Neurologia (PGY 3): Stroke, tutkimusvapaa, osastolla paikkaamassa, yöt ja illat

Yhdistän tässä kirjoituksessa kaksi neljän viikon jaksoa, jotka molemmat sirpaloituivat hyvin pieniin osiin kahden erikoistujan puuttumisesta sekä muiden erikoistujien lyhyempikestoisista sairastumisista johtuen. Aloitin aivohalvaustiimissä, jossa sain työskennellä kahden parhaan juniorimme kanssa. Libanonista tänne muuttanut, jo Greencard:in käteensä hankkinut Ribal on oikea helmi, ja rahvaanomaisesti puhuva perusjenkki Max on alkanut minua naurattaa. Hommat sujuivat kuin tanssi, eikä minulla oikein ollut minkäänlaista roolia heidän kanssaan. Niinkuin tietysti kuuluu ollakin. Potilasmäärämme oli ajoittain pyöristyttävä 30, ja kun erikoislääkärinämme toimi koko klinikan johtaja Paydarfar, hitaistakin hitain, olivat ainekset katastrofille olemassa. Sain kuitenkin ohjailtua häntä varsin hyvin, ja päivämme eivät muodostuneet sietämättömiksi - olimme lähes aina kertomassa potilaistamme yövuorolaiselle hänen saavuttuaan 17.30. Stroke Fellow:t Ajay ja Anand olivat molemmat tyytyväisiä. Loppuajan työskentelimme Stroke Fellowship-johtajan, Goddeau:n alaisuudessa, ja tilanne vain parani. Pariviikkoisesta jäivät mieleen yövuorolaisen missaama basilaaritromboosi sekä nuoret aivohalvauspotilaat 27-vuotias huumeidenkäyttäjä sekä 33-vuotias perusterve ja urheilullinen nainen.

Yritin olla hetken tutkimusvapaalla ja sainkin jonkin verran hommiani eteenpäin. Ongelmani on se, että mentorini, saksalainen Henninger on välillä vähän liiankin saksalainen, ja haluaisi minun tekevän huomattavasti enemmän. Vaikeaahan se on, kun ns. vapaan aikana joutuu paikkaamaan osastolla ensin junioriroolissa viikolla, sitten viikonloppuna, sen jälkeen seniorina ilman toista junioria ja lopulta yövuorolaisena. Ei tässä iässä enää resurssit oikein riitä.

Osastolla oli melkoisen hektistä. Erikoislääkärit vaihtuivat parin päivän välein, eikä toisen juniorin puuttuminen tehnyt asiasta ainakaan helpompaa. Onnekseni psykiatrian intern oli osastolla neljättä viikkoa, ja pystyi siten ottamaan isomman vastuun kuin hänelle normaalisti olisi kuulunut. Viikon teema oli kallonsisäinen hypertensio ("Intracranial hypertension" tai Pseudotumor Cerebri). Sitä tuntui olevan liikkeellä. Potilas on tyypillisesti nuorehko, ylipainoinen nainen. Ja niitähän Worcesterissa riittää. Yksi jouduttiin lähettämään Bostoniin, sillä hän oli vaarassa menettää näkönsä, ja tarvitsi huomattavasti aktiivisempaa hoitolinjaa kuin omat neurokirurgimme ovat valmiita antamaan.

Yövuorot ovat aina yhtä tuskaisia. Onnekseni ne eivät olleet yltiökiireisiä. Ensimmäisenä yönä saimme Annan, joka teki iltavuorot, kanssa yhteensä 7, seuraavana 1 ja viimeisenä 5 potilasta. Toivottavasti nyt voin viimein todeta, että "Night Float is history". No, onhan minulla toki vielä yksittäisiä öitä, mutta näiden viikkoöiden pitäisi olla paketissa. Viimein. Kai. Puuttuva juniorierikoistujamme pitäisi saapua joulukuun alussa. Sitä odotamme.

Kahden jakson silppu päättyi kahden viikon iltavuoroihin, jotka tein yhdessä Max:in kanssa. Lähempänä asuville iltavuorot eivät ole ollenkaan paha nakki, sillä aamun jälkeen on vapaata aina neljään saakka, ja kotiin pääsee lähtemään yhdeksän-kymmenen jälkeen. Minulla ei ole mahdollisuutta lähteä välillä kotiin, joten päiväni ovat sietämättomän pitkiä. No, yritän saada jotain järkevää päivisin aikaiseksi, kuten BLS- ja ACLS-recertification kurssit parina päivänä sekä tutkimustöideni eteenpäin viemistä tai lukemista muina. Lukemista onkin tullut harrastettua aivan liian vähän. Ei jotenkin ole ollut siihen voimia. Pariviikkoisesta teki raskaan se, että olin jonkinlaisen flunssan vaivaama, enkä oikein saanut yskältäni nukuttua. Onneksi jakso on nyt ohi. Ja vointinikin vähän parempi.