Yövuorot

Neljä viikkoa yövuoroja on imenyt mehut aika totaalisesti, vaikka periaatteessa valittamista ei pitäisi olla. Sain kuitenkin nukkua pikkupätkiä joka yö ja päivisinkin useita tunteja, ja jakson 28 yöstä sain olla vapaalla kymmenen. Ehkä se vain on tämä tasapainoilu normaalielämän ja siitä totaalisesti poikkeavan aikataulun välillä, mikä väsyttää. Nyt setti viimein on ohi.

Jakso sujui yhdeksän yön komplekseina sisältäen kolme yötä yliopistosairaalassa, kolme yötä Milfordin aluesairaalassa ja kolme yötä vapaalla. Työtuntimäärä kuudessa yössä nousi 79.5 tuntiin, mikä on juuri alle sallitun 80 tuntia viikossa, mutta kompensoitui kolmen vapaayön aikana. Perhe-elämän kannalta oli mukavaa, että satuin olemaan yövuorossa myös lasten joululoman aikaan. Lasten koulupäivinä, sen sijaan, tulin kotiin heidän jo lähdettyä ja lähdin ennen heidän saapumistaan. Pahimmillaan kului keskiviikkoaamusta lauantaiaamuun näkemättä kolmikkoa lainkaan. T:a taas on tullut nähtyä tavanomaista enemmän, sillä hänelle sattui opetustauko samalle ajalle. Jee.

Kolme yliopistosairaalayötä olivat aina joko kiireisiä tai vieläkin haastavampia. Kuuden jälkeen 14 ensimmäisen vuoden erikoistujaa saapui 10 potilaan listoineen kertomaan pääasiat omista potilaistaan. Totesin jo heti alkuun jokaiselle, että olen kiinnostunut vain pääasioista ja erityisesti tiedoista, jotka tulee yön aikana todennäköisesti eteen. Kun vastuulla on pahimmillaan 140 potilasta, on täysin mahdotonta muistaa jokaisen potilaan jokaista yksityiskohtaa. Jokaisen erikoistujan listalla oli keskimäärin 1-2 potilasta, jonka laboratorio- tai röntgentutkimuksia piti yön aikana seurata. Lisäksi hoitajilla oli hyvin eritasoisia kysymyksiä ja tiedonantoja potilaista (ääripäistä esimerkkeinä pyyntö saapua katsomaan potilasta, jonka verenpaine on romahtanut tasolle 55/20 tai pyyntö selventää, pitääkö potilaan todellakin olla syömättä, jos niin on päivälääkärin toimesta määrätty - joo, täytyy). Sain tavata sukunimeäni yhtään liioittelematta yli sata kertaa yössä, jotta he saivat vastuunsa siirrettyä omilta hartioiltaan minulle. Huimaan potilasmäärään mahtui aina muutama todella sairas potilas ja käytännössä joka yö jonkun kanssa piti värkätä tunteja. Muutama jouduttiin siirtämään teho-osastolle. Apunani oli kolmannen vuoden erikoistuja, joka vastasi neljän muun erikoistujan listoista, mutta oli aina paikalla mahdollisia kysymyksiäni varten ja erityisesti avustamassa, mikäli jonkun kanssa joutui oikeasti värkkäämään. Tyypillisimpiä ongelmia, joissa avusta olin kiitollinen, olivat hengitysvaikeudet, romahtava verenpaine ja teho-osastosiirrot.

Kolme Milford-yötä olivat aika erilaisia. Seitsemän aikaan soitin kolmelle jo kotona olevalle erikoistujalle ja sain kuulla pääasiat heidän 2-6 potilaastaan. Päivystysvuorossa oleva erikoistuja kertoi oman listansa asiat henkilökohtaisesti hieman myöhemmin ennen kotiinlähtöään. Vastuullani olivat neljän listan n. 15-25 potilasta eli aivan toisenlainen määrä kuin yliopistosairaalassa. Listojen teho-osastopotilaat olivat sairaalalla yön viettäneen vanhemman erikoistujan vastuulla, ja hän pääosin hoiti myös kaikki sairaalaan yön aikana sisäänkirjoitettavien potilaiden asiat. Vain kahtena yönä oli niin kiireistä, että tämä erikoistuja pyysi apuani, ja hoidin molemmilla kerroilla yhden potilaan sisäänkirjoituksen tutkimuksineen ja paperitöineen. Ei valittamista todellakaan, sillä aikaa tähän oli hyvin. Lisäksi Milfordissa hoitajien kysymykset olivat poikkeuksetta paljon tasokkaampia kuin yliopistosairaalassa ja tietokoneohjelma, jonka kautta määräykset kirjoitetaan, teki asioista paljon helpompia. Milfordissa oli periaatteessa velvollisuus osallistua Morning Report-meetinkiin aamuisin, mutta osallistuin vain kahdesti - sen verran teki mieli päästä kotiin lepäämään.

Yhteistä molemmille paikoille oli seitsemän ja puoli kahdeksan välillä tapahtunut yöllisten tapahtumien välittäminen töihin palaaville kolleegoille. Kertaakaan yksikään listoista ei jäänyt ilman merkintöjä, vähintäänkin jotain pientä tapahtui. Tyypillisin puhelu alkoi hoitajan sanoin:"I just wanted to let you know that" ja päättyi sanoihin:"How do you spell your last name?"