Kesäkuun ensimmäinen viikko

Aloitin viikon kesälomani lämpötilojen laskiessa ennätyksellisen alas. Bostonissa on viimeksi ollut näin kylmä kesäkuunalku vuonna 1945, seitsemänkymmentä vuotta sitten! Mistään pakkasesta ei toki ollut kyse, mutta kuitenkin selvästi alle kymmenestä Celcius-asteesta kaksi päivää peräkkäin. Satoikin kaatamalla, mille kyllä oli tilausta, sillä koko kevät lumisateiden jälkeen on ollut erittäin kuiva. Lämpötilat sittemmin nousivat 'normaaleiksi', mikä tarkoittaa päivälämpötiloja n. 23 Celcius-asteen kieppeillä.

Aika surkuhupaisaa oli, että T:n serkku K kävi vain 2 päivän pikavisiitillä Cambridgen MIT:ssä ja Harvard:issa juuri noiden kahden kylmimmän päivän aikaan. Hänellä oli alkuiltapäivästä iltaan vapaata, ja kävimme hänet hakemassa meille. Teimme ensin Bostonin kiertoajelun kiertäen tärkeimmät paikat ja kotiinajomatkalla käväisimme Boston College:n kampuksella. K oli sateesta huolimatta vaikuttunut. Kotimme esittelyn jälkeen lähdimme lapsien vielä koulussa ollessa läheiseen irlantilaispubiimme, jossa K ja T maistelivat paikallisoluita ennen grillin päällelaittoa. Sateessa oli pieni tauko ja grilli paistoi meille oikein maittavan illallisen sillä välin, kun kävin hakemassa alakoululaiset kotiin. Aika hypähti eteenpäin, ja T kävi viemässä K:n lentokentälle. Kaikille meille jäi tosi hyvä mieli. Ehkä K uskaltaa harkita tännetuloa uudelleen S tai koko tyttökaravaani mukanaan..

Koulussa ei opeteta uintia. Viimeisen vuoden aikana lapset ovat siksi käyneet Boston College:lla muutaman 6 uintikerran setin; Pikku-O tasolla 2, Iso-O ja E tasolla 4. Viimeisin setti alkoi juuri kesäkuun kynnyksellä, mutta sitä ennen meillä oli usean kuukauden tauko. Iso-O ja E olivat kuin kalat vedessä, mutta Pikku-O oli oma pelokas itsensä. Välillä meinaan ihan turhautua, kun hänen kanssaan niin moni asia aloitetaan uudelleen ja uudelleen ihan alusta. Tämä on tapahtunut vuosien mittaan pyöräilyn, laskettelun ja uinnin kanssa. Kyse ei ole osaamattomuudesta vaan rohkeudenpuutteesta. Mikä tietenkin voi olla hyväkin asia pienen pojan kohdalla, mutta.. Toivottavasti rohkeus jälleen löytyy ja oppi menee paremmin perille ennen kesän uintikauden alkamista.

Pikku-O:lla menee koulu hämmästyttävän hyvin. Sanon hämmästyttävän, sillä huomasimme puolivahingossa, ettei hänellä ollut käsitystäkään maista, kaupungeista, maanosista ym. Kuuden täälläolovuoden jälkeen hän ehdotti asuvansa maassa nimeltä Boston. Hänellä on nyt ollut 'kotiläksynä' tietää ensinnäkin, missä kaupungissa hän asuu, mutta myös missä osavaltiossa, valtiossa, maanosassa ja millä planeetalla tämä kaupunki sijaitsee. Samalla hänen tulee myös osata kertoa oma synnyinkaupunkinsa, maansa ja maanosansa. Pikku-O taitaa olla omaksunut pikkuveliroolinsa niin hyvin, ettei hänen ole lainkaan tarvinnut huolehtia tämänsortin asioista; aina on joku, joka kertoo ja pitää huolta. 

Jotta Pikku-O:sta ei tulisi vain negatiivista kerrottavaa, täytyy pienikokoista ekaluokkalaista kehuakin. Saatuaan haasteen pysähtyä pyörällä 10 kertaa peräkkäin sitä kaatamatta, hän onnistui kuten viimeksi kerroin, ja sai viikolla toivomansa pienen lahjapaketin. Se sisälsi tietenkin Legoja. Ei hän millään malttanut odottaa paketin avaamista, ja aamukiireessä rakensi koko StarWars-aluksen.

T kävi kirkolla pitämässä esitelmän, joka oli ehkä "hieman vaikea", mutta kuulemma upposi yleisöön. Seuraava työmainen tehtava hänellä on jo kuukauden päästä, kun kirkkoherra itse pitää vapaata Fourth of July:n kunniaksi.

Kävimme T:n kanssa päiväseltään Connecticutin New Havenissä ja sen kuuluisimmassa yliopistossa Yale:ssä.  Upeahan se on, niinkuin yliopistot täällä tuppaavat olemaan. Kaupunki sen sijaan ei varsinaisesti vakuuttanut, vaikka hienoa olikin tavata T:n opiskelukaveria H:a ja hänen miestään V:a. Kävimme syömässä 'maailman ensimmäiset hampurilaiset' (Louis' Lunch). Hyviä olivat, vaikkakin tosi pieniä. Kahvit nautiskelimme Yale:n sisäpihalla. Matka edestakaisin oli kohtuullisen sujuva; vain pari tuntia suuntaansa. New England on aika pieni.

Koska lapsilla oli normaali kouluviikko, pääsimme myös käymään paikassa, johon lapsia ei saa viedä. Bostonissa on kaksi oikein kuuluisaa olutpanimoa, Samuel Adams sekä Harpoon. Samuel Adams:illa olen minäkin käynyt, mutta Harpoon on jäänyt käymättä molemmilta. Oikein hauskahan kierros oli. Maisteluiden jälkeen ostimme puolen gallonan kokoisen pullon poistuvaa Robert's Street Ale:a, jonka sittemmin kotona nautiskelimme suomalaisisä T:n avustuksella.

Lomani päättyi perjantaiseen, vuotta ennen minua aloittaneiden Graduation-päivälliseen, lauantaiseen kotipäivään sekä sunnuntaiseen MGH-ajan paragualaiskaverini tapaamiseen Bostonissa. Yritimme tapaaamisen jälkeen mennä perheenä syömään Bostoniin, mutta ajatus epäonnistui lasten innottomuuden ja ravintoloiden pitkien jonojen vuoksi, ja palasimme kotiin. Loma on ohi.