Mini Roadtrip Ontario-järven ympäri

Vaikka välillä T:n kanssa hyvin konkreettisesti ymmärsimmekin, miksi monet lapsiperheet jättävät matkustamisen hieman myöhempiin vuosiin, jäi päällimmäiseksi tunnelmaksi oikein hyvä mieli kaikille. Takana on 1347 mailia eli 2168 kilometriä, yksi oksennus autossa, monta monituista kiireellä etsittyä pissataukopaikkaa, kuumetta ja yskää, takapenkin riitaa ja meteliä. Mutta myös kauniita järvi- ja vuorimaisemia, paljon vettä putouksilla, hienoja miljoonakaupunkikokemuksia ja paikallista mökkitunnelmaa uinteineen kaikkineen.

Mökki:
T:n professorin veljen vuokraama mökki oli reissumme ensimmäinen etappi maanantai-illasta keskiviikkoaamuun. Aivan Ontario-järven rannassa sijaitsevassa, helposti kaksi perhettä majoittavassa rantatalossa olisimme viihtyneet koko viikon uiden ja rentoutuen, varsinkin kun lämpötilat nousivat varjossakin lähelle sataa Fahrenheitia (eli lähelle 40 Celsius-astetta). Olimme järvessä kaiken liikenevän ajan. E oli jopa hieman liian pitkään saaden itselleen ikävän yskän ja aina iltaa kohden nousevan kuumeen. Iso-O:lla oli hieman tekemistä kivien päällä kasvavan "seaweed":in sietämisessä, mutta vedenlumo oli sen verran voimakas, että tätä vihreää kivientukkaa uhmaten liukui hänkin sen yli auton sisäkumin päällä tiukasti kelluen. Ranta oli Pikku-O:lle aavistuksen liian kivinen, mutta T:n avustuksella pääsi hänkin vedestä nauttimaan. Poistuimme järvestä ainoastaan pientä poimintareissua varten; kävimme läheisellä marja-ja hedelmätilalla poimimassa vähän karhunvatukoita ja kirsikoita jäätelöannoksiamme varten.

Niagaran putoukset:
Mökiltä putouksille oli vain 62 mailia, joten autossaoloaikaa oli huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisenä ajopäivänämme. Lämpötila on aiempaa luokkaa, joten autoon unohdettujen juomapullojen tarve oli huomattava. Erityisesti E kärsi selvästi nestehukasta. Tarkoituksemme oli alkuun tutustua putouksiin sekä Yhdysvaltojen että Kanadan puolelta, mutta päästyämme niin hyvin näkemään myös Kanadan puolen hevosenkenkäputouksen, päätimme suunnata rajalta suoraan kohti Torontoa. Matkaa oli n. 80 mailia eli 130 kilometriä. Tuntui suorastaan oudolta, kun kaikki matkat, nopeudet ja lämpötilat oli yli vuoden tauon jälkeen ilmoitettu SI-järjestelmän mukaisesti kilometreissä ja Celsius-asteissa, varsinkin kun maisemat näyttivät pääosin täkäläisiltä.

Toronto:
Kaksi yötä ja yksi kokonainen päivä Torontossa tarjosi ihon rakkuloille paahtaneen helteen lisäksi E:n ja Iso-O:n mielestä liikaa kävelyä, kärryissä pääosin kulkeneen Pikku-O:n mielestä liian vähän kävelyä, paljon sateenkaarilippuja, monikulttuurisen ilmapiirin, lounaan korealaisravintolassa ja käynnin yhdessä maailman korkeimmista torneista (CN Tower). Viimeksi mainittu ei ehkä ollut aivan hintansa arvoinen, mutta antoi toki hulppeat näkymät yli kaupungin ja pitkälle Ontario-järvelle. Keli oli niin kirkas, että Niagaran putousten kuohut ja New Yorkin osavaltion Rochester jäivät kuitenkin näkemättä. Illalla jäähdyttelimme vielä hotellin ulkoilma-altaalla ja yritimme nauttia saunasta ilman löylynheittomahdollisuutta.

Ottawa:
Kanadan pääkaupunki sijaitsee aavistuksen syrjässä pääväyliltä keskellä peltoja, joten odotukset eivät olleet korkealla. Kun vielä ajoimme koko edeltävän viiden tunnin ajan rankkasateessa, meinasimme jo jättää koko reissun tekemättä. Onneksi kuitenkin teimme. Sade väistyi kolmen tunnin ajaksi, jonka Ottawassa vietimme, ja pääsimme pubi-lounaan lisäksi nauttimaan erittäin kauniista joen rantaan 1800-luvulla rakennetusta hallintorakennusten kompleksista linnoineen, patsaineen ja puutarhoineen. Hyvillä mielin lähdimme jatkamaan matkaamme kohti ranskankielistä Kanadaa.

Montreal:
Jälleen kaksi yötä, yksi kokonainen päivä sekä puolet viimeisestä matkapäivästä kuluivat tässä maailman toiseksi suurimmassa ranskankielisessä kaupungissa. Toronton tavoin kävelyä oli lapsille joko liikaa (E ja Iso-O) tai liian vähän (Pikku-O), mutta saimme mukavasti aimo annoksen ranskankielisyyttä, vanhaa kaupunkia, McGill-yliopiston kampusaluetta, upeita kirkkorakennuksia, lounaan valkoisilla pöytäliinoilla sekä jalkapallon pronssiottelun (Saksa-Argentiina) loppuhetket juomalasiemme äärellä. Pikku-O huusi innostuneella äänellä lasten juomatilauksen kuultuaan:"Koka koka!" Koska muutama olennainen kohde jäi päivältä väliin, aloitimme kotimatkapäivämme Montrealin kukkulan näköalapaikalta, jatkaen katoliseen messuun Oratoire Saint Joseph du Mont Royal (ranskaksi tottakai)-katetraaliin ja sieltä edelleen Montrealin 1976-kesäolympialaisia varten rakennetulle stadionille.

Matka kotiin:
Tunnin matkan päässä Montrealista on pieni kylä (Saint Jean sur Richelieu) joen rannalla. Siellä olimme sopivasti lounasta - ja mikä tärkeintä - jalkapallon maailmanmestaruuskisojen finaalin (Espanja-Alankomaat) seuraamista varten. E:lle kisat ovat olleet hyvin tärkeät, ja hämmentävällä tavalla ne ovat siivittäneet sekä hänet että myös Iso-O:n oppimaan kaikkien(!) osallistujamaiden liput. Itse en pystyisi piirtämäään niistä puoliakaan. E myös muistaa ihmeen hyvin näkemiensä pelien yksityiskohtia ja osaa kysyttäessä kertoa pelien lopputulokset (kannattaa testata tavattaessa).

Syötyämme hyvin lähdimme jatkamaan matkaa kohti rajaa. Menipä tarkastus keveästi! Katsottuaan passimme ja tehtyään muutaman tarkentavan kysymyksen matkamme laadusta pääsimme jatkamaan matkaamme hyvän päivän toivotusten säestäminä.

T oli katsonut meille hienon reitin järvien välistä kohti Vermontin osavaltion läpi kulkevaa tietä. Järvimaisemat sinänsä olisivat jo riittäneet tuomaan visuaalisen nautinnon, mutta tilanne vain parani, kun hyvin hoidetulla tiellä nro 89 pääsimme ajamaan Vermontin vuorien rinteitä pitkin kohti asenteeltaan huomattavasti muusta New Englannin alueesta poikkeavaa New Hampshiren osavaltiota. Tässä vapaan aseenkantoluvan, kuolemanrangaistuksen ja vain lapsia koskevan turvavyön käyttöpakon osavaltiossa ajoimme pimeän jo saavuttua kohti omaa osavaltiotamme Massachusettsia. Lähellä kotiamme jouduimme vielä tietöiden saartamaksi, mutta viive oli onneksi vain puolen tunnin luokkaa, toisin kuin toiseen suuntaan ajaneilla, joilla arvioimme aikaa kuluneen usean tunnin ajan.

Nukkuvat lapset pääsivät suoraan autosta omiin sänkyihinsä. Itse istahdimme vielä hetkeksi matkan antia pureskelemaan iltapalan äärelle. Samalla T yritti viilentää matkamme aikana varsin lämpöiseksi muuttunutta taloamme. Kun takana on yli 2000 kilometriä tienpäällä lasten kanssa näinkin hyvin selvinneenä, on mahdollista alkaa varovaisesti haaveilla vähän isommasta roadtripistä ehkä joskus tulevaisuudessa.