Lokakuun lotinat

E:n ja Iso-O:n viime kevään MCAS (Massachusetts Comprehensive Assessment System)-tulokset saapuivat postissa. Viimeistä kertaa, sillä osavaltiomme on siirtymässä koko maanlaajuiseen koululaisten standardoituun testaamiseen, jota kutsutaan nimellä PARCC (Partnership for Assessment of Readiness for College and Careers). Siitä tiedämme lisää ensi kevään jälkeen. Mutta nyt niihin tuloksiin.

Rehtori ilmoitti jo vanhempainillassa, että Mason-Rice koululla meni aika hyvin. Yli yhdeksänsadan alakoulun joukossa kolmas-, neljäs-, ja viidesluokkalaiset sijoittuivat kaikissa aineissa kymmenen parhaan koulun joukkoon. Kaikissa aineissa! Eikä siinä vielä kaikki. Iso-O:n ikäluokka oli koko osavaltion paras englannissa ja vuotta ylempi kaikkein paras matematiikassa. Englannissa koulun oppilaista 96% oli advanced tai proficient, kun sama luku osavaltiotasolla oli 58%. Matematiikassa vastaavat prosentit olivat 98% ja 60%. Jee. 

Omat lapsemme eivät olleet numeroita laskemassa (*puhisee äidinylpeyttä yrittäen ylläpitää vaatimattoman ilmeen kasvoillaan epäonnistuen surkeasti*). Iso-O sai täydet pisteet matematiikasta 280/280 ja englannista 260/280. E sai matematiikasta 274/280, englannista 268/280 ja Science and Technology/Engineering-ainekokonaisuudesta 270/280. Kaikki heidän tuloksensa olivat "Advanced". Erityisen ylpeä olen meidän matamistamme, joka edelleen on erittäin boheemi ja ryöpsähtelevä kotioloissa, mutta selkeästi tosi skarppi koulussa.

Testituloksista muihin tapahtumiin. E on aloittanut kaksi kertaa viikossa juoksutreenit koulun jälkeen. Treenit järjestää koulunjälkeistoiminnasta vastaava ryhmä, joista osa on koulun omia opettajia. Treenipäivät ovat hirveän pitkiä, sillä koulubusseja lähtee treenien jälkeen normaalin yhdentoista sijaan vain kaksi, mikä tarkoittaa sitä, että se kiertelee aikamoisen lenkin ennen meidän pysäkkiämme, ja E on kotona vasta kuuden jälkeen kaikki läksyt tekemättä. Toistaiseksi intoa kuitenkin on riittänyt. Toinen koulunjälkeistoiminta, johon E suurella innolla liittyi, mutta jota on ehkä hieman harmitellut jälkikäteen on Minecraft-kerho. Kaikilla muilla on omat tunnukset, joten E reppana on joutunut joko seuraamaan vierestä kaverinsa pelaamista tai pelaamaan ns. yleisillä tunnuksilla, mikä ei ilmeisesti ole ollenkaan niin mukavaa. Hän piti meille T:n kanssa Powerpoint-esityksen, jonka nimi oli:"How to Punch Trees", ja jonka avulla hän kertoi meille, kuinka tärkeä olisi omistaa omat tunnukset ko. peliin. Minä olen jo myyty. T:n kohdalla E:n pitää vielä nähdä hieman vaivaa.

Influenssarokote oli tarjolla alakoulussa päivänä, jolloin Pikku-O oli kipeänä kotona. Niinpä rokotteen on saanut vasta Iso-O ja minä. E tulee saamaan rokotteen marraskuun puolivälissä, ja T luultavasti ei ollenkaan. Pikku-O:n kanssa pitäisi mennä jonkun toisen koulun rokotuspäivänä hakemaan se, mutta jotenkin se tuntuu kovin monimutkaiselta. Onneksi tämän vuoden rokote on sama kuin viime vuoden, joten eiköhän vanhoilla vasta-ainellakin pärjää. Niinhän.

Iso-O olisi halunnut jättää vieraan kielen (espanja) pois kokonaan, sillä kerho on tiistaisin, joka on tyypillisesti "Field-trip"-päivä afterschoolissa ja estää siten osallistumisen kaikkeen hauskaan. Aiemmin keskiviikkoiltapäivän ranskaryhmää ei syntynyt lainkaan, mutta halusimme koittaa onneamme, jotta motivaatio jatkaa jonkin kielen opiskelua säilyisi. Ryhmä syntyi! Niinpä Iso-O aloitti ranskan opiskelun lokakuun puolivälissä. Ja jopa innostuneesti. Ehkä intoa hieman nostaa se, että E on ollut niin motivoitunut yläkoulussa viimein pakollisena alkaneen ranskan opiskeluun. Muita vaihtoehtoja olisivat olleet espanja ja kiina, mutta E päätyi ranskaan, jota hän olisi halunnut espanjan sijaan opiskella jo alakoulussa.

Koulunulkopuoliseen aikaan ovat kuuluneet pienet reissut ja tapahtumat. Iso-O sai ensimmäiset korkokenkänsä. Ei hän mitään korkoa todellakaan tarvitsisi, mutta sellaisia hän on pyytänyt viimeiset kolme vuotta. Onneksi hän tyytyi kenkiin, jotka ovat leveäkorkoiset ja hieman tossumaiset, jotka pysyvät hyvin jalassa nilkaa taittamatta.

Samaisena viikonloppuna lähdimme upeaa ruskaa katsastamaan osavaltiomme toiselle laidalle. Osavaltion korkein huippu, Mount Greylock, on 3491 jalkaa eli 1064 metriä korkea, ja sen huipulta aukeaa näkymät Massachusettsin, Vermontin ja New Yorkin osavaltion suuntiin. Korkeuseroa omalle vaelluksellemme kertyi yli 700 metriä. Suurin osa huipulla olijoista ajoi sinne autolla. No, heidän tappionsa. Jaksoimme hyvin kävellä, sillä keli oli mitä parhain ja vatsa täynnä Bounti-Fare-ravintolan "syö niin paljon kuin jaksat"-brunssia.

Iso-O on yökyläillyt ystävänsä syntymäpäivien kunniaksi. Hassulla sattumalla syntymäpäivien kesto sopi täydellisesti omaan yöpäivystysvuorooni. Vein Iso-O:n neljäksi ja hain seuraavana aamuna yhdeltätoista ilman että kukaan tajusi minun olleen töissä koko ajan.

T lähti New Orleansiin SPEP- ja Ricouer-konferenseihin keskiviikkona aivan hirveän rutistuksen jälkeen. Hän sai yli 60 ainetta tarkistettavakseen vain muutama päivä ennen lähtöä. Puhelut New Orleansista ovat olleet sävyltään onnellisia ja innostuneita, joten tiukka rutistus kannatti. Hänellä on jälleen ollut kaksi omaa paperia esitettävänään ja vastaanotto on ollut positiivista. Huomenna vielä jonkin session moderointi, ja sitten kotimatkalle.

Me vietämme hienoa viikonloppua kammottavien syyssateiden jälkeen. Koko viikon satoi kaatamalla ja monessa paikassa tulvi pahasti. Tänään lauantaina osallistuimme ajatukseltaan hyvään Recycling Day:hin Newtonin kierrätyskeskuksella. Veimme kasan kirjoja, palapelejä, pienten lasten leluja ja hellagrillin, ja kaikki vietiin käsistä ennenkuin saimme ne lasketuksi maahan. Takaisinpäin kannoimme kirjahyllyllisen kirjoja, laivanupotuspelin, ison paistinpannun ja lankoja meidän taiteilija-askartelijallemme.

Lapset ovat nyt nukkumassa ja minä valmistaudun katsomaan SUOMALAISTA elokuvaa, jonka löysin kirjastostamme. Siellä oli kokonaista neljä suomalaista DVD:tä, joista valitsin ensin "Paha maa"-elokuvan.