Montreal

Loppuviikon touhotuksiin kuului E:n luokan päiväretki Chinatowniin (liittyy E:n luokan Kiina-opintoihin), Pikku-O:n syksyn n:s flunssa hengenahdistuksineen, ja syntymäpäivä- ja playdate-kutsujen sateleminen E:lle ja Iso-O:lle sellaista vauhtia, että melkein alkaa kurkkua kuristaa. E:n luokan Parent Social jäi lopulta väliin, kun jäisen kaatosateen latistama mieli vaati käpertymistä sohvannurkkaan.

Perjantaina Pikku-O jäi kotiin levähtämään, ja sain samalla itselleni aikaa valmistautua viikonlopun reissuun. T:lla oli täydellisesti oman alansa konferenssi Montrealissa - Society for Ricouer Studies. Kun samanaikaisesti kaupungissa oli myös toinen filosofien kokoontuminen, SPEP, puhkui T ympäristöönsä positiivista energiaa:"Näitä lisää!". T:n aika kului luennolta toiselle mennessä, ja illanviettoon osallistuessa. Illanvietto oli ollut selkeän viihdyttävä:"Jos voit kuvitella filosofibileet Vanhalla!" Yritän kuvitella, joskin mieleeni eivät millään tule mitkään kekkereiden kekkerit. Mutta, pääasia, että T viihtyi.

Meillä muilla oli aikaa ottaa Montreal jälleen haltuun. Hotellimme Novotel sijaitsi aivan keskustassa, joten kaikki oli lähellä. Tällä kertaa Pikku-O joutui kävelemään - ja nyt se ei sitten ihan niin hyvin sopinutkaan. Käytännössä koko päivän liikkeellä ollessamme kuului metrin verran takanani jatkuva monotoninen valitus harminkyyneleillä maustettuna. Myötätuntoa löytyi erityisesti iäkkäämmiltä, ranskankielisiltä tädeiltä ja sediltä, jotka ihastelivat talvihaalarissa ja karhupipossaan surkeasti valittavaa pientä poikaa; vähäisempää ymmärrystä löytyi tuntien kuuntelun jälkeen itseltäni. Kun vielä E ja Iso-O selvästi kaipasivat muuta kuin kaupungin kaduilla löntystelyä, oli oma tunnelmani välillä mustien pilvien peittämä.

Onneksi oli parempiakin hetkiä. Cathédrale Marie-Reine-du-Monde oli yksi tälläinen. Tämä Pietarinkirkon jäljitelmä nähtiin jo kesällä, mutta erityisesti E:n toivomuksesta sinne mentiin uudelleen. Kolmikko seisoi pituusjärjestyksessä suuren maalauksen edessä. "Minä rakastan tätä kirkkoa!" liioitteli Iso-O tapansa mukaisesti. Nykyisen paavin kuvan edessä Iso-O totesi:"Äiti, tule katsomaan, täällä on jotain kauheaa. Tämä mies kuoli, kun minä synnyin". Niin no, se oli kyllä se edeltävä, mutta hienoa, että muistit.

Kirkkokokemuksen jälkeen lähdimme hitaasti valituksen säestämänä kulkemaan kohti Mont Royal-vuorta (korkeus 233m). Nousimme sen huipulle; Pikku-O hitaasti harmitellen, E ja Iso-O kovalla vauhdilla välillä meidät kadottaen. Porukassa pysyminen on melkoinen haaste, kun energiaa on yli äyräiden ja maisemat sekä jännittävät purot ja vesiputoukset vievät loputkin lupaukset mielestä. Onneksi löysimme toisemme, ja jälleen kerran he lupasivat vuolaasti pitää äidin aina näköetäisyydellä. Parhaita hetkiä kolmikolle taisi kuitenkin olla hotellihuoneessa piirtäminen, kylpyammeessa lilluminen sekä lastenohjelmien katsominen televisiosta. Pikkuisen johdatellen hyvinä asioina muistuivat toki mieleen myös vuorelle kiipeäminen sekä kirkko.

T:n vapauduttua luennoiltaan sunnuntaina puolenpäivän aikoihin, lähdimme ajamaan kohti Bostonia. Erehdyimme valitsemaan suurehkon rajanylityspaikan, ja jouduimme jonottamaan yli puoli tuntia. Ravintolaakaan ei meinannut ihan helposti löytyä. Ajoimme Vermontin järvialueen läpi, ja tunnelma oli kuin Ahvenanmaalla sesongin jälkeen. Ravintoloita kyllä oli, mutta ne olivat kaikki kiinni. Takapenkki jaksoi silti ihmeen hyvin. Koko kuuden tunnin ajan kuului muutama Halloween-aiheinen laulu kaksiäänisesti, Pikku-O:n säestäessä innokkaasti. Ihan koko ajan ei olisi jaksanut kyllä kuunnella, mutta kun vaihtoehtona olisi voinut olla se edelliseltä päivältä tuttu monotoninen valitus, oli parasta vain antaa laulan raikata.

Siirryimme talviaikaan la-su välisenä yönä, joten viikonloppuun oli yksi ylimääräinen tunti tarjolla. Sille olikin käyttöä, kun kotiinsaavuttuamme piti jälleen valmistella koko porukka uutta arkiviikkoa varten.

Täyttä elämää

Vieraamme H lähti tänään etelämmäksi valloitettuaan muutaman päivän aikana Bostonin. Takana on Boston Symphony Orchestran konsertti, Freedom Trail, Harvard, loppumaisillaan oleva ruska, paljon kävelyä ja metromatkoja. Osan aikaa onnistuimme olemaan mukana, toisen osan vei arki. Mutta päällimmäiseksi jäi hyvä mieli. Olipa mukava, että H sai aikaiseksi tulla meitä tänne tervehtimään.

Palataanpa silti hetkeksi taaksepäin. Halloweenia juhlittiin ritaripäähineen kanssa Newtonin keskustassa kulkueessa kierrellessä (Pikku-O), Lumikki-asussa koulun kaikissa luokissa vieraillessa (Iso-O) sekä sunnuntaina naapuritalojen ovilla kiertäessä (Luuranko-E, Klooni-Iso-O ja Poliisihattu-Pikku-O sekä henkinen tuki T). Itse sunnuntainen juhlapäivä oli selvästi edellisvuotta laimeampi. Newton Highlandsin kaupat olivat kiinni, joten perinteistä kauppojen Trick or Treat-kierrosta ei ollut lainkaan, ja ilmeisesti nimenomaan sunnuntaille osunut Halloween tuntui muistakin hieman kiusalliselta. Karkkia silti kertyi melkoinen säkillinen. Jack-O-Lantern valmistui E:n tuomasta kurpitsasta T:n taitavien käsien avustuksella - ja koki pesukarhun ansiosta kovan kohtalon pari yötä myöhemmin.

Sekä Pikku-O:n että Iso-O:n opettaja-vanhempitapaamiset ovat ohi. Perjantai oli Pikku-O:lle vapaapäivä, kun opettajat keskittyivät tapaamaan vanhempia oikein urakalla. Menin tapaamaan Ms. Patia, Ms. Daynaa ja Sister Laurettaa (Transition 1) aavistuksen jännittyneenä - olihan Pikku-O:n preschoolin alku melkoisen tunnerikasta. Pikku-O on kuitenkin pärjännyt mainiosti. Päivärutiineista on tullut niin tärkeitä, että hän noudattaa niitä orjallisesti; oli siinä järkeä tai ei. Esimerkiksi liikuntapäivänä ulkoa tultaessa käydään WC:ssä ja jatketaan ulkokengissä jumppasaliin. Kaikki muut paitsi Pikku-O. Hän vaihtaa sisäkengät ennen WC:n menoa, sillä niin tehdään kaikkina muinakin päivinä, ja uudelleen ulkokengät sen jälkeen. Hän osaa myös komentaa muita, mikäli nämä käyttäytyvät sääntöjen vastaisesti tai eivät kuuntele opettajaa. Suurin haaste on epäselvä puhe. Sain puheterapeutin yhteystiedot ja muutaman päivän kuluttua puhelun asiaan liittyen. Toistaiseksi jäämme vielä odottavalle kannalle, mutta täytyy tunnustaa, että asia alkaa hieman jo huolestuttaa.

Iso-O:n konferenssi oli tänään. Palaute oli pelkästään positiivista, niinkuin täällä taitaa tapana olla, mutta uskoin silti äidin oikeudella lähes kaiken. Parhaita puolia Iso-O:ssa on kuulemma joustavuus(!), iloisuus, muiden huomioiminen sekä älykkyys. Kieli on kehittynyt nopeasti, mutta ajoittain tulee pieniä lipsahduksia. Opettajilla olikin toiveena, että Iso-O sanoisi/kysyisi, mikäli ei ymmärrä. Sanoivat auttavansa mielellään. Kysymisen sijaan Iso-O kuitenkin katsoo muista mallia ja luovii tilanteesta ulos taidokkaasti.

E:n opettajatapaaminen on vasta parin viikon kuluttua, mutta ensimmäinen Principal's SuperStar on jo ansaittu:"E loves to share his knowledge, no matter the subject". Öööh! Onkohan tämä hyvä asia vai kohtelias tapa ilmoittaa, että E on aika paljon äänessä? Sepä selviää parin viikon kuluttua. Toistaiseksi pidämme asiaa hyvänä; tuo lausahdus sopisi hänen isäänsäkin.

H saapui kolme tuntia myöhässä olevalla koneella lauantai-iltana, joten tapasimme kotitekoisten hampurilaisten sijaan suoraan Musiikkitalolla (Symphony Hall). Oli ihana päästä pitkästä aikaa hienoon konserttiin. Istuimme neljännellätoista rivillä, joten kuuntelun lisäksi pääsi hienosti myös näkemään - erityisesti tämä ilahdutti Prokofjeffin pianokonserto nr 2:n kohdalla. Solisti Nicolas Hodges soitti nuoteista, mutta sellaisella intensiteetillä, että vanhaa pianonsoittajaa ihan huimasi. Toinen suuren vaikutuksen tehnyt kappale oli lähikaupunki Worchesterissä syntyneen Adamsin Doctor Atomic Symphony. Kaunista, muttei niin vahvasti itseäni koskettanutta, oli myös konsertin aloittanut Brahmsin Tragic Overture sekä sen lopettanut Bartokin The Miraculous Mandarin. Musiikki tekee kyllä hyvää stressaantuneelle mielelle!

Istuimme iltaa työssäkäyjän mittapuun mukaan aivan liian myöhään sekä sunnuntaina että maanantaina, mutta oli se sen arvoista. Tänään H:n jo lähdettyä vastaanotimme toisen suomalaisen omalle nostalgiakierrokselleen (talon aiempi vuokralainen). Voin jo nähdä itseni tekemässä samanlaista kierrosta vuosien päästä.

Melkoista pyöritystä on ollut. Huomenna pitäisi onneksi olla lähes peruspäivä. Oikein hyvä, sillä loppuviikosta taas viiletetään. Huh huh!