. Ehkä kerran. Lastemme välisistä persoonallisuuseroista kertoo se, että pojat ovat hieman hitaasti uusille kavereille lämpeäviä, kun taas Iso-O löytää juttuseuraa ihan mistä vain (esimerkkeinä reissumme Mainiin, jossa hanella oli rannalla heti kaksi kaveria, ja vaellusreissu Mount Washingtonille, jossa telttapaikan ainoan samanikäisen tytön kanssa oli heti juteltavaa, vaikka kohtaaminen tapahtui vain kahdesti ja kesti muutaman minuutin kerrallaan). Yksin välitunnilla jääminen on kyllä äidin korvaan hirveän riipaisevaa, ja toivon, ettei se enää tapahdu. Yritin kannustaa pientä koululaista menemään reippaasti porukkaan. Pikkuveljestään poiketen Iso-O:n 'ongelma' on olla "too popular - I do not have any privacy, because everybody wants to be with me".

Luonto päästi meidät oppitunnille aiheesta, miltä haisunäätä haisee. Pahalta. Olemme nukkuneet ikkunat auki, mutta sinä yönä ne oli laitettava visusti kiinni. Jossain lähiseudulla haisunäätä päästi lemahduksen, joka leijaili ikkunoista sisään. T joutui opiskelemaan hajunpoistoa keskellä yötä, ja sen seurauksena hajua hieman helpotti ympäriinsä asetellut astiat täynnä etikkavettä. Karmea haju laimeni vasta päivien kuluessa. Toinen luonnonoppitunti oli aamulenkillä kohtaamani kojootti, joka onneksi kääntyi toiseen metsänosaan edelläni, ja kolmas iso lauma kalkkunoita, jotka tepastelevat reitilläni. Asumme kaupungissa - keskellä luontoa.

Pikku-O:n preschoolin 25-vuotisjuhlapicnic siirtyi keväältä huonon ilman vuoksi syksylle. Ilmoittauduimme mukaan, vaikka preschool onkin jo taaksejäänyttä elämää. Mukava hetki kivan päiväkodin pihalla tyydytti pienen koululaisen haikeat ajatukset - hän on selvästi jo henkisesti siirtynyt pois päiväkodista. 

Toisen kouluviikon lopun kunniaksi T järjesti hieman haastetta sairastumalla oikein kunnolla. Keskiviikkona kostea tropiikin lämpöaalto saavutti New Englannin jälleen ja aiheutti T:n poskionteloihin painetta. Mikään ei auttanut yli vuorokauteen. Ei edes hassun kiinalaisen lääkärimme tapaaminen. Lääkitys, uni ja ilman viileneminen ja kuivuminen viimein helpotti, ja toipuminen alkoi sopivasti viikonlopun aluksi. Vaan sitten alkoivat kaikki muutkin valittaa kurkkukipua, ja sunnuntain ohjelma muodostui sairastuvan pitämiseksi. Meneehän se yhteinen perheaika näinkin.