Are you four? I'm six.

Pikku-O on viettänyt syntymäpäiväänsä aamusta iltaan saakka. Puoli seitsemän aikaan alakertaan tepsutti hieman pöllämystynyt, mutta hyvin tietoinen päivän teemasta oleva tuore nelivuotias: "Mä olen birthdayboy". Lastenohjelmien jälkeen puuroaamiaisen sijaan tarjolla oli sankarille maistuva epäterveellinen sokeri-rasva-aamupala: American pancakes, vaahterasiirappia, pekonia, sipulia, paistettua kananmunaa ja minitomaatteja. Lahjat odottivat viimeistä pannukakkuhaukkausta. Sitten tuli kysymys:"Mä saan avata tän?" Voi miten iloinen ilme ilmaantui kasvoille, kun selvisi, että hän saa avata ihan jokaisen muunkin.

Aamupalan jälkeen T lähti viemään E:a kaverinsa luo pariksi tunniksi, ja kävi samalla viemässä polkupyöränsä takavanteen korjattavaksi. Siitä oli muutama pinna poikki. Pikku-O jatkoi lahjojensa äärellä askartelua, ja Iso-O kierteli aavistuksen kateellisena vieressä. Erityisesti Pikku-O:n saama ilmapallo aiheutti harmia ja sitten ehdotuksen, että meille pitäisi ostaa sadan kappaleen pussi, jonka Iso-O saisi kokonaan yksin puhaltaa. Joo, ihan vapaasti vaan! Ison ilmapallomäärän puhaltaminenhan on tosi hauskaa puuhaa. No, harmi meni pian ohi, ja katse kääntyi päivän muuhun ohjelmaan. Sillä täytyyhän syntymäpäivillä ohjelmaa olla.

Kun E saapui, ei mennyt kauan, kun minulle ilmoitettiin juhlankulku. Ensin pitää olla aarteenetsintä ja sitten ongintaa. Sain puolivahingossa delegoitua reittipisteiden laatimisen E:lle ja Iso-O:lle, joten tehtäväkseni jäi vain pisteiden järjestyksen suunnittelu ja palkinnon keksiminen. Meillä on iso kasa muovisia pääsiäismunia, joista jokaisen sisään laitettiin pieni vihjelappu kertomaan seuraavan munan löytymispaikasta. Pisteitä oli yli kymmenen, ja juoksua pihan laidalta toiselle tuli varmasti satoja metrejä. Palkinto ei ollut täysin tyydyttävä:"Vain tämä yksi suklaako?" mutta muutoin lapset olivat punaposkisen iloisia. Sisällä tuli heti vaatimus onginnasta. Onkikin oli valmistettu. Piti taas äkkiä keksiä jotain koriin laitettavaa, ja tällä kertaa kaivoin jokaiselle tarra-arkin, tikkarin ja suklaan. Nyt vastaanotto oli selvästi positiivisempaa:"Kiitos, äiti!!"

Ruoan jälkeen alkoivat ajatukset siirtyä kakkuun. Edellisenä iltana olin leiponut pohjan ja T kostuttanut ja täyttänyt sen vetäytymään jääkaappiin, mutta itse muotoilu ja koristelu oli jätetty tarkoituksella hetkeen ennen tarjoilua. Lapsilla oli suuria vaikeuksia pysyä pois keittiöstä; niin suurta kiinnostusta valmistuva taideteos herätti. Pikku-O oli toivonut autokakkua, ja eteemme kannettiin valkoinen farmarimallinen auto, jonka katolla oli suklaarouhetta, pyörät Oreo-kekseistä, ja lamput karkinomaisista vitamiinitableteista. Kakku oli upean näkönsä lisäksi todella herkullinen - varmaan kaikkein paras tekemistämme - joten kovin paljon sitä ei seuraavalle päivälle tähteeksi jäänyt. Ja mikä tärkeintä, Pikku-O oli oikein tyytyväinen.

Iloinen syntymäpäiväsankari puki uuden yöpukunsa päälleen, otti uudet autonsa viereensä ja kömpi sänkyynsä hyväntuulisena. Syntymäpäivät olivat sellaiset kuin hän toivoikin. Tai, en tiedä toivoiko, muttei ainakaan tuntunut kaipaavan mitään muuta. Muutama päivä sitten olleet kaverin 4-vuotissynttärit olivat riittäneet hänelle. Yhdessä vieläkin nauramme hänen syntymäpäiviä edeltävälle vitsilleen:"Mä sanon, Isabel, are you four? I am six". Nelivuotiaan ajatuksenjuoksua on joskus aika vaikea - ja hauska - seurata.