Jakso veri- ja syöpätautien poliklinikalla

Sain olla lomalla kaksi ensimmäistä viikkoa, joten jakson pituus poliklinikalla oli vain kaksi viikkoa. Mutta mitkä ihanat kaksi viikkoa! Aamuisin ehdin hyvin herättää lapset syömään ja iltaisin mainiosti mukaan perheen iltatouhuihin. T sai ansaitsemansa ja kovasti tarvitsemansa tauon - aamut eivät ole koskaan olleet hänen juttunsa. Keskimääräiset viikkotuntini olivat alle 34 tuntia. Vähemmän kuin Suomessa!

Päivät olin jonkun klinikkaa pitävän erikoislääkärin kanssa. Suurimman osan sain vain seurata vierestä (oma toiveeni), muutaman kanssa tapasin potilaat ensin itse ja sitten erikoislääkärin kanssa. Opin enemmän ensinmainitussa tilanteessa. Lähinnä siksi, että jouduin tapaamisen jälkeen sanelemaan tapaamisen, joten en ehtinyt mukaan seuraavalle vastaanotolle.

Ohjelmani oli tehty mukavan vaihtelevaksi ja näin parin viikon aikana kattavan otoksen koko erikoisalasta akuutteja tilanteita lukuunottamatta. Niille on sija juuri käynnistyneen syöpätautiosastojaksoni aikana. Vakavista tilanteista huolimatta tuntui, että seuraamani lääkärit - yhtä intialaislähtöistä lukuunottamatta - onnistuivat tekemään kohtaamisistaan toivoa antavan ja jos toivoa ei ollut, suuresti lohduttavan tapahtuman. Intialaismiehet ovat joskus vähän töksähtäviä, joten todennäköisesti hänen taustastaan johtuen tämä yllä mainittu mies oli suorastaan tökerö - jouduin muutamaan kertaan keventämään hänen sanomisiaan perheille jälkikäteen. Mutta, hän oli poikkeus ja potilaat tulivat upeasti kohdatuiksi klinikalla. Toivottavasti opin sen.

Potilaista mieleeni jäivät erityisesti levinnyttä munuaissyöpää sairastanut nuori, kahden pienen lapsen äiti, jonka elinaikaennuste liikkuu kuukausissa sekä erittäin onnistuneen lihavuusleikkauksen läpikäyneen miehen (onnistui pudottamaan yli 100kg ja pääsemään eroon verenpaine-, diabetes-, kolesteroli- ja kipulääkkeistään) "palkinnokseen" saama suolistosyöpädiagnoosi. Molemmat uhkuivat positiivista elämäniloa, vaikka tilanteet niin kamalia heillä olivatkin. Mieleeni myös jäi se, että suurin osa rintasyöpäpotilaista oli jäänyt kiinni seulontamammografiassa, ei niinkään löydetyn patin vuoksi.

Niinkuin yllä totesin, jatkan samalla erikoisalalla nyt aivan toisesta vinkkelistä. Hyvä oli saada tämä kokemus pohjalle.